Siirry sisältöön

Lukuvuosi on alkanut – oppimisen ilo näkyy koko organisaatiossa

Osaaminen ja uudistuskyky ovat menestyksessä tärkeitä osatekijöitä.

Uusi lukuvuosi on alkanut, ja korkeakoululle se on aina suuri tapahtuma. Aloittaville opiskelijoille se tarkoittaa uuden elämänvaiheen alkua. Innostus tarttuu ja oppimisen ilo näkyy koko organisaatiossa.

Erityisesti iloitsen tänä vuonna siitä, että monen koronavuoden jälkeen olemme taas palanneet kampuksille. Vaikka korona ei ole täysin hävinnyt, rajoituksia ei enää ole. Ennen kaikkea tauti ei enää pelota samalla tavalla kuin alkuvaiheessa. Ehkä olemme pandemian myötä myös oppineet sietämään epävarmuutta paremmin, ja ajatus viime hetken muutoksista tuntuu jo aika tavanomaiselta.

Meillä Centriassa opiskelee tänä lukuvuonna 4100 tutkinto-opiskelijaa, heistä noin 900 aloittavia opiskelijoita. Valtakunnallisesti hakijamäärä laski merkittävästi kevään yhteishaussa, mutta Centriassa suunta oli kasvava, ja ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 13 prosenttia. Hakijoita tuli tasaisesti kaikkiin koulutuksiin. Suosituin hakukohde oli liiketalouden monimuotokoulutus. Positiivista on myös, että tekniikan alojen hakijoiden määrä on noussut huomattavasti verrattuna tilanteeseen viisi vuotta sitten, kun oli vaikea saada paikat täytettyä. Onneksi sosiaali- ja terveysalan vetovoima on Centriassa säilynyt hyvällä tasolla, ja olemme jopa pystyneet lisäämään aloituspaikkoja.

Uutena tänä syksynä on alkanut akkualan muuntokoulutus. Koulutus suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa melko nopealla aikataululla vastataksemme työelämän tarpeisiin. Taustalla on monen vuoden kehittämistyö ja verkostojen rakentaminen. Tämä on tärkeä, uusi avaus Centrialle, ja uskomme, että tämä on vasta alkua.

Erityisen mukavaa on viime viikoilla ollut nähdä, millä innolla opiskelijat ovat tulleet kampukselle. Vielä keväällä mietittiin, tuliko etäopetus jäädäkseen vai palaavatko opiskelijat lähiopetukseen? Vastaus ei tule joko tai -muodossa, vaan sekä että. Korona muutti opetusta pysyvästi, ja saimme kokemuksen kautta todeta, että etäopetus toimii yllättävänkin monessa tilanteessa. Emme halua palata sellaiseen malliin, jossa aina pitää olla kampuksella. Korona myös osoitti, kuinka tärkeää kohtaaminen on, ja kuinka sosiaalisia olentoja me ihmiset kuitenkin olemme. Tulevaisuudessa haluamme poimia rusinat pullasta – haluamme lisää ja laadukkaampaa etäopetusta, mutta emme luovu kokonaan lähiopetuksesta. Centrian opetuksen strategisessa toimintaohjelmassa asia on kirjattu niin, että haluamme tarjota lisää joustavuutta, tinkimättä laadusta ja yhteisöllisyydestä.

Centrian yhteisöön kuuluvat myös toimialueen yritykset ja organisaatiot. Oppiminen ei ole rajattu luokkahuoneeseen tai opettajan läsnäoloon. Suurin osa Centrian opiskelijoista tekee työtä opintojen ohella, tai opiskelee työn ohella. Centrialle on tärkeää, että opiskelijat löytävät alueelta mielekkäitä työpaikkoja. Alueen työelämälle taas on tärkeä löytää sopivia ja osaavia työntekijöitä. Työvoimapula on jo usealla alalla kasvua hidastava tekijä. Puhumattakaan sote-alasta, jossa työvoimapulan takia on jopa jouduttu supistamaan toimintaa. Olemme siis yhteisen haasteen edessä ja toivomme, että hyvä yhteistyö työelämän kanssa jatkuu ja tiivistyy entisestään. Alueemme on elinvoimainen ja monipuolinen. Osaaminen ja uudistuskyky ovat menestyksessä tärkeitä osatekijöitä. Yhdessä voimme varmistaa, että alueen vetovoima säilyy ja kehittyy.

Jennie Elfving

Johtaja (opetus)

0400903929

Kokkola