Siirry sisältöön
Ohjelmointikoodia tietokoneen näytöllä

Ohjelmisto- ja laitteistoratkaisut

Ohjelmisto ja laitteistoratkaisut tutkimusryhmä toimii osana Centrian digitalisaatiotiimin TKI- toimintaa. Työmme painottuu soveltavaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Tuemme ohjelmistojen, elektroniikan ja mittausteknologian avulla hankkeiden tavoitteiden toteutumista ja yritysyhteistyötä.

Käytännössä työmme kytkeytyy erityisesti pilotteihin, prototyyppeihin, kokeiluihin ja demonstraatioihin. Luomme uutta osaamista testaamalla toimintamalleja ja ratkaisuja todellisissa käyttöympäristöissä yhdessä hankekumppaneiden kanssa. Vahvuutenamme on erityisesti maa- ja metsätalouden, teollisuuden sekä hyvinvointialojen tuntemus.

Toimintamme vaikuttavuus näkyy paitsi konkreettisina teknisinä ratkaisuina myös uusina yhteistyömalleina ja ajattelutapojen muutoksena. Usein suurin arvo syntyy piloteista, jotka avaavat alueemme yrityksille ja sidosryhmille uusia kehityspolkuja.

Ohjelmointi yhdistää ideat, ihmiset ja tekemisen

Tutkimusryhmämme toimii yhtenä kokonaisuutena, mutta sen sisällä työ on jäsennetty osaamiskärkiin. Osaamiskärjet kokoavat yhteen eri alojen asiantuntijoita ja ohjelmoijia ja tukevat hankkeiden välistä jatkuvuutta, osaamisen kertymistä ja yhdessä oppimista.

Tutkimusryhmässämme toimii useita ohjelmoinnin asiantuntijoita, joiden osaaminen mahdollistaa monialaisen yhteistyön yli hanke- ja tiimirajojen. Ohjelmointityö tapahtuu osana TKI‑hankkeita ja liittyy tyypillisesti laitteiden, järjestelmien ja datan ympärille rakentuvien ratkaisujen kehittämiseen.

Ohjelmointi kattaa muun muassa:

Ohjelmointityössä korostuu kyky sovittaa tekninen ratkaisu hankkeen tarpeeseen, rajata tekemistä tarkoituksenmukaisesti ja tukea kokeiluja.

Osaamiskärkemme

Elektroniikka

Elektroniikan osaamiskärkemme keskittyy mittaavaan ja kokeelliseen laitteistokehitykseen osana TKI‑hankkeita. Työ liittyy erityisesti sensorien, sulautettujen järjestelmien ja elektroniikan integrointiin osaksi laajempia digitaalisia ratkaisuja.

Keskeisiä teemoja:

Lisätietoa:

Tomi Tuomaala

TKI-asiantuntija

+358504016141

Ylivieska


Logistiikka

Logistiikan osaamiskärkemme keskittyy tavara‑, tieto‑ ja prosessivirtojen kehittämiseen digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Työ painottuu hankkeisiin, joissa tarvitaan parempaa tilannekuvaa, tiedonvälitystä ja toiminnan ennakointia erityisesti yritysverkostoissa.

Keskeisiä teemoja:

Salli tilasto- ja markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Lisätietoa:

Jyri Mäkelä

TKI-asiantuntija


Digitaaliset kaksoset

Digitaalisten kaksosten osaamiskärkemme keskittyy virtuaalisten mallien kehittämiseen ja hyödyntämiseen fyysisten kohteiden, prosessien ja järjestelmien kuvaamisessa. Digitaalisia kaksosia käytetään erityisesti tilannekuvan, analyysin ja päätöksenteon tukena.

Keskeisiä teemoja:


Paikkatieto

Paikkatiedon osaamiskärkemme keskittyy sijaintiin perustuvan tiedon hyödyntämiseen osana digitaalisia ratkaisuja. Paikkatieto yhdistyy usein sensori‑, logistiikka‑ ja tilannekuvaratkaisuihin.

Keskeisiä teemoja:


Tutkimuksemme aihealueet tulevaisuudessa

Tulevaisuudessa tutkimusryhmämme keskittyy erityisesti elektroniikkaan, logistiikkaan, digitaalisiin kaksosiin ja paikkatietoon sekä näitä yhdistäviin yleisiin teknologioihin. Elektroniikan osalta painopisteinä ovat joustava ja hybridielektroniikka sekä mikropiirisuunnittelu. Logistiikassa kehitystyö kohdistuu erityisesti simulaatioihin, tällä hetkellä painottuen liikennesimulaatioihin. Digitaalisten kaksosten ja paikkatiedon alueella korostuvat simulaatiot sekä satelliittidatan hyödyntäminen. Näiden lisäksi tutkimusryhmämme kehittää yleisiä ratkaisuja, kuten entistä parempia käyttöliittymiä ja käyttökokemusta niin verkko- kuin mobiiliympäristöissä, hajautettua laskentaa sekä korkean käytettävyyden ja kuormantasauksen ratkaisuja.

Lisätietoa

Heikki Kaakinen

TKI-päällikkö