Siirry sisältöön
TKI-asiantuntijat käyttävät maalausrobottia.

Teollinen puu

Teollinen puu -tiimimme on edelläkävijä puuteollisuuden ja -rakentamisen teknologiavetoisessa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyössä. Asiantuntijamme tukevat yrityksiä prosessien ja tuotteiden kehittämisessä käytännönläheisesti.

Tiimistämme  

Yhdistämme tiimissämme tutkimustiedon, kokemuksen ja koulutuksen, jotta voimme auttaa puuteollisuuden tai sen rajapinnassa toimivia yrityksiä kehittämään toimintaansa kilpailukykyisempään ja kestävämpään suuntaan.

Tutkimustoiminnassamme keskitymme erityisesti pintakäsittelyprosesseihin sekä teolliseen rakentamiseen. Sovellamme rohkeasti uusia teknologioita ja toimintamalleja, älykkäitä mittausmenetelmiä, virtuaaliratkaisuja sekä prosessi- ja laatuosaamista. Olemme myös aktiivisia uusiutuvassa energiassa.

Monipuolista osaamistamme on mahdollista hyödyntää myös asiantuntijapalveluina. Kun kyse on esimerkiksi pintakäsittelyyn liittyvästä prosessiongelmasta tai tuotteiden pitkäaikaiskestävyyteen liittyvästä tuotekehittämisestä, ole rohkeasti yhteydessä!

Koemme opiskelijayhteistyön meille tärkeäksi. Osallistumme vahvasti opetukseen ja tarjoamme alan opiskelijoille mahdollisuuksia harjoitteluun ja opinnäytetöihin, jotta he voivat kehittää käytännön osaamistaan ja verkostoitua teollisuuden toimijoiden kanssa.

Tutkimusryhmä

Puulautoja

Älykäs puurakentaminen ja pintakäsittely

Keskitymme tutkimustoiminnassamme ja asiantuntijapalveluissamme valmistavan teollisuuden, erityisesti puutuoteteollisuuden ja teollisen puurakentamisen, prosessien ja tuotteiden kehittämiseen teknologialähtöisesti.

Ota yhteyttä

Elisa Saarela

TKI-päällikkö