Siirry sisältöön

Koulutusvienti

Koulutusvienti ja koulutusosaamisen vienti ovat Suomen ulkopuolelle myytävää, osaamista kehittävää ja voittoa tavoittelevaa toimintaa.

Naisopiskelija katsoo kameraan ja nojaa kaiteeseen kirkkaassa ikkunakäytävässä

Mitä on koulutusvienti?

Koulutusvienti voi olla korkeakoulututkintokoulutuksen ja tutkintojen osien myyntiä, konsultointia, laajoja kehittämispalveluita ja niihin liittyviä oppimisympäristöratkaisuja. Koulutusviennin asiakkaat ovat pääosin ulkomailla, mutta itse toiminta voi tapahtua myös Suomessa. Koulutusvienniksi lasketaan myös tilaus- tai muun koulutuksen järjestäminen Suomessa asiakkaan ollessa ulkomaalainen.

Koulutusvienti Centriassa

Centrian koulutusvientiä on esimerkiksi kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytoiminen Suomessa ja ulkomailla toteutettaviin koulutusohjelmiimme. Centrian kansainvälisissä ohjelmissa opiskelee noin 900 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, joista suurin osa maksaa koulutuksestaan lukuvuosimaksua. Centria tarjoaa myös tilauskoulutuksia, jossa koulutuksen maksajana toimii toinen osapuoli kuin itse opiskelija. 

Centria toteuttaa myös yhteis- tai kaksoistutkintoja, joista esimerkkeinä Kiinan opetusministeriön alainen Joint Programme sekä kaksoistutkinnot Vietnamissa ja Marokossa.

Centria noudattaa koulutusviennissä kansallisesti sovittuja eettisen toiminnan periaatteita. Lue lisää periaatteista täältä.

Tavoitteet

Koulutusviennin tavoitteena on rekrytoida Suomeen ja Centrian kansainvälisiin koulutuksiin laadukkaita opiskelijoita. Tuemme koulutusviennillä myös koulutusperäisen maahanmuuton tavoitteita, ja tarjoamme erityisesti toiminta-alueemme (Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa) yritysten käyttöön osaamispääomaa ja kansainvälisiä osaajia. Koulutusvienti tuottaa tuloja koulutustoimintaamme ja on osa liiketoimintaamme.

Toimimme kumppanina erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa, ja välitämme asiantuntemustamme ja kansainvälisiä verkostojamme myös yritysten käyttöön esimerkiksi viennin tueksi. 

Koulutusviennin yhteistyökumppanit

Meillä on laaja yhteistyöverkosto ympäri maailmaa, mutta erityisesti suuntaudumme Kaakkois-Aasian, Kiinan, Intian ja Pohjois-Afrikan markkinoille. Yhteistyökumppaneitamme ovat korkeakoulut, yritykset ja julkiset organisaatiot sekä Suomessa että ulkomailla. 

Yhteistyötahojamme:

Yhteistyökumppaneidemme logot: Education Finland, Talent Coastline, Team Finland

Yhteystiedot

EduExpo-tiimi: eduexpo@centria.fi

Johtaja, Koulutusvienti & koulutusperäinen maahanmuutto:

Francesca Cucinotta

Director (International Affairs)


Kaakkois-Aasia (Vietnam, Indonesia), Kiina, Japani

Li Xu

Projektityöntekijä


Etelä-Aasia (Intia, Sri Lanka)

Jaakko Vanha-Viitakoski

Asiantuntija (koulutusvienti)


Eurooppa ja MENA-alue

Gellért Szarvas

Service Supervisor (International Affairs and Educ