Siirry sisältöön
Viisi opiskelijaa poseeraa kameralle hymyillen Talonpojankadun kampuksen edustalla

Meistä

Olemme noin 4400 opiskelijan ja 360 työntekijän ammattikorkeakoulu, joka tuottaa ja tarjoaa monipuolista osaamista ja oikeanlaista tekemistä.

Centrian henkilökunta kirjastossa.

Näin toimimme

Edistämme toiminta-alueemme hyvinvointia ja kehittymistä opetuksen, tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja kulttuuritoiminnan kautta. Vuosittain meiltä valmistuu noin 750 asiantuntijaa alueen työelämän tarpeisiin.

Centria on maan johtavia ammattikorkeakouluja TKI-toiminnassa. Vuosittain meillä on käynnissä yli 100 hanketta, joista noin viidennes on kansainvälisiä.

Oikeanlaista tekemistä kuvaa meidän tapaamme toimia maailmassa, jossa ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan monia mahdollisia – ja jossa merkitykselliseksi nousee kyky valita niistä tilanteeseen sopivin.

Tarinamme

Meillä Centriassa seistään jalat vahvasti kolmen pohjalaismaakunnan mailla, Kokkolan, Pietarsaaren ja Ylivieskan kampuksilla. Tarjottimella on monia hienoja aloja, osaamisia ja saavutuksia, joista sekä opiskelijat, henkilökunta että alueen elinkeinoelämä saavat olla ihan luvan kanssa ylpeitä. Ei siis mikään ihme, että meille putkahtelee tämän tästä ihmisiä niin läheltä kuin kauempaakin maailmalta saamaan kansainvälistä AMK-koulutusta, jossa on harvinaisen vahva tutkimus- ja kehityskärki. Moni lähes 4 400 tutkinto-opiskelijastamme on saapunut meille huomattavasti Hankoa tai Utsjokea kauempaa.

Tapanamme ei ole paukutella henkseleitä siitä, mitä teemme päivittäin, mutta on meitä vastuullisen, ahkeran ja aidosti välittävän asenteemme ansiosta kehuttu maan ketterimmäksikin. Etenkin työn ohella monimuoto-opintoja tekevät opiskelijamme ovat tykänneet siitä, että Centriassa jokaisen eteen aukeaa ihan oman näköinen polku. Sillä polulla, kuten kampusten käytävilläkin, opiskelijat, henkilökunta ja työelämä todella kohtaavat toisensa, ihan konkreettisestikin, ja äkkiä mikä tahansa on mahdollista. Niin se vaan on, että rohkeus olla oikeasti sitä mitä on, kantaa. Me kutsumme sitä oikeanlaiseksi tekemiseksi: tavaksi toimia, jossa jokainen löytää oman paikkansa ja me tuemme sitä parhaalla mahdollisella otteella.

“Oikeanlaista tekemistä” kuvaa meidän tapaamme toimia maailmassa, jossa ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan monia mahdollisia – ja jossa merkitykselliseksi nousee kyky valita niistä tilanteeseen sopivin. Se on lupaus siitä, että osaamme suunnata tekemisemme sinne, missä sillä on eniten vaikutusta: opiskelijoiden osaamiseen, työelämän uudistumiseen ja alueen elinvoimaan. Se ei tarkoita yhtä oikeaa mallia tai valmista kaavaa, vaan sitä, että meillä on kyky ja rohkeus valita tilanteeseen sopiva tapa toimia ja tehdä se hyvin.

Ellei Centria ole vielä jättänyt sydämen muotoista jälkeä sieluusi, niin odotapa vain. Meiltä löytyy nimittäin juuri sopiva yhdistelmä luovaa hulluutta ja arkijärkeä. Sillä voimalla kolme kampustamme puhaltavat hienosti yhteen hiileen, ja saman yhdessä tekemisen asenteen ja rohkeuden haluamme siirtyvän myös opiskelijoihimme. Oikeanlainen rohkeus on sitä, että uskalletaan tarttua asioihin, kokeilla, oppia ja rakentaa uutta yhdessä. Yhteistyötä ja yhteisiä oivalluksia kun tarvitaan esimerkiksi siinä vahvassa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyössä, jota teemme alueen yritysten kanssa. Kun ponnistamme tiedon ja tutkimuksen tukevalta pohjalta, vauhditamme – ja jopa mahdollistamme – suuren mittakaavan yritystoiminnan kehityksen niin teollisuudessa, rakennusalalla, kaupanalalla kuin hyvinvointipalvelujen saralla.

Centria on se hieman erilainen, mutta itseensä täysillä luottava korkeakoulu. Meillä uskotaan rohkeuteen ja opiskelijoiden vahvaan rooliin korkeakoulun asioissa. Myös päätöksenteossa. Teemme siis asioita jo nyt niin kuin muut tekevät tulevaisuudessa: ketään syrjimättä ja hyvällä hengellä. Samalla pidetään isot linjat mielessä. Ei lähdetä halkomaan hiuksia ja tutkimaan turhanpäiväisyyksiä, vaan otetaan härkää sarvista ja saadaan aikaan jotain oikeasti tärkeää. Se on oikeanlaista näkemystä, joka jalkautuu arjen valintoihin, kohtaamisiin ja hetkiin, joissa uskallamme päättää tehdä asiat omalla tavallamme. Viisaasti, välittäen ja vaikuttavasti.

PS. Emme tarjoa Stadia emmekä Pariisia, vaan rehtiä ja rohkeaa lähestymistä tulevaisuuden työelämään. Elämässä ehtii tehdä kaikenlaista, mutta siihen kannattaa ponnistaa mahdollisimman hyvin matkaeväin. Niitä saa koulusta, jossa tieto, tutkimus ja oikeat kohtaamiset luovat pohjan oppimiselle ja työelämälle. Koulusta, jonka läheltä löytyy opintojen jälkeenkin hienoja työtilaisuuksia. Siitä on hyvä ponnistaa. Sellainen paikka on Centria.

Sydämellä,
Centria

Avainlukujamme vuodelta 2025

Opiskelijoita 4662
Suoritettuja tutkintoja 771
Henkilöstö 384

Organisaatiomme

Centria-ammattikorkeakoulun omistaa Centria-ammattikorkeakoulu Oy, jolla on useita osakkeenomistajia. Suurin osakkeenomistaja on Kokkolan kaupunki 27 prosentin omistusosuudella.