Siirry sisältöön
Euroopan Unionin osarahoittama -logo

InnoTeR – Innovaatiot ja uudet teknologiat teollistetussa rakentamisessa

Hankkeen tavoitteena on edistää teollisen rakentamisen yrityksien teknologista kehitystä ja tukea niitä uusien tuoteratkaisujen ja toimintamallien kehittämisessä.

Projektin kesto: 1.4.2025 – 31.12.2027

Toiminta-alue: Pohjois-Pohjanmaa

Rahoittajat: Euroopan unioni – uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 (EAKR),
Pohjois-Pohjanmaan liitto

Projektipäällikkö: Harri Hyry

Pohjois-Pohjanmaan liiton logo

InnoTeR-hankkeen toiminta koostuu kolmesta työpaketista, joiden teemat keskittyvät uusien teknologioiden hyödyntämiseen, innovatiivisten tuoteratkaisujen kehittämiseen sekä teollisten toimintamallien yhteensovittamiseen osaksi yrityksien toimintoja.

Hankkeen kohderyhmää ovat Pohjois-Pohjanmaan alueen teollisen rakentamisen toimijat sekä rakennuskomponentteihin tai moduuleihin erikoistuneet pk-yritykset. Lisäksi rakennusalalle suuntautuneet teknologiayritykset, materiaalitoimittajat sekä tutkimus- ja kehitystoimijat.

Työpaketissa 1 testataan simulaatioiden ja käytännön kokeilujen avulla uusien teknologioiden toimivuutta erilaisissa tilanteissa ja pyritään madaltamaan kynnystä uusien teknologioiden käyttöönotolle. Simuloinnin avulla voidaan havainnoida teknologioiden vaikutuksia esimerkiksi resurssien hallintaan, tuotantokustannuksiin ja toimitusketjun tehokkuuteen.

Työpaketissa 2 keskitytään ideoimaan ja kehittämään innovatiivisia ratkaisuja yhteistyössä yrityksien kanssa, joilla voidaan parantaa tuotteiden valmistettavuutta ja kustannustehokkuutta. Työpaketissa kehitetyistä työkaluista kootaan teollisen rakentamisen tuotekehityksen työkalupakki.

Työpaketin 3 keskiössä on teollisten toimintamallien yhteensovittaminen osaksi yritysten toimintoja. Käytännössä tämä tarkoittaa yrityksien nykyisten tuotantoprosessien vahvuuksien ja kehittämiskohteiden kartoittamista teollisten toimintamallien avulla. Teollisten toimintamallien työkalupakki kootaan ja sen toimivuutta testataan yhteisissä työpajoissa yritysten kanssa.


Ota yhteyttä

Harri Hyry

TKI-asiantuntija

+358504739803

Ylivieska