Siirry sisältöön
Euroopan Unionin osarahoittama -logo Keski-Pohjanmaan Liiton logo

BiogasRegio

Toimivan ja kestävän biometaanituotannon edistäminen Keski-Pohjanmaan alueella.

Toimiala: Teollinen puu

Projektin kesto: 1.4.2026–31.12.2027

Toiminta-alue: Keski-Pohjanmaa

Rahoittajat: Euroopan unioni – uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027,
Keski-Pohjanmaan liitto

Projektipäällikkö: Sami Korhonen

Keski-Pohjanmaan alueella on merkittävä biokaasupotentiaali, mutta kasvaneeseen kysyntään ei ole kyetty vastaamaan paikallisen tuotannon valuessa maakunnan ulkopuolelle.

BiogasRegio-hankkeen tavoitteena on vastata alueen biometaanin tuotantoon liittyviin kysymyksiin selvittämällä kustannustehokkaita tuotantotapoja, arvioimalla rahoitusvaihtoehtoja, kehittämällä logistiikkaa ja edistämällä biokaasuterminaalin rakentumista KIP-alueelle. Näin ollen vahvistetaan myös alueen toimijoiden yhteistyötä, energiaomavaraisuutta, huoltovarmuutta ja ilmastotavoitteita.

Tuloksena hankkeen kohderyhmät eli maatilat, pk-yritykset ja energiatoimijat saavat käytännön osaamista investointien suunnitteluun ja biometaanin tuotannon kasvattamiseen. Myös KIP-alueen biokaasutoiminta kehittyy, joka edelleen mahdollistaa uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymisen ja edistää maakunnan kilpailukykyä ja siirtymää kohti hiilineutraalia energiataloutta.


Ota yhteyttä

Sami Korhonen

TKI-asiantuntija

+358504429355

Kokkola