Ajattelu – unohdettu supervoima

Syväajattelu on hidasta, epämukavaa ja usein vailla välitöntä hyötyä, mutta juuri siksi se on unohtunut supervoima, jota tarvitsemme enemmän kuin koskaan. Tämä kirjoitus kutsuu pysähtymään ajattelun äärelle aikana, joka suosii nopeaa reagointia, pintatietoa ja jatkuvaa kiirettä.

Korkeakoulut, kehikot ja kriittinen ajattelu

Korkeakouluissa meille opetetaan asioita ja niiden välisiä yhteyksiä, teorioita ja kehikkoja, jotka kertovat miten asiat vaikuttavat toisiinsa. Opimme tapoja ymmärtää ja nähdä maailmaa. Opettelemme myös soveltamaan näitä kehikkoja ympäröivään todellisuuteen ja katsomme maailmaa niiden kautta. Joskus riittää, että muistamme kyseisen kehikon tentissä ja siirrymme eteenpäin. Toisinaan käy niin, että opitut mallit jäävät elämään omaa elämäänsä mielessämme ja voivat pysyvästi muuttaa maailmankatsomustamme. Toisin sanoen, niistä tulee osa omaa ajatteluamme ja ne syventävät ymmärrystämme.

Tietotyöläiselle ajatteleminen on keskeisessä roolissa. Usein peräänkuulutetaan kriittistä ajattelua ja vaaditaan tarkastelemaan asioita perustelujen laadun näkökulmasta. Korkeakouluopinnoissakin opetellaan ajattelemaan kriittisesti. Meille saatetaan esitellä jokin teoria tai ajatuskehikko, jonka avulla voimme katsoa olemassa olevaa ilmiötä “kriittisesti”, toisesta, ehkä syvemmästä näkökulmasta. Haluan kuitenkin tuoda esiin näkökulman ajattelun vaikeudesta ja siitä, kuinka haastavaa todellinen syväajattelu onkaan, vaikka sitä niin usein ylistetään.

Ajattelun vaikeus: Kahnemanin Systeemi 1 ja 2

Nobelisti Daniel Kahneman (2012) on tunnistanut ajattelussa kaksi erilaista järjestelmää. Systeemi 1 on nopea, intuitiivinen ajattelun muoto, lähes vaistonvarainen reaktiotapa, jossa teemme salamannopeasti arvioita tilanteista automaattisesti, ilman tietoista ponnistelua.

Systeemi 2 puolestaan on hidas ja harkitseva ajattelun tapa: tietoista, syvällisempää pohdintaa vaativa prosessi. Systeemi 2 -ajattelu on juuri se varsinainen syvä ajattelu ja se on henkisesti (ja jopa fyysisesti) kuormittavaa puuhaa. Kahnemanin mukaan aivomme mielellään välttävät tällaista ponnistelua. Ei ihme, että syvällinen ajatustyö tuntuu raskaalta ja vaatii ponnisteluja, ja että mielemme helposti luiskahtaa takaisin Systeemi 1:n helppoon oikopolkujen maailmaan.

Mitä on syvä ajattelu?

Miksi meidän silti tulisi ajatella syvästi? Syvä ajattelu on tietoista ja usein vaivalloista pyrkimystä lisätä omaa ymmärrystä. Todellinen ymmärryksen lisääntyminen tarkoittaa väistämättä muutosta myös itsessämme, omassa ajattelussamme ja käsityksissämme. Jos luemme tai kuuntelemme vain sellaista, mistä olemme valmiiksi täysin samaa mieltä, kasvaako ymmärryksemme? Ei oikeastaan. Silloin saamme vain vahvistusta nykyisille uskomuksillemme, mutta emme opi mitään olennaisesti uutta. Uuden oivalluksen synty edellyttää, että jokin olemassa olevassa ajatusmallissamme muuttuu tai laajenee. Juuri tästä on kysymys syvässä ajattelussa: altistamme itsemme ajatuksille, jotka saattavat haastaa nykyiset käsityksemme, ja pohdimme niitä perinpohjaisesti.

Amerikkalainen tutkija Mezirow (1997) on kuvannut tällaista prosessia transformatiiviseksi oppimiseksi, jossa uudet kokemukset ja kriittinen reflektointi voivat saada aikaan näkökulman muutoksen. Hänen mukaansa aikuinen oppija arvioi uutta tietoa vastaan aiempia käsityksiään ja saattaa joutua muokkaamaan maailmankuvaansa uuden oivalluksen myötä. Tämä menee pidemmälle kuin pelkkä tiedon lisääminen entisen päälle. Toisin sanoen syvä oppiminen (ja syvä ajattelu) muuttaa meitä itseämme. Tähän liittyy väistämättä riski huomata olleensa aiemmin väärässä. Uuden ymmärryksen omaksuminen vaatii luopumista vanhasta tai vähintään sen korjaamista. Se voi olla kipeä prosessi: jokin pitkään totena pitämämme asia alkaakin näyttäytyä toisenlaisena. Huomaamme ehkä olleemme väärässä ja huomaamme, että teot, joita olemme tehneet väärän uskomuksen pohjalta, olivat mahdollisesti nekin virheellisiä. Tämän myöntäminen koettelee ihmistä.

Syväajattelun haasteet nykyajassa

Syvällinen ajattelu vie aikaa ja vaatii keskittymistä. Meillä on nykyään houkutus löytää joka kysymykseen jokin nopea vastaus. Tämä on usein pintapuolinen selitys, joka saattaa jälkikäteen osoittautua vääräksi tai vähintään yksipuoliseksi. Syvä ajattelu edellyttää kärsivällisyyttä perehtyä asioihin pintaa syvemmältä. Se vaatii myös kykyä sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Ainakin hetkellisesti on uskallettava pitää mielessä useampia vaihtoehtoisia “totuuksia” yhtä aikaa. Useimmilla asioilla on monta puolta, ja eri näkökulmista tarkasteltuna ilmiö voi näyttäytyä erilaisena. Syvä ajatteleminen tarkoittaa, että paneudumme kuhunkin näkökulmaan perusteellisesti. Me ikään kuin kokeilemme, miltä maailma näyttää siitä käsin ennen kuin teemme johtopäätöksiä. Emme voi etukäteen lukita, mikä näkökulma on “oikea”. Todennäköisesti mikään yksittäinen näkökulma ei ole täysin oikea. Meidän on rakennettava kokonaiskuvaa monista palasista, ja sekin kuva voi ajan myötä muuttua uudelleen.

Syvään paneutuminen vaatii myös tylsyyden sietoa. Pitkään saman asian parissa pitäytyminen ja siihen yhä uudelleen palaaminen voi tuntua turhauttavalta. Mieli haluaisi jo harhautua muualle, etsiä jotain uutta virikettä, mutta syväajattelussa se on kerta toisensa jälkeen tuotava takaisin käsillä olevan ongelman äärelle. Nykyisessä ympäristössämme tähän ei juuri kannusteta. Elämme maailmassa, jossa arvostetaan hektisyyttä ja jatkuvaa reagointia. Ympärillä tulvivat ärsykkeet kilpailevat huomiostamme joka hetki. Tuloksena on, että monisuoritamme, mutta emme ehdi ajatella rauhassa tai saada mitään kunnolla valmiiksi.

Kuten Newport (2016) on todennut, meistä on tullut eräänlaisia ammattimaisia monisuorittajia, mutta surkeita syväajattelijoita kiireen kulttuurissa. Newport painottaakin, että aivomme on opetettava uudelleen sietämään pitkästymistä. Jatkuva ärsyketulva on tehnyt meistä virikkeiden orjia, mikä heikentää kykyämme keskittyä syvällisesti. Toisin sanoen, syväajattelu on tietoista vastarintaa nykyajan hälylle ja häiriöille. Se on hidasta, epämuodikasta ja vaikeaa, ja juuri siksi niin arvokasta. Syvällinen ajatteleminen edellyttää siis ainakin seuraavia asioita:

• Aikaa ja paneutumista: Syvään ajatteluun on varattava riittävästi aikaa ja huomiota. Kiireessä ja jatkuvien keskeytysten keskellä syventyminen on lähes mahdotonta.
• Kykyä kyseenalaistaa omat käsitykset: On uskallettava kohdata myös sellaisia tietoja tai näkemyksiä, jotka voivat osoittaa aiemmat oletuksemme vääriksi. Tämä vaatii nöyryyttä myöntää erehtyneensä ja halua oppia uutta.
• Moninäkökulmaisuutta: Tarvitaan valmiutta tarkastella asioita eri näkökulmista perusteellisesti. Syvä ymmärrys rakentuu usein yhdistelemällä useita eri näkemyksiä, eikä pitäytymällä vain yhdessä selityksessä.
• Tylsyyden sietokykyä: Mielelle on annettava lupa kyllästyä ja jatkaa silti ajattelemista. Luova oivallus ja uusi ymmärrys kypsyvät usein hitaasti, tylsyydenkin kautta (Hakala 2018).
• Häiriöiden rajaamista: Nykymaailmassa syvä ajattelu vaatii tietoista häiriöiden minimointia. Keskeytyksetön, rauhallinen aika ajatella on luksusta, joka on järjestettävä itse esimerkiksi unohtamalla sähköiset laitteemme hetkeksi ja luomalla tilaa ajattelulle.

Nykyajassa näin toimiminen on tavallaan vastavirtaan uimista. Se on tietoista päätöstä hidastaa silloin, kun kaikki ympärillä käskee kiirehtimään. Ehkä juuri siksi syvä ajattelu onkin monille unohtunut tai tuntuu saavuttamattomalta taidolta. Se on unohdettu supervoima.

Ajattelu supervoimana

Miksi kutsun ajattelua supervoimaksi? Ajattelun ihmistä muuttava ulottuvuus on kuin supervoima, jota jokainen voi kehittää ja hyödyntää. Kun todella käytämme tätä voimaa, niin annamme tiedolle mahdollisuuden muokata itseämme, näkemyksiämme ja ymmärrystämme. Kyky kyseenalaistaa omat (ja ympäristön) näkemykset auttavat meitä tekemään maailmasta selkoa hieman paremmin. Usein (ehkä jonkun harmiksi) seuraa se havainto, että selkeyden lisääntymisen sijaan sotkuisuus lisääntyy, mutta se ei ole huono asia. Huomaamme nimittäin, miten moniulotteinen ja kompleksinen maailma on.

Maailma ei ole yksinkertainen paikka, eikä useimpiin tärkeisiin kysymyksiin ole yhtä suoraviivaista vastausta. Erityisesti silloin, kun on kyse ihmisten toiminnasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, yksinkertaiset totuudet harvoin pitävät sellaisinaan paikkaansa. Syvä ajattelu vaatii supervoimaa myös siinä mielessä, että se opettaa meitä tunnistamaan tämän kompleksisuuden ja jopa elämään sen keskellä. Ei ole helppoa hyväksyä maailmaa, joka on osin kaoottinen ja ennakoimaton, mutta juuri se on realistinen kuva maailmasta.

Syvä ajatteleminen ei välttämättä ole ajan hengen mukaista. Se voi tosiaan olla kuin vastavirtaan uimista. Juuri siinä piilee sen salainen voima. Se tarjoaa sellaista uudenlaista näkökulmaa, joka voi poiketa vallalla olevista uskomuksista ja trendeistä. Nykyisessä ylireagoinnin ja pikapäätösten kulttuurissa syvä keskittyminen on harvinaistuva taito, jota voi kutsua hyvällä syyllä supervoimaksi.

Ajattelemalla syvästi kehität omaa ajatteluasi. Saat käyttöösi kyvyn nähdä asioita toisin, keksiä luovia ratkaisuja ja oivaltaa sellaista, mikä nopeassa arjessa saattaa muuten jäädä huomaamatta.

Lähteet

Hakala, J. T. (2018). Tylsyyden ylistys: Ikävystyneisyys on luovuuden alku. Alma Insights.

Kahneman, D. (2012). Ajattelu, nopeasti ja hitaasti (suom. Pietiläinen, K.). Terra Cognita.

Mezirow, J. (1997). Transformative Learning: Theory to Practice. new Directions for Adult and Continuing Education. 74 (Summer), 5-12.

Newport, C. (2016). Deep Work: Rules for Focused Success in a Distracted World. Grand Central Publishing.