Petra Komulainen

Sinä riität. Kaikkea ei tarvitse osata heti, tärkeämpää on, että pystyy soveltamaan oppimaansa käytännössä.
Mikä on nykyinen nimikkeesi, työnkuvasi ja työpaikkasi?
Työhönvalmentaja, Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilussa. Työskentelen iParkissa, tiimissä 2, joka tarkoittaa osaamisen kehittämisen ja monimuodon tiimiä. Minulla on asiakkaita kaikista ikäryhmistä ja ammateista, tämän lisäksi minulla on ylikotoaikaisia asiakkaita. Palvelen asiakkaita pääsääntöisesti suomen ja englannin kielellä. Autan työttömiä työnhakijoita muun muassa laatimalla heidän kanssaan yhdessä työllistymissuunnitelman. Valmistuin työn ohessa myös TAITE-ohjaajaksi ja pidän työparini kanssa sovittuina aikoina TAITE-valmennusta.
Mitä olet opiskellut ja milloin olet valmistunut?
Opiskelin 2011–2013 Centriassa johtamisen, markkinoinnin ja yrittäjyyden tradenomiksi. Tämän jälkeen opiskelin ammatillisen opettajan pätevyyden Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, josta valmistuin 2016. Opetusharjoitteluni tein Centriassa Marko Ovaskaisen johdolla. Pidimme sähköisen liiketoiminnan kurssin opiskelijoille. Tästä sain vielä kimmokkeen alkaa opiskella lisää, ja opiskelin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon 2017–2020. Minun oli tarkoitus valmistua 2019, olin opinnäytetyötä vaille valmis, mutta kaikista suurin unelmani toteutui ja tyttäreni syntyi. Hän syntyi keskosena, jonka seurauksena pidin pidemmän tauon ja viimeistelin opinnäytetyötäni rauhassa ja valmistuin 2020.
Millainen urapolku sinulla on ollut? Miten olet päätynyt kuhunkin työtehtävään?
Olen tehnyt yli 10 vuotta erilaisia toimistotehtäviä ja opiskellut lisää. Ihan ensimmäinen koulutukseni on ollut toimistopalveluiden ja tietohallinnon merkonomi, jonka aikana olen tehnyt useimmat toimistotehtäväni eri titteleillä (sihteeri, toimistotyöntekijä, kanslisti jne.) Jo silloin päätin, että joku päivä minusta tulee opettaja/ohjaaja ja haluan tehdä työtä, jolla on merkitystä. Kauppaopistossa lempiaineeni oli konekirjoitus ja asiakirjatuotanto, ja silloin haaveilin, että joku päivä voisin opettaa asiakirjatuotantoa.
Olen työskennellyt myös hyvin erilaisissa tehtävissä, olen ollut muun muassa promoottori, juniori menekinedistäjä, olen kirjoittanut kotiseutukirjoja puhtaaksi, ollut oppilaiden avustajana, laskenut pelastajien palkkoja, laskuttanut yms.
2022 aloitin Espoon kuntakokeilussa, Työllisyys Espoossa, uravalmentajana. Asiakkaani olivat aikuisia, 30-vuotiaista ylöspäin, ja työkielinäni olivat suomi ja englanti. Mielessä kuitenkin oli haave perheenä muuttaa vielä takaisin Kokkolaan, ja kun joulukuussa 2023 tuli paikka auki Kokkolaan kuntakokeiluun, päätin yrittää. Hain koordinaattorin paikkaa, jonka sai työkaverini, mutta pääsin hänen tilalleen työhönvalmentajaksi. Tämä työ on juuri sitä mitä haluan tällä hetkellä tehdä. Tässä on hyötyä kaikista aiemmista koulutuksistani ja saan vihdoin myös valmentaa, kun opiskelin TAITE-ohjaajaksi.
Mikä työssäsi on parasta?
Joka päivä on erilainen. Parasta on ollut, kun asiakas on kertonut saaneensa työtä tai päässyt opiskelemaan alaa, josta on haaveillut.
Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos olisit nyt aloittamassa opinnot?
Opiskele ihan rauhassa, kaikista aineista ei tarvitse saada arvosanaksi 4–5. Keskity niihin oppiaineisiin, joista olet kiinnostunut ja tee parhaasi niissä, jotka tuottavat haastetta. Kun olet selvinnyt haasteista, voit olla onnellinen ettet antanut periksi, vaan sait asiat tehtyä.
Mikä on ollut opintojesi tärkein anti työelämän näkökulmasta?
Maailmassa on useita eri ammatteja ja koulutuksia, ja meistä jokainen tekee parhaansa. Meissä jokaisessa on potentiaalia ja meillä on mahdollisuuksia. Unelmia tulee olla ja kun teemme työtä niiden eteen, ne voivat myös toteutua.
Paras tai parhaiten mieleen jäänyt muisto opiskeluajoista?
Kun opiskelin, halusin valmistua nopeammassa aikataulussa, ja se mahdollistettiin. Sain opiskella myös muiden linjojen kanssa, ja eri luokkien, ja se miten hienosti otettiin vastaan, ei ollut väliä oliko nuorin, vanhin vai keskeltä, kaikki kohtelivat samalla tavalla.
Suurin oivallus opintojen aikana?
Sinä riität. Kaikkea ei tarvitse osata heti, tärkeämpää on, että pystyy soveltamaan oppimaansa käytännössä.
Millaisena muistat opiskeluaikasi, nouseeko siitä jotain erityistä mieleen, kun palaat opiskeluvuosiin?
Pidän opiskelemisesta. Erityisesti tulee mieleen eMentori-koulutus, jossa meitä opiskelijoita oli eri linjoilta: oli tradenomeja, insinöörejä, sosionomeja. Sain opiskella useammalla kurssilla ylempien insinöörien kanssa ja kuinka hyvin he ottivat minut vastaan, vaikka opiskelinkin ylemmäksi tradenomiksi. Se yhteishenki mikä Centriassa ja siellä opiskelijoilla on, on mahtavaa.
Suosittelen Centriaa kyllä kaikille, jotka haluavat opiskella käytännönlähteisesti Suomen parhaassa ammattikorkeakoulussa.