Asiantuntija, älä hävitä itseäsi tekstisi ja tekoälyn välistä

Aiemmassa työssäni kirjoittavana toimittajana haastattelin paljon eri alojen tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Kokemukset olivat järkiään hyviä ja avartavia, vaikka sain havaita, että haastateltavat pakkasivat olemaan usein turhankin tarkkoja siitä, millaisia muotoiluja menevät päästämään suustaan julkisuuteen. Pedanttisuuden tarkoitusperä on kuitenkin ymmärrettävä ja kannatettava, sillä asiantuntijan kuuluu huolehtia, ettei väärä tai harhaanjohtava tieto hänen alaltaan pääse saamaan jalansijaa. 

Tein haastattelujutut aikana, jolloin generatiivinen tekoäly teki vasta tuloaan jokapäiväiseksi toveriksemme. Nyt toimenkuvani on vaihtunut asiantuntijoiden itse kirjoittamien tekstien julkaisutoimittajaksi. Olen saanut olla hyviltä paikoilta todistamassa sitä, että asiantuntijat elävät tekoälyn kanssa etsikkoaikaa siinä missä me kaikki muutkin. 

Tekoälyhype on valloillaan ja käyttötapojen kirjo tuntuu rajattomalta. Samaan aikaan meistä kukaan ei vielä ymmärrä tekoälyn toimintalogiikkaa niin hyvin kuin ehkä kuvittelemme. Niin kauan kuin emme ole harjaantuneet tulkitsemaan tekoälyn ”ajatuksia”, sen käytössä on oltava aivan erityisen varovaisia ja kriittisiä, jos kohta rohkeita ja uteliaitakin. 

Sinä olet alasi asiantuntija, ei tekoäly 

On helppo ymmärtää, miksi uusi, luotettavan oloinen ”konsultti” tuntuu niin houkuttelevalta: se säästää monilta yksitoikkoisilta ja hankalilta vaiheilta, joita asiantuntijatekstin kirjoittamiseen kuuluu. Esimerkiksi tekstin lähdeviitteistys ja lähdeluettelon laatiminen saattavat näyttäytyä turruttavina aikasyöppöinä, joissa on suuri kiusaus antaa tekoälyn tehdä likainen työ.  

Tässä ei kuitenkaan tule unohtaa, että lähteistys on lopulta se jalusta, jonka varaan asiantuntijatekstin uskottavuus rakentuu. Kun se on tehty huolella, joku yhtä lailla huolellinen asiantuntija saattaa vuorostaan rohkaistua viittaamaan tähän tekstiin omassa julkaisussaan ja hyvä, punnittu tieto sen kuin leviää. 

Aikaansa seuraavan asiantuntijan tulee ottaa rohkeasti käyttöön uusia työvälineitä, mutta omaa rooliaan ei saa päästää hämärtymään prosessissa. Sinä olet edelleen alasi asiantuntija, ei tekoäly. Tekoäly pystyy tarjoamaan varsin uskottavaa ja hyvin lähteistettyä tietoa, mutta pistämään jo seuraavassa kappaleessa täysin omiaan yhtälailla vakuuttavasti. Sillä ei ole sinun vuosien mittaan karttuttamaasi vankkaa tietopohjaa alaltasi. Silti se osaa kyllä uskotella toisin, koska siihen on syötetty lukemattomien asiantuntija-artikkelien äänensävyvalikoima.  

Vaikka tekoälyä käyttäisikin apuna, teksti on menossa ulos asiantuntijan, ei generatiivisen chatbotin nimissä. Siksi asiantuntijan on syytä säätää tuntosarvensa huippuvireeseen ja erotella oikeat tulkinnat hallusinoiduista. 

Entäs kun vakuuttavasti muotoiltu lähdeviite onkin silkkoa sisältä? 

Asiantuntijatekstejä editoidessani huolehdin, että lähdeluetteloiden ja -viittausten muotoilut ovat kunnossa. Niin generalistihumanisti kuin ehkä olenkin, ei minulla silti ole vertaisarvioijan rahkeita arvioida käytettyjen lähteiden luotettavuutta. Joudun aina jossain määrin luottamaan siihen, että asiantuntijat hoitavat tonttinsa ja noudattavat asianmukaista lähdekritiikkiä myös silloin, kun ovat käyttäneet tekoälyä apurina lähteiden perkaamisessa. 

Silti vastaani on jo muutamia kertoja tullut lähdemerkintöjä, joiden kohdalla on noussut ilmaan useampi iso kysymysmerkki. Hyvin muotoiltu lähde johtaakin artikkeliin, jossa on kokonaan eri otsikko ja julkaisuvuosi kuin lähdemerkintä väittää. Kun rääkkää vähän hakukonetta, viitatut tiedot löytyvät kyllä samalta sivustolta, mutta kokonaan eri artikkelista. Siinäkin otsikko on muotoiltu eri tavalla ja se on julkaistu eri vuonna kuin lähdemerkinnässä on ilmoitettu.  

Voisiko alansa asiantuntija mokata lähteenkäytön näin monella tapaa? Enpä usko, vaan ”syypää” on nimeltään ChatGPT tai jokin muu tekoälyalusta. Tapaukset ovat olleet kuitenkin sikäli onnekkaita, että ne ovat päätyneet editorinpöydältä takaisin kirjoittajille korjattaviksi. En voi kuitenkaan taata, että näin kävisi joka kerta. 

Ei voi olettaakaan, että lähdeviitteiden muotoileminen sujuisi keneltäkään kuin vettä vaan, onhan siinä paljon muistettavaa ja lähteitä on monenmuotoisia. Lähdemuotoilujen viimeistelevän nyhräämisen voi huoletta jättää julkaisutoimittajan harteille, siitäkin kun minulle maksetaan. Kun lähde kuitenkin pelkästään näyttää vakuuttavalta mutta on silkkoa sisältä, päädytään ongelmiin. 

Harmittomimmassa tapauksessa tekoälyn hallusinoima lähdeviite aiheuttaa päänvaivaa julkaisutoimittajalle yhden iltapäivän ajaksi. Pahimmassa tapauksessa tyhjästä tempaistu ”tieto” pääsee leviämään ja vaarantaa kirjoittajan ammatillisen uskottavuuden. Sellaista hintaa ei kannata maksaa ajasta, jonka artikkelinteossa säästää.  

Jos tekoäly toimiikin tekstisi kirjoitusprosessissa kartanlukijana, ei sen saa antaa ottaa sinulta kuskinpaikkaa: sen paikan olet ansainnut itsellesi kovalla työllä.