Avoin vai vastuullinen tiede – vai molemmat?
Avoin ja vastuullinen tiede mainitaan hanketoiminnassa usein rinnakkain, mutta mitä ne oikeastaan tarkoittavat käytännössä? Käsitteet vilahtavat hankesuunnitelmissa, rahoittajien ohjeissa tai erilaisissa strategiapapereissa, usein myös samassa yhteydessä. Ei siis ihme, että herää kysymys: puhutaanko nyt yhdestä ja samasta asiasta vai eri näkökulmista, jotka pitäisi huomioida? Tässä kirjoituksessani tarkastelen avoimen ja vastuullisen tieteen eroja ja yhtäläisyyksiä hanketyön näkökulmasta – sekä sitä, miksi niiden ymmärtäminen voi helpottaa työtä käytännössä.
Hankearjessa ei pohdita niinkään termejä vaan sitä, miten asioita käytännössä tehdään. Herää kysymyksiä: Saako tätä aineistoa jakaa? Voiko hankkeessa syntynyttä materiaalia käyttää myöhemmin? Entä pitääkö kaikki “avata”, jos puhutaan avoimesta tieteestä? Kysymysten taustalla avoin ja vastuullinen tiede kohtaavat, mutta voivat joskus mennä myös sekaisin.
Vastuullinen tiede liittyy ennen kaikkea siihen, miten hanketyötä tehdään. Se on perusta, jonka varaan kaikki muu rakentuu. Käytännössä vastuullisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hankkeen osallistujia kohdellaan reilusti, tietoja käsitellään huolellisesti ja annetut lupaukset pidetään. Jos hankkeessa kerätään henkilötietoja, ne suojataan asianmukaisesti. Jos aineistoa on kerrottu käytettävän vain tiettyyn tarkoitukseen, siitä pidetään kiinni. Tuloksia ei kaunistella eikä venytetä, vaikka raportointipaine olisi kova.
Vastuullisuus näkyy juuri siinä, että rajat tunnetaan ja niitä noudatetaan.
Tärkeä huomio on myös se, että vastuullinen tiede ei vaadi avoimuutta. Hanke voi olla täysin vastuullinen myös silloin, kun sen aineistoja ei voida avata kenellekään muulle. Joskus sulkeminen on ainoa oikea vaihtoehto, eikä se tee työstä sen huonompaa – päinvastoin. Vastuullisuus näkyy juuri siinä, että rajat tunnetaan ja niitä noudatetaan.
Tutkimusturvallisuus on osa vastuullista tiedettä, ja hanketoiminnassa se tarkoittaa ennen kaikkea riskien tunnistamista ja harkittuja valintoja. Kyse ei ole avoimuuden vastustamisesta vaan siitä, että hankkeessa mietitään jo etukäteen, millaista tietoa syntyy, kenelle se on tarkoitettu ja miten sitä voidaan jakaa turvallisesti. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi aineistojen ja tuotosten käyttötarkoituksen mukaisena käsittelynä, selkeinä yhteistyökumppaneiden kanssa tehtyinä sopimuksina sekä vastuiden ja tiedonhallinnan huolellisena määrittelynä.
Kun tutkimusturvallisuus huomioidaan osana normaalia hankkeen suunnittelua ja päätöksentekoa, avoimuutta voidaan toteuttaa hallitusti ja vastuullisesti, ilman turhaa varovaisuutta tai tahattomia riskejä.
Avoin tiede taas tarkastelee hanketoimintaa eri kulmasta. Se ei kysy ensisijaisesti, tehdäänkö asiat oikein, vaan mitä hankkeessa syntyneelle tiedolle tapahtuu. Kuka voi hyödyntää sitä, ja miten? Avoin tiede liittyy läpinäkyvyyteen, löydettävyyteen ja siihen, ettei tehty työ jää vain pienen piirin tietoon tai unohdu hankkeen päättyessä.
Avoin tiede ymmärretään usein siten, että kaikki julkaistaan avoimesti verkossa. Käytännössä avoimuus on kuitenkin harvoin näin mustavalkoista vaan toteutuu eri asteisena. Jotain voidaan julkaista avoimesti, jotain vain rajatulle joukolle ja jotain ei lainkaan. Avoin tiede ei perustu pakottamiseen vaan harkittuihin ja tietoisiin ratkaisuihin.
Avoin tiede liittyy läpinäkyvyyteen, löydettävyyteen ja siihen, ettei tehty työ jää vain pienen piirin tietoon tai unohdu hankkeen päättyessä.
Sekä avoimella että vastuullisella tieteellä on paljon yhteistä. Molemmissa pyritään lisäämään luottamusta, varmistamaan työn laatu ja tekemään hankkeista vaikuttavampia. Molemmat kannustavat dokumentointiin, selkeyteen ja siihen, että hankkeessa syntynyt tieto ei ole vain yksittäisten ihmisten päässä tai työpöydällä. Tässä mielessä ne tukevat toisiaan vahvasti.
Silti ero on tärkeä tunnistaa. Kaikki avoin ei ole automaattisesti vastuullista. Esimerkiksi henkilötietojen, salassa pidettävien tietojen tai keskeneräisten tulosten avaaminen avoimuuden nimissä aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Toisaalta kaikki vastuullinen ei ole avointa. Suljettu, huolellisesti hoidettu aineisto voi olla täysin hyväksyttävä ja joskus jopa ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Juuri tästä syystä avoimen tieteen perusajatus “niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin välttämätöntä” sopii hanketoimintaan hyvin. Se jättää tilaa harkinnalle ja muistuttaa, että avoimuuden rajat määritellään vastuullisuuden ehdoilla, ei toisin päin.
Kun vastuullisuus nähdään perustana ja avoimuus lisäarvona, hankkeissa osataan varautua paremmin loppuvaiheeseen.
Hanketyössä avoimen ja vastuullisen tieteen erottaminen auttaa tekemään parempia käytännön ratkaisuja. Kun vastuullisuus nähdään perustana ja avoimuus lisäarvona, hankkeissa osataan varautua paremmin loppuvaiheeseen. Aineistot eivät jää roikkumaan, käyttöoikeudet ovat selvillä ja tuloksia voidaan hyödyntää myöhemmin luontevammin ja paremmin.
Avoimessa ja vastuullisessa tieteessä ei ole kyse erillisistä tehtävistä hankkeen päätteeksi vaan ajattelutavasta, joka ohjaa tekemistä koko matkan ajan. Arjessa tämä näkyy pieninä valintoina: miten aineistoja käsitellään, mistä sovitaan yhdessä ja mitä asioita tehdään näkyväksi muille. Kun nämä näkökulmat kulkevat mukana alusta asti, moni myöhemmin vastaantuleva kysymys voi ratketa jo ennen kuin siitä tulee ongelma.
Kyse ei siis ole lisävaatimuksista tai siitä, että hanketyöhön pitäisi ottaa lisää ylimääräisiä tehtäviä. Usein riittää, että avoimuus ja vastuullisuus pidetään mielessä päätöksiä tehtäessä. Kun näin tapahtuu, hankkeen tulokset ovat helpommin hyödynnettävissä myöhemmin – ja itsellekin jää varmempi tunne siitä, että työ on tehty huolellisesti ja kestävällä tavalla.
Lisätietoa aiheesta
ALLEA – European Code of Conduct for Research Integrity: https://allea.org/code-of-conduct/
Avoin tiede Suomessa: https://avointiede.fi
CSC – Avoin ja vastuullinen tiede: https://www.csc.fi/avoin-tiede
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK): https://tenk.fi
Responsible Open Science in Europe (ROSiE): https://rosie-project.eu
Johanna Ojala
Messupäällikkö