Siirry sisältöön
Uutiset

CentriaOpen-tapahtuma on täällä taas – Talonpojankadun kampuksella vierailee tuhat toisen asteen opiskelijaa

Toisen asteen opiskelijoille suunnattu hakijatapahtuma CentriaOpen järjestetään jälleen kahden vuoden tauon jälkeen Centria-ammattikorkeakoulun Talonpojankadun kampuksella Kokkolassa.

Tapahtumaan on kutsuttu Centrian toiminta-alueen lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opiskelijat opinto-ohjaajineen ja opettajineen. Osallistujia on ilmoittautunut mukaan kahtena päivänä järjestettävään tapahtumaan yhteensä noin tuhat. Vieraita saapuu Kokkolan ja lähikuntien lisäksi mm. Ylivieskasta, Nivalasta, Toholammilta, Lappajärveltä ja Evijärveltä.

– Olemme todella iloisia siitä, että CentriaOpen on saanut näin hyvän vastaanoton. Näyttää siltä, että oppilaitosvierailuille on tilausta, sillä kyselyitä tapahtumasta on tullut jo keväällä. Esittelemme mielellämme korkeakouluamme, ja on mukava tarjota vieraille viihtyisä päivä faktoilla ryyditettynä.

Centrian viestintä- ja tietopalvelupäällikkö Marjo Pekola

Vieraat saapuvat kampukselle viidessä kahden tunnin mittaisessa aikaikkunassa. Opiskelijat tutustuvat Centrian koulutuksiin, laboratoriotiloihin, oppimisympäristöihin ja opiskelijaelämään sekä pääsevät jututtamaan Centrian eri alojen opiskelijoita, hauskanpitoa unohtamatta. Esillä ovat kaikki Centrian tarjoamat koulutukset paikkakunnasta ja opiskelumuodosta tai -kielestä riippumatta. Opinto-ohjaajille ja opettajille on oma ohjelmasetti, jonka aikana he saavat tietopaketin korkeakouluun hakeutumisesta, Centrian koulutuksista sekä avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista.

Tapahtuman järjestelyissä ovat mukana Centrian hakijapalvelut, viestintäpalvelut, opiskelijakunta Copsa sekä koulutusten edustajat.

Lisätietoja

Marjo Pekola

Julkaisu- ja tietopalvelupäällikkö


Kirsi Vuotila

Opintoasiainpäällikkö