Siirry sisältöön
Tapahtumat

Concert in Stereo

Tsuumi Sound System, innovatiivisella tavalla perinteistä suomalaista kansanmusiikkia nykyaikaisiin sävyihin yhdistävä yhtye, juhlistaa viidettä albumiaan kiertueella. Kokkolassa kuullaan albumin kappaleiden lisäksi myös aivan uunituoretta materiaalia.

11.12.2024 klo 18:30

Konserttisali, Pitkänsillankatu 16, Kokkola

15 €

Bändi soittamassa lavalla

Tsuumi Sound System – Concert in Stereo

Suomen johtaviin nykykansanmusiikkiyhtyeisiin kuuluva Tsuumi Sound System konsertoi Keski-Pohjanmaan Konservatorion Konserttisalissa keskiviikkona 11.12. klo 18.30.

Tsuumi Sound Systemin seitsenhenkinen kokoonpano on valloittanut musiikillaan jo yli 15 vuoden ajan, konsertoiden yli 20 maassa ja julkaisten viisi ylistäviä arvioita saanutta albumia. Yhtye julkaisi vuonna 2023 viidennen albuminsa Concert in Stereo. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen live-konserteista taltioitu albumi, joka nousi julkaisunsa jälkeen suoraan arvostetun World Music Chart Europe listan sijalle 14. Tätä albumia juhlistetaan kiertueella, jonka viimeiset konsertit soitetaan Suomessa joulukuussa ja Kokkolassa kuullaan albumin biisien lisäksi myös aivan uunituoretta uutta materiaalia!

Yhtye on tunnettu innovatiivisesta tavastaan yhdistää perinteistä suomalaista kansanmusiikkia nykyaikaisiin sävyihin mm. jazzista ja pop-musiikista. Tsuumi Sound Systemin energisiä keikkoja on kuvailtu hurjaksi vuoristorata-ajeluksi ja yhtyettä on kutsuttu etnokanuunaksi.

Tsuumi Sound Systemissä soittavat Tero Hyväluoma (viulu), Pilvi Järvelä (harmooni), Hannu Kella (haitari), Jani Kivelä (kitara), Jussi Nikula (rummut, lyömäsoittimet), Olli Rantala (kontrabasso) ja Pekka Seppänen (saksofonit).

Konsertti tuotetaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Konservatorion kanssa. Tule kokemaan tämä etnomusiikin ilotulitus livenä ja varmista paikkasi ajoissa!

Liput

15 € + mahdollinen toimitusmaksu

Lisätietoja

Annika Mylläri

Koulutusalapäällikkö (musiikki)

+358406351040

Kokkola