Demokratian rapautuminen: kuka päättää poikkeuksesta?

Mary Beard toteaa kirjassaan SPQR, että imperiumi loi yksinvaltiaat eikä päinvastoin (Beard 2016, s. 257). Ajatus häiritsee. Keisarivalta ei syntynyt ensisijaisesti poikkeuksellisen yksilön neroudesta tai moraalisesta rappiosta vaan vastauksena hallinnan ongelmaan. Kun hallittava kokonaisuus kasvaa, päätöksenteon rytmi, komentoketjut ja resurssien ohjaus alkavat vaatia jatkuvuutta ja koordinaatiota tavalla, jota perinteinen tasavaltainen järjestys ei enää kykene tuottamaan. Yksinvalta näyttäytyy tällöin ”ratkaisuna”, jonka itse imperiumin logiikka tekee mahdolliseksi.  

Nykyaikana imperiumit eivät synny samalla tavalla, eikä analogia Roomaan ole yksi yhteen. Mutta jos vaihdamme ”imperiumin” tilalle käsitteen poikkeustila, saamme kiinni samasta mekanismista. Poikkeustilanteet vaativat nopeaa reagointia, ja nopeus kutsuu vallan keskittämistä. Giorgio Agamben argumentoi, että hätätilasta voi tulla politiikassa pysyvä hallinnan tapa. Poikkeusta ei vain ”hallita”, vaan sen ympärille rakennetaan järjestelyjä, jotka jäävät voimaan ja alkavat toimia normaalina (Agamben 2005). Tässä yhteydessä Agamben nojaa Carl Schmittin tiivistykseen, että suvereeni päättää poikkeustilasta. Jos valta liikkuu ratkaisevasti juuri poikkeuksissa, suvereniteetti kykenee käytännössä julistamaan poikkeuksen ja saa sen kestämään.  

Miltä tämä näyttää, kun sen vie pois käsitteistä ja takaisin instituutioihin? 

Yhdysvalloissa poikkeusvaltuudet eivät välttämättä lopu. Kansallisia hätätiloja ja niihin kytkeytyviä toimeenpanovaltuuksia julistetaan, ja ne voivat jatkua vuosia. Kongressin tutkimuspalvelun mukaan 1.9.2025 mennessä IEEPA-valtuuksiin perustuvia hätätiloja oli julistettu 77, joista 46 oli yhä voimassa; kesto on usein lähes vuosikymmen ja toisinaan selvästi pidempi (Congressional Research Service 2025). Kun poikkeus uusiutuu rutiinina, politiikan ydinkysymys siirtyy helposti substanssista kontrolliin. Kuka hallitsee poikkeusinstrumentteja ja millä ehdoilla? 

Poikkeustila voi tuottaa yksinvaltaisia piirteitä, vaikka muodolliset instituutiot säilyisivät.

Euroopassa logiikka on erilainen, mutta sama paine on tunnistettavissa. Sisäiset ja ulkoiset kriisit synnyttävät halun nopeuttaa päätöksentekoa ja kiertää yksimielisyysvaatimuksia. Financial Times kuvasi joulukuussa 2025, miten EU:ssa Article 122 -menettelyä käytetään keinona edetä enemmistöllä ja kiertää mahdollisia vetoja Ukrainan tukemisessa (Tamma & Dubois 2025). Menettely voi olla tilanteessa tehokas, mutta poikkeusreitistä tulee houkutteleva malli myös tuleviin kiistoihin ja ”väliaikaisesta” tulee helposti tapa. 

Toinen eurooppalainen riski liittyy vastavoimien toimintakykyyn. Jos oikeusvaltion kontrollimekanismit heikkenevät joissain jäsenmaissa, koko järjestelmän kyky palauttaa poikkeus normaaliksi kärsii. Euroopan parlamentti on esimerkiksi todennut Unkarin kohdalla jatkuvia EU-arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksia ja käsitellyt Artikla 7 -prosessia nimenomaan valvonnan ja vastavoimien näkökulmasta (Karjalainen & Müller 2025). Tässä kysymys ei ole yksittäisestä kiistasta vaan siitä, miten järjestelmä säilyttää kykynsä rajoittaa valtaa silloin, kun ”tilanne vaatii”. 

Beardin ”imperiumi tuottaa keisareita” muuntuu Agambenin kautta nykyaikaiseksi varoitukseksi. Poikkeustila voi tuottaa yksinvaltaisia piirteitä, vaikka muodolliset instituutiot säilyisivät. Molemmissa analyyseissä demokratian heikko kohta on sama: päätöksenteon ja toimeenpanon toimiminen ja kankeus kriisissä. Kun tätä korjataan keskittämällä valtaa ja pidentämällä poikkeuksia, demokratia ei välttämättä romahda, mutta se rapautuu hiljalleen. Lopulta suvereniteetti näkyy arjen tasolla siinä, kuka voi uskottavasti sanoa: ” nyt on poikkeus” ja kuinka poikkeuksesta palataan takaisin normaaliin. 

Lähteet

Agamben, G. 2005. State of Exception. The University of Chicago Press.  

Beard, M. 2016. SPQR: A History of Ancient Rome. Iso-Britannia: Liveright Publishing Corporation. 

Congressional Research Service. 2025. The International Emergency Economic Powers Act: Origins, Evolution, and Use. Saatavissa: https://www.congress.gov/crs_external_products/R/PDF/R45618/R45618.16.pdf. Viitattu 31.1.2026. 

Karjalainen, T. & Müller, M. 2025. Autoritääristyvien jäsenmaiden blokkauskäyttäytyminen uhkaa halvaannuttaa EU:n: Miten unioni voi selvitä? Ulkopoliittinen instituutti: Fiia 26.8.2025. Saatavissa: https://fiia.fi/julkaisu/autoritaaristyvien-jasenmaiden-blokkauskayttaytyminen-uhkaa-halvaannuttaa-eun. Viitattu 31.1.2026. 

Tamma, P. & Dubois, L. 2025. Brussels floats ’emergency’ powers to raise €210bn from Russian assets. Financial Times 3.12.2025. Saatavissa: https://www.ft.com/content/3c23910f-795c-4151-a47c-db4f0137fb40. Viitattu 31.1.2026.