Entä jos suurin riski on jättää kokeilematta?

Olen usein miettinyt, kuinka paljon elämässä jää kokematta vain siksi, että haluamme tietää lopputuloksen ennen kuin uskallamme aloittaa. Odotamme oikeaa hetkeä, riittävää osaamista tai varmuutta siitä, että onnistumme. Joskus saatamme odottaa niin kauan, että mahdollisuus ehtii mennä ohi.

Mutta mistä voimme tietää, mihin pystymme, ellemme koskaan kokeile?

Aina ei tarvitse tietää, mihin on menossa

Meiltä kysytään jo nuorena, mitä haluamme tehdä isona. Työelämässä arvostetaan johdonmukaista urakehitystä, selkeitä tavoitteita ja suunnitelmia tulevaisuudelle. Mutta entä jos emme vielä tiedä? Tai entä jos se, mitä haluamme, muuttuu matkan varrella?

Oma työurani on kulkenut monenlaisten tehtävien ja toimialojen kautta. Jos olisin tavoitellut mahdollisimman suoraviivaista urakehitystä, olisin varmasti tehnyt monta valintaa toisin. Minulle tärkeämpää on kuitenkin ollut säilyttää uteliaisuus ja halu oppia. Olen huomannut, että liialliset rutiinit alkavat helposti syödä innostustani ja samalla kykyäni nähdä uusia mahdollisuuksia. Siksi olen halunnut kokeilla erilaisia asioita, oppia uutta ja toisinaan myös huomata, ettei jokin asia olekaan minua varten.

Ehkä onnistunutta elämää tai työuraa ei pitäisikään aina mitata sillä, kuinka tarkasti alkuperäinen suunnitelma toteutui. Joskus juuri suunnan muuttaminen voi olla paras päätös, jonka teemme.

Ja joskus on kokeiltava jotakin, jotta tietää, kannattaako sitä jatkaa.

Kuka oikeastaan määrittelee epäonnistumisen?

Olen itse ollut mukana startup-yrityksessä, jonka toiminta lopulta päättyi. Tietysti olisimme toivoneet toisenlaista lopputulosta. Yritys ei menestynyt niin kuin olimme suunnitelleet, mutta en ole koskaan katunut mukaan lähtemistä.

Opin yrittäjyydestä, epävarmuudesta, päätöksenteosta ja riskinotosta asioita, joita en olisi voinut oppia kirjoista tai sivusta seuraamalla. Sain kokemuksia, tutustuin uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea ymmärsin, mitä yrittäminen voi parhaimmillaan opettaa, silloinkin kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Olenkin miettinyt, kuinka paljon onnistumisessa ja epäonnistumisessa on lopulta kyse siitä, miten itse sanoitamme kokemuksemme.

Epäonnistuinko, koska alkuperäinen suunnitelma ei toteutunut? Vai onnistuinko oppimaan jotakin, mikä vei minua elämässä eteenpäin?

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki riskit kannattaisi ottaa. Harkitsematon riskinotto on aivan eri asia kuin se, että uskaltaa kokeilla, ottaa selvää, arvioida mahdollisuuksiaan ja tehdä päätöksiä myös epävarmuuden keskellä. Joskus kokeilemisesta seuraa pettymyksiä, taloudellisia menetyksiä ja vaikeita hetkiä. Nekin kuuluvat elämään, eikä niitä tarvitse vähätellä.

Mutta onko alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeaminen aina epäonnistuminen? Entä jos juuri se kokemus opettaa jotakin niin arvokasta, että ilman sitä emme olisi koskaan löytäneet seuraavaa mahdollisuutta?

Ehkä meidän pitäisi kysyä itseltämme useammin, mitä opimme, sen sijaan että arvioimme vain sitä, saavutimmeko alkuperäisen tavoitteemme.

Kuinka monta hyvää ideaa jää toteuttamatta?

Samaa ajattelua kaipaisin enemmän myös yrittäjyyteen ja innovaatioiden kehittämiseen.

Kuinka monta hienoa liikeideaa jää toteuttamatta siksi, ettei sen keksijä usko vielä olevansa riittävän valmis? Kuinka moni jättää ajatuksensa kertomatta, koska pelkää muiden suhtautumista? Ja kuinka moni mahdollinen yrittäjä jättää ensimmäisen askeleen ottamatta, koska epäonnistumisen mahdollisuus tuntuu liian suurelta?

Uskon, että ympärillämme on valtavasti osaamista, luovuutta ja ideoita, jotka eivät koskaan pääse esiin. Ei siksi, etteivät ne olisi hyviä, vaan siksi, ettei niiden takana olevilla ihmisillä ole vielä ollut rohkeutta tai oikeanlaista ympäristöä lähteä viemään niitä eteenpäin.

Hyväkään idea ei yleensä synny valmiina. Se tarvitsee ympärilleen keskustelua, erilaisia näkökulmia, palautetta ja joskus hankaliakin kysymyksiä. Se tarvitsee ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa ääneen sekä mahdollisuudet että epäilykset.

Ja ennen kaikkea se tarvitsee mahdollisuuden tulla kokeilluksi.

Meidän pitäisi suhtautua keskeneräisiin ajatuksiin uteliaisuudella eikä ensimmäiseksi etsiä syitä, miksi ne eivät voisi toimia. Jos jokaisen idean pitäisi olla valmis ja varmasti onnistuva ennen ensimmäistäkään kokeilua, kuinka paljon jäisikään löytämättä?

Yrittäjyyskulttuuri ei synny pelkästään menestyneistä yrityksistä ja näyttävistä kasvutarinoista. Se syntyy myös arjen kohtaamisista, kannustuksesta ja siitä, millä tavalla suhtaudumme ihmiseen, joka uskaltaa yrittää jotakin uutta.

Tarvitsemme onnistumisia ja menestyviä yrityksiä, mutta niiden syntymiseksi tarvitsemme ennen kaikkea ihmisiä, jotka uskaltavat lähteä liikkeelle.

Seitsemän vuotta ideoita, rohkeutta ja uusia mahdollisuuksia

Tänä vuonna Tervatynnyri-pitchauskilpailu järjestetään jo seitsemättä kertaa. Vuosien aikana kilpailu on kasvanut, kehittynyt ja saanut ympärilleen yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat kannustaa uusien ideoiden ja yritysten syntymistä.

Vuoden 2026 kilpailussa on kolme sarjaa, IDEA, MASTER ja TEEMA, ja mukana on erilaisissa vaiheissa olevia ideoita ja yrityksiä. Toiselle kilpailuun osallistuminen voi olla ensimmäinen kerta, kun oma ajatus kerrotaan suurelle yleisölle. Toiselle se voi olla merkittävä askel jo pitkälle kehitetyn liiketoiminnan kasvattamisessa.

Tervatynnyrissä kilpaillaan, mutta minulle kilpailun merkitys on paljon palkintoja suurempi.

Haluamme olla rakentamassa alueellemme yrittäjyyskulttuuria, jossa ihmiset innostuvat ideoimaan, uskaltavat haastaa olemassa olevaa ja saavat ympärilleen ihmisiä, jotka auttavat viemään ajatuksia eteenpäin.

Kilpailu antaa osallistujille mahdollisuuden pysähtyä oman ideansa äärelle, kiteyttää ajatuksensa ja sanoa ne ääneen. Joskus juuri se voi olla ratkaiseva askel. Ajatus, joka on aiemmin elänyt vain omassa mielessä, muuttuu joksikin konkreettiseksi, kun sen uskaltaa jakaa muiden kanssa.

Samalla voi syntyä kohtaamisia, joiden merkitystä ei vielä kilpailupäivänä osaa edes arvata.

Ehkä joku löytää uuden yhteistyökumppanin. Joku saa palautetta, joka muuttaa koko liiketoiminnan suunnan. Joku saa tarvitsemansa rohkaisun jatkaa. Ja joku huomaa, ettei alkuperäinen idea ollutkaan se oikea, mutta löytää sen kautta jotakin muuta.

Kaikkia näitä tarinoita tarvitaan.

Joskus elämä vie juuri sinne, minne ei osannut suunnitella

Kun katson omaa matkaani taaksepäin, huomaan, että kaikki nuo erilaiset työt, kokeilut, suunnanmuutokset ja myös ne kokemukset, joita joku toinen saattaisi kutsua epäonnistumisiksi, ovat osaltaan tuoneet minut tähän hetkeen.

Pian saan olla mukana toteuttamassa jo seitsemättä Tervatynnyri-pitchauskilpailua ja kulkea hetken matkaa vuoden 2026 finalistien rinnalla. Saan olla luomassa ympäristöä, jossa ihmiset uskaltavat kertoa ideansa ja unelmansa ääneen, haastaa itseään ja ottaa seuraavan askeleen kohti jotakin uutta.

Se tuntuu aika hienolta.

En olisi voinut suunnitella tätä polkua etukäteen, enkä varmasti olisi osannut arvata, mihin kaikki nuo kokemukset vielä johtaisivat. Ehkä juuri siksi ajatus kokeilemisen merkityksestä tuntuu itselleni niin tärkeältä.

En myöskään tiedä, millaisia tarinoita tämän vuoden Tervatynnyristä syntyy. Mitä finalistit tekevät vuoden päästä? Entä viiden vuoden kuluttua? Millaisia yrityksiä, yhteistyötä tai kokonaan uusia mahdollisuuksia tämän vuoden kohtaamisista vielä syntyy?

Sitä emme voi etukäteen tietää. Mutta voimme antaa niille mahdollisuuden syntyä.

Joulukuun 3. päivänä Kokkolassa nähdään jälleen joukko ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet ottaa askeleen eteenpäin, vaikka tulevaisuus ei ole vielä täysin selvillä. Jo pelkästään se on mielestäni juhlimisen arvoista.

Elämän ei tarvitse olla sarja täydellisesti onnistuneita suunnitelmia. Se voi olla täynnä kokeiluja, joista jokainen opettaa meille jotakin. Joskus löydämme sen, mitä etsimme. Joskus löydämme jotakin, mitä emme edes tienneet etsivämme.

Sillä ehkä suurin riski ei olekaan se, että kokeilemme ja epäonnistumme. Vaan se, että jätämme kokeilematta emmekä koskaan saa tietää, mitä olisi voinut tapahtua.