Siirry sisältöön
Euroopan Unionin osarahoittama
Kuvassa puupalikoita, joissa osassa lukee GEN1 ja GEN2, käsi siirtelee palikoita.

FAMLEAD – Perheyritysten johtamisen kehittäminen

FAMLEAD-hanke vahvistaa perheyritysten johtamisosaamista, muutoskyvykkyyttä ja sukupolvien välistä yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeen kohderyhmänä ovat alueella toimivat mikro- ja pk-kokoiset perheyritykset. Hankkeessa kehitetään osallistavaa ja oikeudenmukaista johtamiskulttuuria, joka tukee henkilöstön osallisuutta, ehkäisee ristiriitoja ja vahvistaa koko organisaation uudistumiskykyä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Toimiala: Yrittäjyys ja liiketoiminta

Projektin kesto: 1.4.2026–31.12.2028

Toiminta-alue: Pohjois-Pohjanmaa

Rahoittajat: Oikeudenmukaisten siirtymän rahasto – JTF, Euroopan unionin osarahoittama, Elinvoimakeskus

Budjetti: 385 886 €

Lisätiedot: Päätoteuttajana Centria-ammattikorkeakoulu, osatoteuttajina Oulun yliopisto ja Limingan kunta.

Projektipäällikkö: Marjo Känsäkangas

Hankkeen taustalla on tunnistettu ilmiö: perheyritykset kohtaavat muita yrityksiä useammin organisaatioristiriitoja ja kokevat haasteita muun muassa sukupolvien välisessä yhteistyössä, teknologiamurroksen hallinnassa ja henkilöstön osallisuuden vahvistamisessa.

Hankkeen toimenpiteet tukevat perheyritysten kykyä vastata näihin haasteisiin ennakoivasti ja strategisesti. Hankkeen toimenpiteet toteutetaan neljässä työpaketissa. Aluksi kartoitetaan osallistuvien yritysten johtamiskäytänteitä ja henkilöstön kokemuksia. Tämän pohjalta rakennetaan valmennusohjelma, joka tarjoaa käytännön työkaluja muutosjohtamiseen, konfliktien käsittelyyn, teknologian hyödyntämiseen ja vuorovaikutuksen parantamiseen. Lisäksi yrityksille tarjotaan mahdollisuus syvälliseen, luottamukselliseen mentorointiin, jossa kehitetään kohdennetusti yksittäisten yritysten tarpeisiin sopivia ratkaisuja. Lisäksi toteutetaan hankkeen koordinointi, viestintä ja tulosten levittäminen.

Hankkeessa hyödynnetään valmennuksissa vertaisoppimista ja käytännönläheistä yhteiskehittämistä. Toimintamalli tuo perheyrityksiä yhteen jakamaan kokemuksiaan ja kehittämään yhdessä uusia toimintakäytäntöjä. Valmennukset toteutetaan mahdollisuuksien mukaan yritysten omissa tiloissa. Digitaaliset valmennusmateriaalit ja työkalut julkaistaan avoimesti kaikkien käyttöön.Hankkeen odotettuja vaikutuksia ovat mm. henkilöstöjohtamisen käytäntöjen kehittyminen, muutoskyvykkyyden vahvistuminen, työhyvinvoinnin paraneminen, teknologian tarkoituksenmukaisempi hyödyntäminen ja verkostomaisen toimintakulttuurin vahvistuminen perheyrityksissä.

Pitkällä aikavälillä hanke parantaa yritysten resilienssiä, kilpailukykyä ja henkilöstön sitoutumista. Hankkeen tulokset tukevat myös Pohjois-Pohjanmaan aluekehittämistavoitteita.

Hankkeen toteuttavat Centria-ammattikorkeakoulu (päätoteuttaja), Limingan kunta ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin MicroENTRE-tutkimusryhmä. Yhteistyö perustuu toisiaan täydentävään asiantuntemukseen johtamisesta, yrittäjyydestä, aluekehityksestä ja mikro- ja pk-yritysten kehittämisestä.

Marjo Känsäkangas

TKI-asiantuntija

+358505984092

Kokkola


Kuvassa Limingan kunnan logo.