Hanketyössä on talkoomeininkiä
Elämme ajassa, joka tuntuu usein kovin pirstaleiselta. Työelämä on sirpaloitunutta ja yhteisöllisyys vaikuttaa monin paikoin kadonneen. Moni tekee työtä omassa kuplassaan – tehokkaasti, mutta silti yksin. Vielä on kuitenkin olemassa ainakin yksi työmuoto, jossa yhteisöllisyys elää vahvana: hanketyö.

Hanketyöstä tulee mieleen vanha suomalainen talkooperinne. Talkootyö on tavoitteellista, mutta samalla talkoot toimivat sosiaalisina tapahtumina, joissa päivän päätteeksi voidaan yhdessä katsoa aikaansaannoksiamme ja tietää, että tämä kaikki syntyi yhteistyömme voimalla.
Hanketyössä on jotain samaa, sillä siinäkin kokoonnutaan yhteisen tavoitteen äärelle. Mukana on eri alojen osaajia, erilaisia näkökulmia ja monenlaisia vahvuuksia. Osa suunnittelee, osa koordinoi, osa kehittää ja osa viestii – ja usein tätä kaikkea tehdään sujuvasti yhdessä. Yhteisen matkan varrella opitaan toisilta, ratkotaan ongelmia ja iloitaan onnistumisista.
Hanketyö ei siis ole pelkkää hallinnointia tai raportointia, vaan se on yhdessä kulkemista kohti päämäärää, jota kukaan osapuoli ei saavuttaisi yksin.
Erityisesti ammattikorkeakoulussa hanketyö on enemmän kuin yksi yksittäinen projekti, sillä hanketyö tuo yhteen opiskelijat, asiantuntijat, yritykset ja yhteisöt. Se rakentaa verkostoja, jotka jatkuvat, vaikka itse hanke aikanaan päättyykin.
Kun hanke käynnistyy, on mukana usein epävarmuutta ja paljon avoimia kysymyksiä, joiden äärellä seisovat myös juuri alkaneen Northborne – Accelerating bold futures from remote beginnings -hankkeen toteuttajat. Hankkeessa kehitetään yhteisöllinen ja rajat ylittävä kiihdyttämömalli startup-, scaleup- ja pk-yrityksille Pohjanmaalla ja Västernorrlandissa Ruotsissa. Tavoitteena on vahvistaa maaseutualueita ja niiden yrittäjyyttä tarjoamalla verkostoja, mentorointia, työkaluja ja vertaistukea.
Hankkeessa pilotoidaan yhteisökiihdyttämömalli, jonka osallistuvat saavat kehittää omia ideoitaan, hankkeen tarjotessa asiantuntijatukea ja mahdollisuuden rakentaa suhteita laajasti.
Hanke toteuttaa pilotit sekä Suomessa että Ruotsissa, joten osallistujat saavat verkostoja myös Pohjanlahden vastapuolelta. Pilottien workshopeissa käydään läpi osallistujille hyödyllisiä aiheita aina ideoinnista muun muassa konseptin rakentamiseen ja rahoitukseen asti. Lisäksi hanke tarjoaa osallistujille mentorointiohjelman.
Hanketyö ei siis ole pelkkää hallinnointia tai raportointia, vaan se on yhdessä kulkemista kohti päämäärää, jota kukaan osapuoli ei saavuttaisi yksin.
Samanaikaisesti tehdään myös tiivistä yhteistyötä kuntien ja alueellisten toimijoiden kanssa, tavoitteena nostaa esille maaseudun yrittäjyyttä, vahvistaa paikallisia tukirakenteita ja edistää innovaatioystävällistä ajattelutapaa.
Myös Northbornessa alkutaipale on tuonut esiin uudenlaisia kysymyksiä, on jatkettu hankekirjoituksen aikana alkanutta tutustumista uusiin hankepartnereihin Ruotsissa ja lähdetty viemään kolmevuotista yhteistä työtä, talkoorutistusta, eteenpäin. Kuitenkin, kun ympärillä ja tukena on omat kollegat ja oma osaava organisaatio, niin jokainen tietää olevansa hyvissä käsissä ja apua löytyy aina, jos sitä osaa ja uskaltaa pyytää.
Varsinkin hankkeen alkutaipaleella yhteisöllisyys näkyy tiiviinä palaveritahtina ja jaettuna jännityksenä. Jokainen tutustuu omiin vastuualueisiinsa ja nappaa sopivat työkalut ja työhansikkaat käsiinsä. Ja kun saavutetaan konkreettinen lopputulos, on se sitten uusi toimintamalli, opas, julkaisu, palvelu tai verkosto, tunne on sama kuin talkoiden päätteeksi – me teimme tämän yhdessä.
Northborne – Accelerating bold futures from remote beginnings -hanke on Euroopan unionin osarahoittama Interreg Aurora -hanke. Rahoittajana toimii myös Region Västernorrland. Projektikumppaneina toimivat Centria-ammattikorkeakoulu, Bizmaker, Coompanion sekä Nykarleby Innovation Center.
Katja Jankens
TKI-koordinaattori
Martina Store
TKI-asiantuntija
Kokkola