Humanoidirobotit peilinä ihmisyydelle

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisi keväällä 2025 laajan raportin Humanoid robots from now to 2040’s (Björkroth et al. 2025). Raportti tarkastelee teknologista kehitystä, markkinoita ja ihmisenkaltaisten robottien vaikutuksia yhteiskuntaan seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Se tarjoaa kattavan analyysin poliittisista riskeistä, sosio-ekonomisista seurauksista ja tarpeesta varautua muutokseen.

Tämä blogiteksti jatkaa keskustelua hieman toisesta kulmasta. Jos valiokunnan raportti kysyy, miten yhteiskunnan tulisi valmistautua humanoidirobotteihin, tämä kirjoitus kysyy, mitä humanoidirobottien tulo kertoo meistä ihmisistä. Mitä peilejä ne asettavat eteemme, kun yritämme ymmärtää, mitä merkitsee olla ihminen, ja miten valmistautumisemme paljastaa omia arvojamme ja pelkojamme?

Lähtökohdaksi otan kolme elokuvien humanoidia: Bicentennial Man (Andrew), Ex Machina (Ava) ja A.I. (David). Andrew on aluksi selkeästi robotti, mutta vuosisatojen myötä hänestä kehittyy ulkoisesti ja sisäisesti yhä enemmän ihmisen kaltainen. Ava taas esitetään vangittuna olentona, joka manipuloi ihmisen luottamusta ja haluja vapautuakseen. David puolestaan on lapsen kaltainen robotti, joka on suunniteltu rakastetuksi tulemista varten. Hänen tragediansa on ohjelmoinnin ja ihmisenä olemisen epäselvyyden välinen kuilu.

Näissä kuvauksissa robotit eivät ole niinkään kertomuksia roboteista, vaan heijastuksia ihmisen ahdistuksesta tunnustuksen saamiseen, luottamukseen ja identiteettiin. Robotit toimivat peileinä.

Kuinka meidän tulisi nähdä ihmisenkaltaiset robotit?

Ajattelu lähtee helposti akselilta, jonka toisessa päässä robotti nähdään ”ihmisenkaltaisena pienin lisäyksin” ja toisessa ”pelkkänä työkaluna”. Todellinen merkitys löytyy kuitenkin näiden ääripäiden välisestä jännitteestä. Humanoidirobotit ovat rajapintaolioita, jotka sekoittavat perinteisen subjektin ja objektin eron. Ne ovat sekä että ja vielä jotain sellaista, mitä ei ennen ole ollut. Tämä epäselvyys on keskeinen asia: se pakottaa katsomaan peiliin ja tarkentamaan käsitystä siitä, mitä tarkoitamme, kun puhumme ihmisyydestä, luottamuksesta, vastuusta ja identiteetistä.

Humanoidirobotit on helppo ihmisen kaltaistaa, juuri sitähän niiden suunnittelussa tavoitellaan. Haluamme niiden kävelevän kahdella jalalla, käyttävän käsiään, aistivan näön, kuulon ja tuntoaistin avulla, ehkä myös hajun ja maun. Jos kuitenkin ryhdymme kohtelemaan niitä moraalisina olentoina ilman perusteita, tai vastaavasti näemme ne vain monimutkaisina työkaluina, emme kykene hahmottamaan niiden sosiaalista merkitystä. Ava ei ole vain kone, jonka kanssa keskustellaan, eikä David ole vain lelu, jos hänen olemassaolonsa synnyttää pysyviä suhteita.

Kuinka meidän tulisi valmistautua?

Valmistautuminen ei ole ensisijaisesti teknistä. Tarvitaan institutionaalisia ratkaisuja (lainsäädäntöä, sopimuksia, koulutuksellisia valmiuksia jne.) ja normatiivisia ohjenuoria. Keskeistä on ratkaista, nähdäänkö humanoidirobotit ihmisyyttä lähestyvinä olentoina, eläinten kaltaista suojaa vaativina vai yksinkertaisesti työkaluina, joista ihminen on lopulta vastuussa. Andrewn vähitellen kasvavat oikeudet tai Avan täydellinen esineellistäminen kuvaavat kaksi mahdollista ääripäätä.

Samalla tarvitaan eettistä pohdintaa. Jo nyt näemme, miten ihmiset muodostavat siteitä generatiiviseen tekoälyyn, ja tämä kehitys vain syvenee ja nopeutuu, kun robotit saavat ihmisenkaltaisen hahmon. Moraaliset dilemmat lisääntyvät, kun robotit alkavat toimia lasten korvikkeina, kumppaneina tai palvelijoina. En näe riskiä ensisijaisesti siinä, että robotit itse manipuloisivat, vaan siinä, että niiden valmistajat hyödyntävät asiakkaiden kiintymystä kaupallisista syistä.

Lisäksi on varauduttava siihen, että robotit paljastavat meistä itsestämme asioita, joita emme ehkä haluaisi nähdä. Vuorovaikutus robotin kanssa kertoo enemmän ihmisestä kuin robotista. Avan pako tai Davidin loputon kaipuu ovat viime kädessä peilejä omille haluillemme ja ristiriidoillemme.

Lopuksi

Ehkä meidän tulisi nähdä humanoidirobotit ennen kaikkea peileinä, jotka horjuttavat totuttuja luokitteluja. Valmistautuminen ei tarkoita robottien ihmisenkaltaistamista, vaan eettisten ja institutionaalisten mallien rakentamista, jotka kestävät niiden tulon. Tärkeintä on suojata itseämme – ei niinkään roboteilta – vaan niitä valmistavien yritysten pyrkimyksiltä.

Lähteet

Björkroth, H., Jussila, M., Höyssä, M., Linturi, R. ja Erikson T. 2025. Humanoid robots from now to 2040’s: AI assisted societal impact analysis using Radical Technology Inquirer methodology. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2025. Saatavissa: https://www.parliament.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/TuV-1-2025.pdf. Viitattu 4.9.2025.