Kansalaistiede – mahdollisuus osallistua
Kansalaistiede on sellaista tieteen ja tutkimuksen tekemistä, jossa kuka tahansa voi olla tieteen tekijänä esimerkiksi keräämällä tutkimusaineistoa, arvioimalla tai mulla tavoin toimimalla. Kansalaistiede ei ole tieteen tekemisen harrastamista, vaan osallistujat ovat aktiivisia toimijoita.

Hyvä esimerkki tästä on Muuttolintujen kevät -niminen applikaatio, jossa käyttäjät voivat harrastaessaan lintujen havainnointia olla samalla keräämässä aineistoa tieteelle ja tutkimukselle. Se on Jyväskylän yliopistossa kehitetty mobiiliappi, jolla kerätään vuosittain dataa muuttolintujen liikkumisesta. Samalla se tunnistaa lintuja äänen perusteella, eli käyttäjä oppii tunnistamaan lintuja. Se osallistaa kansalaisia luonnon seuraamiseen ja havainnointiin. Luontohavainnot ovat kansalaisille helppo tapa osallistua, ja vastaavia sovelluksia on muitakin, kuten Ursan Taivaanvahti-hanke.
Kansalaistiede on sanana melko uusi, mutta ilmiö itsessään on vanha. Jo mainittuja lintuja on havainnoitu kansalaisten toimesta aieminkin. Sään havainnointi on toinen esimerkki, jossa kansalaisten kiinnostus on mahdollistanut laajojen aineistojen keräämisen. Voidaan puhua myös osallistuvasta tieteestä, kanssatutkimuksesta tai kansalaishavainnoinnista.
Kansalaistiede on osa avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuria. Kansalaistieteestä on tehty suositus, jossa mainitaan kolme tärkeintä kansalaistieteeseen liitettyä asiaa:
- Tiedeyhteisön ja kansalaisten vuorovaikutus
- Avoimuus/läpinäkyvyys
- Tieteen popularisointi / osallistumisen helppous.
Kansalaistieteessä kansalaiset ovat mukana ainakin yhdessä vaiheessa tutkimusta. Kansalaiset eivät ole tutkimuksen kohteena vaan tekijöinä. Tutkimusta johtaa koulutettu tutkija. Kansalaistieteestä käytetään usein englanniksi termiä citizen science.
Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa kansalaistiede on mahdollisuus. Jos hanke suunnitellaan kansalaistiedehankkeeksi, tulee hankkeella olla aito tutkimuksellinen tavoite. Hankkeessa huolehditaan TENKin HTK-ohjeen mukaisesta toiminnasta, aineistonhallinnan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä vastuullisesta viestinnästä. Kansalaisosallistujille annetaan heille kuuluva tunnustus hankkeeseen osallistumisesta. Kansalaistiede sopii hyvin Centriankin TKI-toimintaan, koska se tukee alueellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä työelämälähtöisyyttä.
Työskentelytapoja
Kansalaistieteen työtavat voivat olla monenlaisia projektin luonteen mukaan. Kansalaiset voivat kerätä tutkimusaineistoa havainnoimalla tai tehdä jopa omia mittalaitteita datan keräämistä varten. Valokuvien ottaminen voi olla datan keräämistä. Kansalaiset voivat myös analysoida tai luokitella jo olemassa olevaa aineistoa, kuten arkistoaineistoa, kuvia tai muulla tavalla dokumentoituja havaintoja. Havaintoja voidaan syöttää suoraan digitaaliselle alustalle.
Tutkijat ja kansalaiset voivat osallistua työpajoihin, joissa tutkimushanketta voidaan yhdessä suunnitella. Kansalaiset voivat osallistua kyselytutkimuksen kysymysten suunnitteluun tai niiden analysointiin. Tai jokin yhteisö tutkii omaa ongelmaansa ja ratkaisee sen TKI-hankkeessa. Kansalaisille tällainen toiminta tuo yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että omaan ympäristöön ja olemiseen on mahdollisuus vaikuttaa. Tutkimuksesta tulee tuttua ja läheistä, ja sitä myöten muutakin tutkimusta on helpompi seurata ja ymmärtää. Se tukee myös elinikäistä oppimista. Kansalaistutkimus on siis osaltaan demokratian ylläpitämistä.
Käytännössä kansalaistiedehankkeet voivat liittyä esimerkiksi ympäristön seurantaan, jossa asukkaat osallistuvat havaintojen keräämiseen esimerkiksi rannikkoalueiden luonnon monimuotoisuudesta tai ympäristön muutoksista. Kansalaisten osallistuminen voi tuoda merkittävää lisäarvoa myös kestävän liikkumisen ratkaisujen kehittämiseen, ikääntyvien digitaalisten palveluiden parantamiseen sekä nuorten hyvinvointia ja osallisuutta koskevan tiedon tuottamiseen. Yritysympäristössä kansalaistieteen lähestymistapaa voidaan hyödyntää esimerkiksi osaamistarpeiden ennakoinnissa tai tekoälyn käyttöönoton tutkimisessa, jolloin työntekijät ja yrittäjät osallistuvat aktiivisesti tiedon tuottamiseen ja ratkaisujen arviointiin. Lisäksi kansalaistieteen menetelmät voisivat soveltua kulttuuriperinnön tallentamiseen sekä esimerkiksi maaseudun turvallisuuden ja varautumisen vahvistamiseen.
Kansalaistieteen näkökulmasta monia TKI-hankkeita voitaisiin tarkastella uudella tavalla. Usein hankkeissa kerätään jo nyt tietoa ihmisiltä, yrityksiltä tai muilta kohderyhmiltä, mutta kansalaistieteessä osallistujat nähdään aktiivisina tiedon tuottajina eikä pelkästään tiedon kohteina. He voivat osallistua tiedon keräämiseen, kokemusten jakamiseen, tulosten tulkintaan ja ratkaisujen kehittämiseen. Pienellä näkökulman muutoksella kansalaistieteen menetelmiä voitaisiin hyödyntää monenlaisissa hankkeissa, jolloin voidaan samalla vahvistaa yhteistyötä, yhteiskehittämistä ja hankkeiden vaikuttavuutta.
Tekstissä on hyödynnetty seuraavia lähteitä
Centria-ammattikorkeakoulu. Avoimen tieteen käytänteet Centria-ammattikorkeakoulussa: Kansalaistiede. Saatavissa: https://libguides.centria.fi/c.php?g=686569&p=5181259.
Jyväskylän yliopisto. Muuttolintujen Kevät – Research for JYU Mobile. Saatavissa: https://www.jyu.fi/fi/tutkimus/muuttolintujen-kevat.
Kansalaistieteen työryhmä, Tieteellisten seurain valtuuskunta & Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. 2022. Kansalaistieteen suositus. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta. Saatavissa: https://edition.fi/tsv/catalog/view/230/173/745.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Taivaanvahti. Saatavissa: https://www.ursa.fi/ilmakeha/havaitseminen/taivaanvahti.html.
Johanna Ojala
Messupäällikkö
Hanna-Riina Aho
Lehtori (kielet ja viestintä)
Kokkola