Siirry sisältöön
Uutiset

Kari Ristimäen kausi Centrian rehtorina ja toimitusjohtajana päättyy perjantaina – “Jätän seuraajalleni muutoskykyisen ja dynaamisen organisaation”

Kari Ristimäki on luotsannut Centria-ammattikorkeakoulua viimeiset seitsemän vuotta, tammikuusta 2016 alkaen. Nyt on tullut aika siirtää vetovastuu Tapio Huttulalle, joka aloittaa uutena toimitusjohtaja-rehtorina 20. maaliskuuta Ristimäen siirtyessä ensin neuvonantajan rooliin ja myöhemmin keväällä eläkkeelle.

Kari Ristimäki Talonpojankadun kampuksen punaisilla portailla

Viimeisinä työpäivinään toimitusjohtaja-rehtorina Kari Ristimäki on tavannut henkilöstöä ja opiskelijoita, ja summannut seitsenvuotista taivaltaan Centrian kipparina.

– Saavutuksenani pidän sitä, että onnistuin sanoittamaan Centrian mahdollisuudet ja vahvuudet siten, että Centrian suunta ja tehtävä saatiin selväksi tarinaksi. Saavutus ei ole yksin johtajan vaan oikeastaan koko organisaation. Olemme saaneet kolmena vuonna peräkkäin Great Place to Work -sertifioinnin. Henkilöstömme kuvaama hyvä työilmapiiri oli ja on se tekijä, jonka avulla Centria on saavuttanut tuloksia. Näistä tuloksista minä olen ylpeä.

Ristimäen aloittaessa seitsemän vuotta sitten Centria oli täysin erilainen kuin nyt Huttulan johdettavaksi siirtyvä organisaatio.

– Centria katsoo tulevaisuuteen dynaamisena, muutoskykyisenä, itseensä luottavana ja yhteistyötä tekevänä organisaationa. Uskon, että Tapio Huttulan johtamana organisaatio onnistuu hyvin ottaessaan vastaan tulevaisuuden muutoshaasteet.

Viimeisen toimitusjohtaja-rehtoripäivän kynnyksellä Ristimäen olo on helpottunut ja haikea. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ilo siitä, että on saanut johtaa organisaatiota, jossa yhdessä henkilöstön kanssa on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita.

– Jään kaipaamaan Centrian opiskelijoita ja henkilökuntaa, centrialaisia. Sain mahdollisuuden johtaa upeaa organisaatiota.

Ristimäen olo on odottava vapaa-ajan lisääntyessä, kun hän loppukevään aikana jää kokonaan pois työelämästä.

– Minulla päättyy Centrian tehtävän jättäessäni monipolvinen, monia eri tehtäviä sisältänyt, mielenkiintoinen työura. Nyt tuntuu, että on aika alkaa vastata vain itsestään ja läheisistä. Miten se joku mainoksen lottovoittaja joskus sanoi: pitää kuntoloma ottaa ja katsoa myös vähän maailmaa. Lottovoittaja en ole, mutta vähän samoilla fiiliksillä – katsotaan nyt, jos jokin alkaa golfin ja matkustamisen ohella kiinnostaa.

Centrian henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät kiittävät Karia ja toivottavat mukavia vapaaherran päiviä!