Kehittämisen työkalut lähemmäksi yrityksiä
Suomalaisissa startup- ja mikroyrityksissä syntyy jatkuvasti uusia ideoita tuotteiksi, mutta tuotteen matka ideasta markkinoille ei ole kuitenkaan aina kovinkaan suoraviivainen.

Tuotekehitysprosessi vaatii usein kalliiden prototyyppien rakentamista, teknologioiden testaamista ja valmistusmenetelmien kokeilua ennen kuin voidaan hakea rahoitusta ja tehdä päätöksiä tuotannon aloittamisesta, laajentamisesta tai investoinneista. Tässä vaiheessa yritykselle saavutettavissa olevilla makerspace-ympäristöillä on merkittävä rooli osana prosessia.
Makerspacessa on käytettävissä erilaisia laitteita, kuten laserleikkureita, 3D-tulostimia, CNC-koneita, testauslaboratorioita tai robotiikkaa. Se on oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa yritykset voivat tutustua uusiin teknologioihin, kehittää tuotteitaan ja rakentaa omaa osaamispääomaansa. Samalla ympäristö toimii kohtaamispaikkana yritysten, opiskelijoiden, asiantuntijoiden ja tutkimus- ja kehittämistoimijoiden välillä.
Kokeiluilla kohti parempia päätöksiä
Pienelle yritykselle uuden teknologian käyttöönotto sisältää usein epävarmuutta. Kannattaako investoida 3D-tulostimeen? Voisiko robotiikka tehostaa valmistusta? Löytyisikö digitaalisista valmistusmenetelmistä uusia mahdollisuuksia tuotteiden kehittämiseen?
Makerspace avaa mahdollisuuden etsiä vastauksia näihin kysymyksiin käytännön kautta. Yritys saa arvokasta tietoa siitä, miten ympäristön teknologioita voitaisiin hyödyntää osana omaa liiketoimintaa esimerkiksi tuotteen prototypoinnissa tai valmistuksessa. Samalla yritys voi tutkia, testata ja arvioida teknologian soveltuvuutta omiin tarpeisiinsa ennen merkittäviä taloudellisia päätöksiä. Kun vaihtoehtoja voidaan vertailla aidossa kehittämisympäristössä, myös investointien riskit pienenevät.
Teknologian ymmärtäminen on kilpailutekijä
Nykyisessä toimintaympäristössä kilpailukyky ei synny uusien laitteiden tai ohjelmistojen hankinnasta ja käyttöönotosta. On erityisen tärkeää myös tunnistaa, miten teknologiaa voidaan hyödyntää omassa toiminnassa.
Tämän vuoksi makerspace-ympäristöjen vaikutus ulottuu yksittäisiä kokeiluja pidemmälle. Kun yrittäjät ja työntekijät pääsevät käyttämään uusia teknologioita käytännössä, heidän ymmärryksensä niiden mahdollisuuksista kasvaa ja teknologia siirtyy käsitteestä konkretiaan.
Usein merkittävimmät oivallukset syntyvätkin vasta kokeilujen aikana. Alkuperäinen idea voi kehittyä uudeksi tuotteeksi, tuotantoprosessi voidaan suunnitella uudella tavalla tai yritys saattaa löytää kokonaan uuden markkinamahdollisuuden.
Ammattikorkeakoulut tärkeinä mahdollistajina
Ammattikorkeakouluilla on keskeinen tehtävä alueellisen innovaatioekosysteemin rakentajina. Makerspace-ympäristöt tarjoavat konkreettisen väylän yhdistää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta yritysten tarpeisiin.
Ei voi olettaa, että ammattikorkeakoulun laboratorioon vain kävellään aikaa varaamatta sisään ja laitetaan laitteet hurisemaan ihan yksin, mutta kun yritykset, opiskelijat ja asiantuntijat työskentelevät yhdessä, syntyy uudenlaista tiedonvaihtoa ja osaamista. Yritykset saavat käyttöönsä ajantasaista tietoa ja uusia näkökulmia, ja hankkeet pääsevät tukemaan todellisten työelämän haasteiden ratkomista. Samalla ammattikorkeakoulu pystyy toteuttamaan aluekehitystehtäväänsä tavalla, joka näkyy käytännön vaikutuksina yrityksissä.
Tulevaisuuden kehittäminen vaatii avoimia ympäristöjä
Teknologian kehitys kiihtyy jatkuvasti, eikä yksittäinen yritys voi hallita kaikkia uusia ratkaisuja yksin. Siksi tarvitaan ympäristöjä, joissa oppiminen, kokeilu ja yhteistyö ovat mahdollisia matalalla kynnyksellä.
Makerspace tarjoaa tähän yhden toimivan ratkaisun. Se mahdollistaa uusien ideoiden testauksen, tukee yritysten kasvua ja vahvistaa alueellista kilpailukykyä. Ennen kaikkea se auttaa muuttamaan teknologian mahdollisuudet käytännön tekemiseksi. Parhaassa tapauksessa makerspace toimii siltana koulutuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän välillä. Se antaa yrityksille mahdollisuuden oppia, kokeilla ja uudistua. Juuri tällainen kyky on tulevaisuuden liiketoiminnan tärkeimpiä menestystekijöitä.
AMPLE vahvistaa pohjoisen alueen makerspace-toimintaa kolmessa maassa
Euroopan unionin Interreg Northern Periphery and Arctic -ohjelman osarahoittaman Advanced Makerspaces for PiLot production by micro-Enterprises (AMPLE) -hankkeen tavoitteena on edistää makerspace-teknologioiden, kuten 3D-tulostuksen, laserleikkauksen ja robotiikan käyttöönottoa startup-, mikro- ja PK-yrityksissä pohjoisen harvaanasutuilla seuduilla. Kohdeyritysten ja -henkilöiden kehittämiksi tuotteiksi on tunnistettu hankkeen alkuvaiheessa etusijassa puettava teknologia ja tekstiilit, rakennettu ympäristö ja sensoreiden valmistus.
Prosessin ensimmäisessä vaiheessa hankkeen toimijat Irlannissa (University of Galway, hanketta johtava partneri, sekä Future Cast), Suomessa (Centria ja OAMK), Islannissa (University of Iceland) toteuttavat alueillaan kyselyn, jonka avulla selvitetään kehityksen alla olevia tuotteita, sekä toimijoiden mahdollisuuksia tarjota tukea näitä tuotteita kehittäville yrityksille ja tahoille. Kyselyyn vastaamalla avautuu mahdollisuus päästä keskustelemaan ideasta asiantuntijoiden kanssa ja sitä kautta tarjolla olevien makerspace-teknologioiden piiriin.
Kysely on auki ja linkki siihen löytyy AMPLE-hankkeen verkkosivulta.
Heidi Kaartinen-Liuska
TKI-asiantuntija