Keppiä vai porkkanaa – miten saadaan henkilöstö kirjoittamaan?
Kirjoittaminen ja julkaiseminen ovat keinoja, joilla ammattikorkeakoulu voi viestiä toiminnastaan ympäröivään yhteiskuntaan. Julkaisut mainitaan myös Centrian strategiassa, jonka tieteellisen tason nostoon tähtäävässä kehittämisohjelmassa yhtenä työpakettina on julkaisutoiminnan kehittäminen.
Centriassa on jo vuosien ajan kirjattu vuosittaiseksi tavoitteeksi, että jokainen henkilöstön jäsen kirjoittaa ja julkaisee vähintään yhden tekstin – vaikkapa artikkelin ammattilehdessä. Tähän mennessä tavoitteesta on jäänyt uupumaan keskimäärin noin sata julkaisua per vuosi. Julkaisutoiminnan kehittäminen ei ole ollut erityisesti kenenkään työpöydällä, jolloin tavoitetta on ollut mahdotontakin saavuttaa. Strategian toimeenpanon myötä syksyllä 2024 julkaisutoimintaan panostettiin allokoimalla tehtävään noin 1,5 henkilötyövuotta. Tavoitteena on saada centrialaiset kirjoittamaan, step-by-step, blogikirjoituksesta edeten asiantuntija-artikkelin kautta vertaisarvioituihin teksteihin.
Ammattikorkeakoulun henkilöstö koostuu suurelta osin asiantuntijoista – monet titteleiltäänkin, joka tapauksessa monen työ painottuu asiantuntijatehtäviin. Aina edes lähin työkaveri ei tiedä, mitä asiantuntija tutkii tai mistä kollegan työpäivä koostuu. Äkkiseltään ajateltuna voisi olettaa, että omaan työhön ja osaamisalueeseen liittyvistä asioista olisi helppoa ja mieluisaakin kirjoittaa – kertoa muille, mitä itse tiedän ja osaan, ja kasvattaa sitä kautta omia verkostojaan.
Kokemus on osoittanut, että liki neljänsadan asiantuntijan joukossa on monenlaisia kirjoittajia. Osa on tottunut kirjoittamaan erilaisia tekstejä, jotka ovat lähes valmiita julkaistavaksi. Osa taas haluaa paeta kiireen taakse, mutta usein taustalla on oman tekstin tuottamisen aiheuttama jännitys. Jos ei ole kirjoittanut muita kuin työhön pakollisena kuuluvia tekstejä, on vaikea alkaa paketoida asiantuntijuuttaan artikkeliksi tai blogitekstiksi.
Julkaisutoiminnan kehittämisessä mukana olevan työparini kanssa olemme kehittäneet koulutuksia, matalan kynnyksen tapaamisia, ohjeita ja opastuksia kirjoittamisen kanssa kipuileville. Vielä tärkeämpänä tehtävänä olemme miettineet keinoja lähestyä sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät vielä tiedä olevansa hyviä kirjoittajia. Niitä, jotka arastelevat oman tekstinsä näyttämistä ja varsinkin sen julkaisemista.
Jokainen on oman työnsä paras asiantuntija. Siitä minkä tuntee parhaiten, on helpoin kirjoittaa. Ja kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Harvoin teksti tulostuu aivolohkoista valmiina näppäimistölle – sitä täytyy muokata, hioa, kirjoittaa uudestaan, antaa hetken muhia takaraivossa, ja kirjoittaa vielä kerran uudestaan. Samalla omat ajatukset prosessoituvat.
Joskus tähän vaiheeseen tarvitaan ulkopuolinen silmäpari näkemään epäloogisuudet ja auttamaan tekstin tai ajatuksen uudelleen muotoilussa. Mutta vielä useammin tarvitaan rohkaisua, lempeää luotsaamista kirjoituskammon yli. Kenenkään tekstiä ei teilata, vaan kerrotaan, miten siitä saa vielä paremman.
Jotkut ovat jopa yllättyneet siitä, miten palkitsevaa kirjoittaminen on.
Marjo Pekola
Julkaisu- ja tietopalvelupäällikkö