Kiitos ilmoituksesta, lisään julkaisun tiedonkeruuseen!
Niiden vuosien aikana, kun julkaisutiedonkeruu on pyörinyt yhtenä tehtävänä työpöydälläni, on tämän tekstin otsikko päätynyt melko monta kertaa vastaukseksi saamaani sähköpostiin, jossa on ilmoitettu tehdystä julkaisusta raportoitavaksi tiedonkeruuseen. Ilmoitukset ilahduttavat tiedonkeruuta tekevän mieltä, vaikka vastaus toistaakin samaa kaavaa. Syy siihen selviää, jos jaksat lukea hieman pidemmälle tätä lyhyttä katsausta julkaisutiedonkeruun ytimeen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) kerää korkeakoulujen julkaisutietoja vuosittain, ja niillä seurataan ja mitataan korkeakoulujen tekemää tutkimusta sekä määrällisesti että laadullisesti. Julkaisutiedoilla ministeriö siis seuraa ja ohjaa tutkimuksen rakenteen kehitystä. Keräämisen tarkoituksena on myös jakaa tietoa suomalaisen tutkimusjärjestelmän toiminnasta ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Julkaisutiedot vaikuttavat korkeakoulujen perusrahoitukseen osana rahoitusmittaristoa. Julkaisujen määrää seurataan siis julkaisutiedonkeruun avulla. Laatua mitataan Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Julkaisufoorumi-luokituksilla sekä viittausindekseillä. Korkeakoulujen julkaisutietoja voi tarkastella tiedejatutkimus.fi-palvelusta tai tilastopalvelu Vipusesta. (Opetus- ja kulttuuriministeriö.)
Käytännössä julkaisutiedonkeruu toimii siten, että julkaisun tehnyt henkilöstön jäsen ilmoittaa julkaisun tiedot tiedonkeruuta tekevälle henkilölle. Centriassa on käytössä julkaisutiedonkeruun oma sähköpostilaatikko, johon julkaisuja ilmoitetaan. Kun tieto julkaisusta putkahtaa postilaatikkoon, julkaisun ja julkaisukanavan tiedot tarkistetaan ja varmistetaan tekijän affiliaatio eli ”kytkös” organisaatioon.
Tämän jälkeen surffaillaan Justus-julkaisutietojen tallennuspalveluun ja syötetään julkaisusta tarvittavat tiedot lomakkeelle, joka sitten tallennuksen ja hyväksynnän jälkeen siirtää tiedot Virta-julkaisutietopalveluun. Sitä kautta tiedot siirtyvät tiedejatutkimus.fi-sivustolle.
Julkaisulle on Justuksessa valittava hyväksyntävaiheessa niin sanottu tilakoodi, joka määrittelee, otetaanko julkaisua huomioon OKM:n tiedonkeruussa. Tässä kohtaa tiedonkeruuta tekevä henkilö siis määrittää, täyttääkö julkaisu tietyt kriteerit, joita ministeriö vaatii tiedonkeruukelpoisilta julkaisuilta. Kaikki julkaisut tulevat kuitenkin näkyviin tiedejatutkimus.fi-sivustolle.
Julkaisutiedonkeruun sujauttaminen pähkinänkuoreen ei ollutkaan ihan niin nopea ja yksinkertainen asia kuin mitä tuumailin tätä tekstiä aloittaessani. Paljon jäi vielä kertomatta, ja luultavasti monessa lukijassa heräsi kysymyksiä ja jatkokysymyksiä, tai sitten ei.
Selkeää kuitenkin on se, että julkaiseminen kannattaa aina, ja siitä ilmoittaminen julkaisutiedonkeruun postilaatikkoon kannattaa vielä enemmän.
Lähteet
Opetus- ja kulttuuriministeriö. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tilastot. Saatavissa: https://okm.fi/korkeakoulu-ja-tutkimustilastot. Viitattu 7.11.2025.
Emilia Kurikkala
Suunnittelija (kirjasto- ja tietopalvelut)
Kokkola