Kuviot sekaisin
Vuosia sitten osallistuin nuorisotyöalan työpajaan, jossa meidät jaettiin neljään ryhmään suunnittelutehtävää varten. Työpajan vetäjä teki ryhmäjaon minulle uudella menetelmällä: hän piirsi taululle neljä kuviota ja pyysi meitä valitsemaan niistä sen, joka tuntui eniten omalta. Kuviot olivat neliö, ympyrä, kolmio sekä epämääräinen, kaoottinen ”viiva-nuttura”. Asetuimme ryhmiin sen mukaan, minkä kuvion valitsimme, ja aloimme työstää tehtävää isoille papereille.
Jos olet tehnyt lapsi- ja nuorisotyötä tai yleisesti ohjaustyötä pitkään, sinulla on varmasti jo aika laaja työkalupakki erilaisia ryhmäjakomenetelmiä. Ennen kuin otat tämänkin käyttöösi, tunnustan, etten muista työpajan vetäjän nimeä enkä tiedä, oliko menetelmä hänen kehittämänsä vai jonkun muun. Tai ehkä tämä ryhmäjakomenetelmä on sinulle jo entuudestaan tuttu.
Seurasin tehtävän aikana hieman sivusilmällä, miten muut ryhmät toimivat. ”Neliöt” kirjoittivat vastauksensa siististi ylhäältä alas, ranskalaisin viivoin, yhden henkilön toimiessa sihteerinä. ”Nutturat” taas kirjasivat ajatuksiaan sinne tänne – eri väreillä, eri käsialoilla, eri suuntiin. Huutomerkkejä ja piirroksia oli joka puolella, ja ryhmästä kuului paljon ääntä ja naurua.
Me ”ympyrät” istuimme luonnostaan ympyrään, ja meille tuntui tärkeältä, että jokainen tuli kuulluksi. Myös itse suunnitelma painottui yhteisöllisyyden vahvistamiseen.
Muistan että melkein nauroin ääneen, miten yksinkertainen menetelmä paljasti todella stereotyyppisiä tapoja tehdä töitä. Kaksi läheistä työkaveriani osallistui samaan työpajaan, ja heillä oli selvästi ”neliön” ja ”nutturan” työtavat. Olimme jo oppineet työskentelemään yhdessä vuosien varrella, ja tavat olivat tulleet tutuiksi. Yksi piti työpöytänsä yhteisessä toimistossamme minimalistisen tyhjänä, toinen puolestaan keräsi esinevyöryn, joka saattoi romahtaa pienestäkin kosketuksesta. Yksi teki toimistohommat kuulosuojaimet korvilla, itse viestin helposti samaan aikaan puhelimessa, sähköpostilla, lapuilla ja kasvotusten. Yhdessä suunnitellessa yksi halusi edetä järjestelmällisellä listalla, toinen keskustella porukalla ja kolmas aloittaa heti tekemisen. Juuri erilaisuutemme ja toistemme ymmärtäminen olivat tärkeimpiä syitä siihen, miksi saimme niin paljon hyviä asioita aikaan.
Olkoon tämä meille TKI-kentällä työskenteleville muistutus siitä, että kun kehitämme malleja, työkaluja, ratkaisuja, menetelmiä, järjestelmiä ja strategioita, on tärkeää ymmärtää, ettei se oma kehittämämme ratkaisu ole optimaalisin kaikille.
En ole persoonallisuustestien puolestapuhuja. Niitä ilmestyy jatkuvasti, ja ihmiset lokeroidaan vaikkapa väreihin tai kirjainyhdistelmiin. Työnantajat maksavat konsultteja vetämään työpajoja, joiden tulokset eivät välttämättä tuo arkeen mitään konkreettista lisäarvoa eivätkä auta johtamista. Välillä testitulokset voivat jopa haitata yhteistyötä, jos joku turhautuneena tokaisee: ”No sinähän olet juuri tuollainen [lisää tyyppi tähän].” Persoonallisuustestit eivät myöskään huomioi sitä, että meillä kaikilla on useita piirteitä yhtä aikaa ja ne korostuvat eri tavoilla eri tilanteissa. Emme ole joko ekstroverttejä tai introvertteja, olemme jossain siinä välissä muuttuvalla skaalalla.
Tuo vuosien takainen ryhmäjakomenetelmä oli taas minulle oivaltava: se ei yrittänyt kertoa, millainen ihminen olen, vaan toi esille, miten jäsennän ja teen (työ)tehtäviä. Ymmärsin myös, että oma vahva haluni miettiä asioita ensin porukalla voi jollekin toiselle olla hyvin turhauttavaa, jos haluaa vain ruveta hommiin.
Jos jaksoit lukea tänne asti, mietit ehkä, mihin tällä pyrin. Olkoon tämä meille TKI-kentällä työskenteleville muistutus siitä, että kun kehitämme malleja, työkaluja, ratkaisuja, menetelmiä, järjestelmiä ja strategioita, on tärkeää ymmärtää, ettei se oma kehittämämme ratkaisu ole optimaalisin kaikille. Vaikka sinulle selkeä laatikkomallinen lomake tai excel-taulukko on oikea, niin jollakin ”nutturahenkilöllä” ajatukset eivät vain sovi tiettyyn ruutuun tai tietyn otsikon alle. Luova ja avoin menetelmä taas voi turhauttaa sitä, joka kaipaa raameja ja järjestelmää.
Hankekonsortioissa ja verkostoissa työskentelemme väistämättä erilaisten ihmisten ja organisaatiokulttuurien kanssa. Työtehtäviä jäsennetään hyvin eri tavoin, ja parhaat oivallukset syntyvät usein näiden erojen välissä, kun on riittävästi kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja tilaa erilaisille tavoille tehdä töitä. Entisen työkaverini sanoin: palloa ei voi väkisin painaa neliönmuotoiseen reikään.
Eroavat tavat ajatella ja jäsentää asioita saattavat tuoda paljonkin lisäarvoa yhteisiin prosesseihin ja jopa olla edellytyksenä sille, että osaisimme ratkaista aikakautemme pienempiä ja isoimpia haasteita. Arvostus muita kohtaan on siinä ratkaiseva tekijä.
Ai niin – entä kolmiot? Työpajan kolmioryhmä oli pieni, enkä silloin oikein hahmottanut, miten heidän työtapansa erosi muista. Ehkä se muistuttaa meitä siitä, että työskentelytapojakin on aina enemmän kuin luulemme tietävämme.
P.S. Tunnistatko itsesi kolmioksi? Ilmianna itsesi – haluan kuulla, miten sinä jäsennät työsi!
Sara Kåll-Fröjdö
TKI-asiantuntija