Maailma muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla – vai muuttuuko?

Tulevaisuutta ennustetaan jatkuvasti. Haluamme tietää huomisen sään, ensi vuoden korkotason ja sen, millaisia töitä tulevaisuudessa tehdään. Ennakointi on meille luontaista. Rakennamme jatkuvasti käsityksiä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Tekoäly on synnyttänyt uuden ennustusten runsaudensarven. Yhden ennusteen mukaan se vie työpaikkamme, toisen mukaan se luo enemmän uusia kuin hävittää. Yhdelle tekoäly merkitsee eksistentiaalista uhkaa, toiselle yltäkylläisyyden aikakautta. Ennusteet olettavat, että tulevaisuus on hyvin erilainen kuin nykyisyys. 

Mutta entä jos suurin osa siitä ei olekaan? 

Ajattele maailmaa kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Teknologia on muuttunut valtavasti, mutta arkielämä paljon vähemmän. Heräämme, syömme, käymme töissä, opiskelemme, harrastamme ja nukumme. Organisaatioissa pidetään kokouksia, tehdään päätöksiä, rekrytoidaan ihmisiä ja laaditaan budjetteja. 

Teknologia muuttuu nopeammin kuin ihmiset, organisaatiot ja yhteiskunnan rakenteet. 

Me usein yliarvoimme muutoksen ja aliarvioimme pysyvyyden. Muutos vetää huomiota puoleensa, jatkuvuus ei ylitä uutiskynnystä. 

Silti oma aikamme tuntuu meille poikkeukselliselta. Ajatus siitä, että juuri nyt maailma muuttuu ennennäkemättömällä tavalla, ei kuitenkaan ole uusi. Höyrykone, sähkö, auto, radio, televisio, tietokone ja internet ovat kukin vuorollaan näyttäneet rikkovan yhteiskunnan vanhat rakenteet. Jälkikäteen näemme sekä suuren muutoksen että yllättävän jatkuvuuden. Teknologiat muuttivat yhteiskuntaa, mutta harvoin niin nopeasti tai suoraviivaisesti kuin aikalaiset kuvittelivat. 

Me usein yliarvoimme muutoksen ja aliarvioimme pysyvyyden. Muutos vetää huomiota puoleensa, jatkuvuus ei ylitä uutiskynnystä. 

Johtamistutkija Henry Mintzberg kritisoi jo vuonna 1994 tapaa kuvata organisaatioiden ympäristöä jatkuvasti turbulentiksi. Hänen ajatuksensa oli, ettei epävarmuuteen pitäisi vastata yrittämällä ennustaa tulevaisuutta yhä tarkemmin. Tärkeämpää on rakentaa organisaatioita, jotka kykenevät sopeutumaan ja joiden strategiat voivat kehittyä tekemisen ja oppimisen kautta. 

Tekoälyn aikakauden alkutaipaleella ajatus kannattaa pitää mielessä.  

Tekoäly tulee muuttamaan erityisesti tietotyötä. Vertailukohtia voi hakea teollistumisesta ja automaatiosta. Monet työtehtävät katosivat tai muuttuivat, mutta työ ei loppunut. Vielä olennaisempaa oli tuottavuuden kasvu: pystyimme tekemään enemmän, uusia tuotteita ja palveluita syntyi ja elintaso nousi. 

Tekoälyn kohdalla voi tapahtua jotakin samankaltaista. Yksittäiset työtehtävät voivat muuttua nopeasti, mutta organisaatiot ja yhteiskunta paljon hitaammin. Yritysten täytyy edelleen palvella asiakkaitaan, sairaaloiden hoitaa potilaita ja oppilaitosten saada ihmiset oppimaan. 

Tämä muodostaa mielenkiintoisen paradoksin tekoälykeskustelussa. Teknologia muuttuu nopeasti samalla kun maailma muuttuu hitaasti. 

Siksi ehkä olennaisin kysymys ei ole, miltä maailma näyttää kymmenen vuoden kuluttua. Emme tiedä varmasti, mitä siitä muuttuu ja miten, mutta suurelta osin maailma näyttää samalta kuin tänään.  

Kannattaa pikemminkin kysyä, miten rakennamme organisaatioita, jotka kykenevät muuttumaan silloin, kun siihen on tarve, mutta eivät muuta kaikkea vain siksi, että meille jälleen kerran kerrotaan maailman muuttuvan ennennäkemättömällä vauhdilla. 

Lähteet 

Mintzberg, H. 1994. That’s not “turbulence”, Chicken Little, it’s really opportunity. Planning Review, 22(6), 7–9.