Mentoroinnilla parempaan itsetuntemukseen

– Haluan joka päivä olla edellispäivää parempi ihminen, joten on tärkeää oppia uusia asioita.

Näin sanoi toisen vuoden opiskelija CCCC-hankkeen mentorointiohjelman haastattelussa. Kriittinen minäni huomautti minulle, että olen valkoinen keski-ikäinen nainen, joka yrittää kurkottaa kätensä – vatsamakkaransa ylitse – auttaakseen muita. Itse asiassa minun pitäisi itse olla hiljaa ja oppia kuuntelemaan kansainvälisten nuorten ajatuksia.

Projektinimi CCCC on lyhenne sanoista Cross-Cultural Career Catalyst. Eräs opiskelija sanoi, että halusi ohjelmaan mukaan sen nimen vuoksi:

– Olen kiinnostunut muista kulttuureista ja uskon voivani oppia monia uusia asioita.

Hankkeessa etsitään Centrian kansainvälisille opiskelijoille työelämämentorit. Hanke pilotoi Pietarsaaren alueella, ja kaikki alueen yrityksissä työssä olevat ovat voineet hakea mukaan. Hankkeen käytäntöjen olisi tarkoitus jäädä osaksi Centrian toimintoja ja jalkautua myös Kokkolan ja Ylivieskan kampuksille.

Mentorointiohjelma muistuttaa meitä hanketyöntekijöitä siitä, että opiskelijat eivät ole pelkkiä numeroita tilastoissa. Samalla tämmöinen tiukka aluekehittäjä ja monta vuotta yrityskehitystä tehnyt TKI-asiantuntija miettii, että eikö näistä meidän upeista nuorista olisi aika lailla hyötyä työelämässä. He ovat niitä, joita mediassa kutsutaan kansainvälisiksi osaajiksi.

Entä millaisia ovat mentorit, jotka ovat hakeneet mukaan ohjelmaan? Millainen ego vaaditaan, jotta itse uskoo, että voi opettaa nuorempaansa? Lähden markkinoimaan hanketta yrityskehityshankkeena, jossa organisaatio voi turvallisin mielin tutustua kansainvälisiin osaajiin, joista on paljon puhetta, mutta joita kukaan ei oikein tunne.

Se, että yritys tukee mentorointia työaikana tehtävänä toimintona, on tietysti hyvä asia. Huomaan kuitenkin jotain hassua. Mentoriksi hakevat eivät ole mitään maailmankuninkaita, vaan he ovat tavallisia miehiä ja naisia, jotka ovat kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta. Pääasiallinen syy osallistumiseen on halu oppia tuntemaan uusia ihmisiä, ja ennen kaikkea halu oppia tuntemaan itsensä paremmin. Onko minusta tähän? Osaanko tukea toista ihmistä oikealla tavalla?

Centrian strategiaa on taottu työntekijöiden takaraivoon rajulla pamputuksella, ja nyt päänahan alta putkahtelee arvoja kuin hentoja versoja: Helposti lähestyttävä ja luotettava, monimuotoisuutta ja osaamista arvostava, uudistumiskykyinen ja kohtaamiset mahdollistava, päämäärätietoinen ja rohkeasti kokeileva. 4C-hanke on siis aivan kuin strategiapaperin liite: Yhteistyö hyvinvoivan yhteiskunnan ja työelämän kehittämiseksi.

Tiedostan kyllä, että tämänkin hankkeen tiellä voi olla kivikko jos toinenkin. Jotkut opiskelijat ovat todella nuoria ja myös vähän yksinäisiä, toiset ovat tulleen Suomeen perheensä kanssa. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että paikalliset kontaktit ovat avainasemassa kulttuuriin sopeutumisessa. Ensimmäisen vuoden opiskelija totesi:

– Ohjelmalta odotan, että tapaan ammattilaisia, en tunne ketään suomalaista työelämästä.

Toisaalta opiskelijoiden odotuksissa on ihan globaalissa mittakaavassakin mitattuna tavallisia toiveita:

– Uskon, että viiden vuoden päästä minulla on työ ja hyvä elämä.

Hankkeessa olemme myös huomanneet, että osa opiskelijoista on jo saanut kiinni suomalaisesta kulttuurista. Eräs viimeistä vuotta Centrialla opiskeleva kertoo viljelevänsä parvekkeella mansikoita ja kesäkurpitsaa. Toinen on huomannut tärkeimmän yksityiskohdan sosiaalisissa säännöissä:

– Ennen join kahvia vain aamuisin, mutta Suomessa olen oppinut, että se on osa sosiaalisia tilanteita ja nykyään itsekin kuljeskelen kahvikuppi kädessä iltapäivisin.