Mihin oivallusta enää tarvitaan?

Olimme juuri ennen lausahdusta ratkaisseet kyseisen tietolähteen avulla kaikuluotaimen pohjakarttapiirturin oikeat asetusarvot ja salanneet radiopuhelinten kanavasäädöt. Kyseistä palkintoa ei kuitenkaan tarvinnut toimittaa. Tekoäly ei tuottanut tarvittua ymmärrystä eikä teknologia tuonut kilpailuetua. Miksi tärkeimmät oivallukset jäivät tekemättä?

Työelämä on murrosvaiheessa. Ikäluokat pienenevät. Vallitseva markkinatilanne on ajanut nuoret tilanteeseen, jossa ensimmäisen koulutusta vastaavan työpaikan saaminen on todella haasteellista. Työkokemus kertyy hitaasti. Samanaikaisesti tietoa on saatavissa enemmän kuin koskaan ja vastaukset tulevat sekunneissa. Hyvin usein teknologialla tuotettu tieto ei kuitenkaan ole absoluuttinen totuus, vaan se on paras mahdollinen arvaus olemassa olevan tietolähteeseen syötetyn tiedon pohjalta. Sokeutuminen teknologian tuottamalle tiedolle on helppoa. Kun tarvittu tulos on esillä nopeasti, kritiikki lähdettä kohtaan sumeutuu.

Kun lapsi kokeilee kielellä rautaista kaidetta pakkassäässä, tähän tapahtumaan yhdistyy vahva tunnepohjainen kokemus ja oivaltaminen. Teknologian tuottama tieto on hyvin mautonta ja hajutonta – jopa steriiliä. Tunnepohjaisen muistijäljen luominen ja oivaltamisen kokemus tuotetun tiedon avulla on haasteellisempaa kuin aiemmin. Ymmärrys vaatii aikaa, kontekstia ja kokemusta, joita nopea vastaus ei korvaa. Koen, että tässä jatkuvan muutoksen ajassa kilpailutekijöiksi nousevat kaksi tekijää: kokemusperäinen ymmärtäminen ja nopea kyvykkyys yhdistää asioita. Näiden tekijöiden yhdistäminen ovat keskeisessä roolissa oivaltamisessa ja uuden tiedon tuottamisessa. Yritykset tarvitsevat sekä kokemusta, että nopean ajattelutavan sisäistäneitä osaajia – yleensä juuri niitä ensimmäistä työpaikkaa etsiviä nuoria.

Joskus oivallus syntyy vauhdin hetkittäisestä hidastamisesta.

Teknologia lisää tehokkuutta, mutta nopeampi suorittamisen vauhti ei aina tarkoita parempia tuloksia. Juuri silloin, kun vauhti kiihtyy ja tietoa tarvitaan nopeasti, kasvaa riski siitä, että teknologiasta tulee ajattelun korvike eikä sen tuki. Hidastaminen antaa tilaa tiedon käsittelylle ja tunne ruokkii uuden tiedon syntymistä. Ilman oivallusta suoritamme tuottamatta lisäarvoa ajatuksen kehittymiselle. 

Kehittävän johtamisen ytimessä on yhä useammin ristiriita: miten pitää vauhti kovana ja samalla luoda tilaa ajattelulle?

Mikä lopulta olisi ollut joukkueen avain kilpailuetuun ja voittoon? Ei teknologia – vaan se, että olisimme pysähtyneet hetkeksi. Joukkueen sisäiselle keskustelulle ei jäänyt riittävästi aikaa, eikä sen poikkeuksellisen vahvaa kokemuspohjaista osaamista ehditty hyödyntää. Yhdessä tekeminen nojasi liiaksi teknologian tuottamaan tietoon. Yksilöiden havainnot jäivät taka-alalle – ja samalla jäivät syntymättä ne oivallukset, jotka olisivat voineet ratkaista kilpailun.

Tämä ei ole vain yksittäinen kisatilanne, vaan kuva laajemmasta muutoksesta työelämässä. Kehittävän johtamisen ytimessä on yhä useammin ristiriita: miten pitää vauhti kovana ja samalla luoda tilaa ajattelulle? Miten rakentaa ilmapiiri, jossa havainnot uskalletaan sanoa ääneen ja jossa niille myös jää aikaa? Tulevaisuuden kilpailuetua ei todennäköisesti ratkaise se, kenellä on käytössään paras teknologia. Ratkaisevaa on kyky tunnistaa hetki, jolloin pelkkä tieto ei riitä. Hetki, jolloin tarvitaan pysähtymistä, omaa ajattelua ja tulkintaa. Juuri siinä hetkessä syntyy oivallus – ja sen mukana todellinen etu.

Oivalluksen kiehtovuus piileekin juuri siinä, että niiden syntymisen jälkeen ne näyttävät lähes itsestään selvyyksiltä – kunhan ne on ensin ymmärretty.