Siirry sisältöön
Blogi

Opettajana opiskelijalle ja ihmisenä ihmiselle

Olen nyt toiminut ensimmäisen lukuvuoden opettajana Centria-ammattikorkeakoulussa. Oli aikamoinen vuosi monella tapaa, mutta päällimmäisinä ovat mielessä kiitollisuus ja uteliaisuus siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan opetuksessa.

Mielessäni on myös paljon visioita siitä, miten haluan kehittää osaamistani tulevaisuudessa. Eräs asia, joka käy mielessäni lähes päivittäin, on pedagoginen osaaminen sekä valmius käyttää sitä ja ennen kaikkea kehittää sitä. Miten me opettajat sekä muu opiskelijoiden kanssa toimiva henkilökunta otamme huomioon erilaiset haasteet, mutta samalla myös vahvuudet, joita opiskelijoilla on? Osalle kirjoittaminen on vahvin osa-alue, osalle laskutoimitukset ja osalle taas käytännön tekeminen ja laitteiston korjaaminen.

Opiskelijoiden joukko on melko heterogeeninen, ja siinä on suuri rikkaus. Tästä meidän täytyy pitää kiinni, koska kaikkia osia tarvitaan, että saamme prosessin toimimaan. Olen usein opiskelijoille sanonut, että insinööritiede ja -osaaminen ei ole mikään yhden henkilön show. Esimerkkinä teollisuus, jonne suuri osa kemiantekniikan opiskelijoista työllistyy: jos jokin prosessin osa tai ammattilainen poistetaan, prosessi ei enää toimi. Tämän voi soveltaa yhteisöön, jossa elämme, asumme tai työskentelemme. Arvostetaan toisiamme ja osaamistamme.

Tekniikan ala on pitkään mielletty maskuliiniseksi, ja oletetaan, että teollisuuden työ sopii vain ja ainoastaan tietynlaisille ihmisille. Centrian opiskelijat ovat omiaan osoittamaan, että tämä oletus on väärä. Meidän opiskelijoissamme on suuri määrä potentiaalia muuttamaan maailmaa ja tulevaisuuden työntekoa, ja mielestäni on tärkeää ilmaista se heille. Vaikka jotkin päivät tuntuisivat siltä, että seinät kaatuvat päälle, on tärkeä muistaa, että jokainen opiskelija (ja myös opettaja) on kokenut saman tunteen joskus, peräti moneen kertaan, kuten allekirjoittanut omina opiskeluaikoinaan.

Iloitsen joka kerta kun huomaan, että opiskelija on sisäistänyt jotain uutta. Se on opettajallekin tärkeää huomata, sillä samalla kehitämme omaa osaamistamme ja saamme uusia ideoita.

Iloitsen joka kerta kun huomaan, että opiskelija on sisäistänyt jotain uutta. Se on opettajallekin tärkeää huomata, sillä samalla kehitämme omaa osaamistamme ja saamme uusia ideoita. Vaikka opintojaksopalaute olisi kuinka hyvää tahansa, se ei saa estää meitä opettajia kehittymästä ja tekemästä opetustamme vielä paremmaksi.

Usein kuitenkin se välitön palaute, jota saan opiskelijoilta, auttaa pitämään jalat maan pinnalla. Toisinaan tulee myös peiliin katsomisen paikka, ja näen peilissä itseni ja huonoja päätöksiä, joita olen tehnyt. Kyseessä voi olla huonosti toteutettu luento, huonosti ohjeistettu laboratoriotyö tai jokin tilanne, jossa opiskelijat ovat joutuneet pettymään tai kärsimään hieman. On kuitenkin tärkeä muistaa, että näistä tilanteista voi ja täytyykin ottaa oppia.

Uskoisin että omat haasteeni opiskeluaikoinani ovat tehneet minusta inhimillisemmän olennon, ja uskon myös, että siitä on suuri hyöty opetustyössä. Jos opiskelua ajatellaan kasvamisprosessina, ei mielestäni pudota kovinkaan korkealta. Itse opetan kemiantekniikan opintojaksoja, ja olen lukenut paljon opiskelijoiden raportteja. Opin jokaisesta raportista jotain uutta, ja se auttaa pitämään mielen virkeänä ja nöyränä. Ehkä tähänkin sopii vanha sanonta, jota mielelläni käytän: ”Vierivä kivi ei sammaloidu”.

Centriassa on osaavaa henkilökuntaa. Saamme työyhteisönä olla siitä ylpeitä, kuten myös opiskelijoistamme. Halu auttaa ja kehittää itseään ja muita kantaa pitkälle.

Olkaamme siis opettajia opiskelijoillemme, työtovereita työtovereillemme ja ihmisiä ihmisille.

Oskar Palomäki

Lehtori (kemiantekniikka)

+358505649741

Kokkola