Opiskelijat ovat enemmän kuin numeroita –tilastopedagogiikan harhat
Miksi kirjoitan tämän tekstin, ja mikä tekee minut päteväksi? Olen seurannut pedagogista kehitystä ammattikorkeakoulussa 14 vuotta, joista lähes 10 vuotta opettajana, sekä suorittanut ammattiopettajakoulutuksen. Toisaalta olen seurannut AMK:n toimintaa ylemmän johdon näkökulmasta yli viisi vuotta. Nämä kokemukset antavat perustan näkemyksilleni.

Haluan tuoda esille huoleni opetuksen sähköistymisen vaikutuksista. Erityisesti olemme siirtymässä kohti tilastopedagogiikkaa, jossa opetuksen tulokset, kuten opintopisteet ja arvosanat, ohjaavat pedagogisia ratkaisuja. Tilastot kuvaavat todellisuutta koskevia havaintoja, mutta niiden taustalla olevat arvovalinnat määrittävät, mitä pidämme merkityksellisenä. Ian Hackingin (1990, 99–114) mukaan tilastot voivat “luoda ihmisiä”, eli ne vaikuttavat siihen, miten ihmiset näkevät itsensä ja maailmansa. Tilastot heijastavat myös yhteiskunnan ongelmakäsityksiä ja arvoja.
Pedagogiikan ytimessä on ymmärrys oppimisesta ja kasvatuksesta. Opettajien käyttöteoriat heijastavat käsityksiä siitä, miten oppiminen tapahtuu ja mitä on hyvä opetus. Oppimiskäsitykset, kuten behaviorismi ja konstruktivismi, vaikuttavat pedagogisiin valintoihin. Tilastojen korostuminen kuitenkin uhkaa yksinkertaistaa näitä monimutkaisia käsityksiä.
Tilastot ovat nousseet ammattikorkeakouluissa keskiöön kahdesta syystä. Ensimmäinen oli uusi rahoitusmalli, joka sidottiin saavutettuihin tuloksiin, kuten tutkintomääriin. Toinen on Digivisio 2030 -hanke, joka vie datan keruun ja analyysin uudelle tasolle. Tämä kehitys on muuttanut keskustelua pedagogiikasta: keskiöön on noussut kurssien sujuva läpäisy ja mitattavat oppimistulokset.
Mittareilla on arvoa, mutta ne typistävät usein opiskelijan opintopistemääriksi ja opettajan myönnetyiksi arvosanoiksi. Esimerkiksi joustavat opintopolut, sujuvat kurssitoteutukset ja monipuoliset vaihtoehdot ovat kannatettavia tavoitteita. Pelkään kuitenkin, että mittareihin keskittyminen vie huomion ymmärryksen kehittämiseltä.
Tilastopedagogiikka voi vahvistaa käsitystä, että oppiminen on suoritettuja kursseja ja hyvä arvosanoja. Tämä on vain osatotuus. Opiskelijan pitäisi voida pohtia, miten tieto liittyy laajempiin kokonaisuuksiin, ammatilliseen identiteettiin ja yhteiskunnalliseen merkitykseen. Miten esimerkiksi differentiaaliyhtälöiden osaaminen vaikuttaa opiskelijan käsitykseen ammatistaan ja sen tarkoituksesta?
Oppiminen ei ole vain tietojen muistamista, vaan ymmärryksen rakentamista. Tilastopedagogiikka ei tällä hetkellä tue ymmärryksen mittaamista, koska se on vaikeaa ja yksilökohtaista. Tämä ei kuitenkaan saa estää meidän pyrkimystämme siihen. Yksilöllinen oppiminen ei synny pelkistä erilaisten kurssien kokoelmasta, vaan siitä, että opiskelijalle annetaan mahdollisuus rakentaa omaa ymmärrystään.
Tilastopedagogiikka muuttaa myös käyttöteoriaa. Se voi typistää ihmiskuvan dataobjekteiksi: opiskelijoiksi, jotka suorittavat kursseja, ja opettajiksi, jotka tuottavat suorituksia. Tämä rajaa oppimiskäsityksen lukuja korostavaan suuntaan. Tarvitsemme laajempaa pedagogista keskustelua, jossa huomioimme oppimisen laadulliset ulottuvuudet.
Tilastopedagogiikka voi antaa arvokasta tietoa, mutta sen rajat on tunnistettava. Pelkästään suoritusten seuraaminen ei riitä. Meidän on varmistettava, että oppimisella on syvempi merkitys: se kehittää ymmärrystä, joka rikastuttaa sekä yksilöä että yhteiskuntaa.
Teksti on inspiroitunut Suorannan, Teräksen ja Teräksen (2024) mainiosta artikkelista ”Koulutus digitalisaation vallassa? Kohti data- ja algoritmiohjattua korkeakoulutusta”.
Lähteet
Hacking, I. (2002). Historical Ontology. Harvard University Press.
Suoranta, J., Teräs, M., & Teräs, H. (2024). Koulutus digitalisaation vallassa? Kohti data- ja algoritmiohjattua korkeakoulutusta. Tiede & edistys, 49(1–2), 38–51. https://doi.org/10.51809/te.132042
Marko Forsell
Vararehtori (tki)