Siirry sisältöön
Blogi

Oppimismatkalla työelämässä

Kahden vuoden työskentely Centria-ammattikorkeakoulussa on tarjonnut monipuolisen oppimismatkan mielenkiintoisissa tehtävissä, johon ovat sisältyneet isoina kokonaisuuksina laatuauditointi- ja strategiatyö. Laatuauditointi tarkastelee organisaation nykyistä toimintaa ja strategiatyö puolestaan pyrkii hahmottamaan tulevaa suuntaa.

Leena Saaren kuva vasemmalla ja blogin otsikko oikealla

Keväällä tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun aloitin Centria-ammattikorkeakoulussa laatupäällikkönä. Tänä aikana olen ollut mukana kahdessa merkittävässä projektissa: laatuauditoinnissa ja uutta strategiaa luovassa prosessissa. Laatuauditoinnin läpivienti oli ensimmäinen työtehtäväni Centriassa. Vaikka prosessi sisälsi myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, oli se ennen kaikkea kiinnostava oppimiskokemus, siirtyessäni yritysmaailmasta laatupäällikön tehtäviin korkeakouluun, jossa toimintaympäristö oli monella tavalla erilainen. Intensiivinen laatuauditointijakso päättyi toukokuussa 2023, kun Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi vahvisti arvioinnin läpäisyn. 

Auditointi tarjosi kattavan katsauksen toiminnan nykytilaan ja toimi hyvänä pohjana strategiatyölle, joka alkoi syksyllä 2023. Leskelän ja Luomarannan kirja Avoin strategia, suljettu strategia inspiroi minua pohtimaan, kuinka avoimesti eri toimijoiden tulisi osallistua Centrian strategiatyöhön (Leskelä & Luomaranta 2023). Pohdinnassani päädyin ajatukseen, että korkeakoulun tavoitellessa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa, myös strategiatyön on oltava avointa ja osallistavaa. Näin on mahdollista saada laajempi ymmärrys tulevaisuuden mahdollisista suunnista tehtävien valintojen perustaksi.  

Strategiatyö käynnistettiin lokakuussa 2023 rehtori, toimitusjohtaja Tapio Huttulan johdolla. Olen ollut onnekas saadessani olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä prosessia. Kun valmistelin strategiaprosessin toteutusta, päädyin hyödyntämään Sutisen ja Haapakorvan (2021) Pelastetaan strategia! : pöytälaatikosta päivittäiseksi työkaveriksi -kirjassaan esittelemää melko klassistakin strategiaprosessin vaiheistusta. Ensin haetaan ymmärrystä, sitten rakennetaan näkemystä, jonka pohjalta tehdään valintoja strategiakaudella toteutettavista toimista. Prosessi oli syklinen, sillä jokainen vaihe toi työskentelyyn uutta ymmärrystä.

Strategiatyön avoimuutta ilmensi avoin vuorovaikutus eri tahojen kanssa. Aloitimme kuulemalla henkilöstöä. Keskusteluissa pohdittiin kulunutta strategiakautta ja tulevaisuuden tarpeita. Näistä keskusteluista syntyi moniääninen aineisto, joka toi prosessiin mukaan henkilöstön osaamisen ja näkemyksen. Henkilöstön ohella tapasimme laajan joukon Centrian alueen työelämän edustajia ja muita sidosryhmiä – kiitos kaikille, että saimme vierailla. Näissä haastatteluissa saimme hyvän kuvan muuttuvasta työelämästä, kasvavan alueen odotuksista ja mahdollisuuksista sekä siitä, miten Centrian rooli nähdään osana alueen elinvoimaa. Opiskelijoilta keräsimme ajatuksia tulevaisuuden työelämästä vuosittaisessa opiskelijakyselyssä ja tapaamalla opiskelijakunta Copsan jäseniä.  

Työpajojen, haastatteluiden ja kyselyiden kautta saimme laajan aineiston, joka auttoi meitä ymmärtämään sekä nykytilaa että mahdollisia tulevaisuuden suuntia. Vaikka laajan aineiston käsittely oli haastavaa, analysoidessamme yhdistelimme eri tahoilta tulleita näkökulmia ja rakensimme ymmärrystä pala palalta. Koska työskentelimme Tapion kanssa työparina, tunnistimme kuplautumisen vaaran omien ajatustemme kanssa. Sen estämiseksi työstimme strategiaa säännöllisesti laajalla joukolla Centrian johtoryhmästä koostuvan strategiaryhmän kanssa ja haimme useammassa eri strategiatyön vaiheessa palautetta Centrian hallitukselta. 

Alkuvuodesta oli strategiatyö edennyt siihen vaiheeseen, että esittelimme luonnokset Centrian missioksi, visioksi, arvoiksi ja strategisiksi valinnoiksi myös henkilöstölle, opiskelijoille ja sidosryhmille strategiatilaisuuksissa kaikilla kolmella kampuksellamme. Palautteen perusteella vahvistui, että olemme oikeilla jäljillä, mutta tarkennettavaakin vielä oli. Olisimme voineet analysoida aineistoa edelleen vielä nyt kesällä, koska se vei meitä mielenkiintoisiin keskusteluihin ja pohdintoihin. Tunnistimme kuitenkin, että prosessin aikana oli jo kerrytetty ymmärrystä ja oli aika mennä eteenpäin. Strategiatyössä on tärkeää asettaa tavoitteellinen aikataulu, joka ohjasi meitäkin siirtymään eteenpäin strategian valintojen tekemiseen ja tavoitellun muutoksen tunnistamiseen. 

Centrian hallitus hyväksyi uuden strategian vuosille 2025–2028 maaliskuussa. Strategiamme keskeisiä valintoja ovat suunta kohti kestäviä työuria, kyky ennakoida, toiminnan vaikuttavuus sekä alueen elinvoiman vahvistaminen ja kumppanuus. Strategiaan pääsee tutustumaan Centrian nettisivuilla.

Loppukeväästä ja kesän alussa olemme keskittyneet pureskelemaan uutta strategiaa tiimeittäin ja virittäneet ajattelua pohtimaan, miten kukin tiimi osallistuu sen toteutukseen. Strategian toimeenpanoa jatkettiin tarkentamalla kehitysohjelmia, jotka vievät strategiaa eteenpäin. Strategiaa ei kuitenkaan toteuta vain kehitysohjelmista vastaava johto, vaan sen menestys rakentuu jokaisen henkilöstön jäsenen panoksesta ja yhteisestä visiosta. Tästä syystä aloitimme uuden lukuvuoden vahvistamalla yhteistä suuntaamme heti kesälomien jälkeen elokuun henkilöstöpäivillä, jossa strategia heräsi eloon.

Kirjoituksen alussa pohdin oppimista, joten siihen on hyvä palata. Näiden kahden vuoden aikana olen usein muistellut aiemmassa työelämässäni kohtaamiani esihenkilöitä ja työkavereita, joiden kanssa olen oppinut paljon yhdessä työskennellessämme. Elinat, Villet, Kaisat ja monet muut, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä ja mistä kokemuksesta olen nyt uusissa työkuvioissa saanut ammentaa. Ja parissa vuodessa on myös uutta opittu.

Lähteet 

Centria-ammattikorkeakoulu. 2024. Strategia 2025–2028. Saatavissa: https://net.centria.fi/wp-content/uploads/2024/06/STRATEGIA-2025-2028_w.pdf. Viitattu 13.8.2024.

Leskelä M. & Luomaranta J. 2023. Avoin strategia, suljettu strategia: miten strategiaa tulisi tehdä avoimuuden aikakaudella? Helsinki: Alma Talent, 2023.

Sutinen M. & Haapakorva A. 2021. Pelastetaan strategia! : pöytälaatikosta päivittäiseksi työkaveriksi. Helsinki: Alma Talent, 2021.

Leena Saari

Laatu- ja kehittämispäällikkö