Paikka, jonka jaamme – vetovoimaa rakennetaan yhdessä
Mitä yhteinen paikka merkitsee meille? Miten voimme kehittää aluetta yhdessä, kun mukana on monia toimijoita, joilla jokaisella on omat tavoitteensa ja toimintatapansa?

Näitä kysymyksiä pohdittiin Härnosandissa, Ruotsissa, Placebrander AB:n järjestämässä Placebranders Day 2026 -seminaarissa. Kaksipäiväisen tapahtuman teemana oli Paikka, jonka jaamme (alk. Platsen vi delar). Päivien aikana tarkastelimme aluekehittämistä useiden puheenvuorojen ja työpajakeskustelujen kautta. Yhteistä keskusteluille oli ajatus siitä, että vaikka jokainen alueen toimija tekee omaa työtään, tarvitsemme myös yhteisen näkemyksen siitä, mihin olemme matkalla ja mitä haluamme yhdessä saavuttaa.
Mutta miten rakennetaan yhteinen suunta, kun matkalla on monta omistajaa eikä kukaan yksin vastaa sen etenemisestä?
Vahvistetaan sitä, mitä meillä jo on
Ensimmäisen päivän puheenvuoroissa kuultiin esimerkkejä siitä, miten paikan houkuttelevuutta voidaan vahvistaa erilaisilla avauksilla. Esillä oli muun muassa matkailualan yrityksen kehittyminen konseptiksi, johon liittyi useita hiihtokeskuksia eri puolilta Ruotsia. Kuulimme myös osaajien houkuttelusta 55 vuotta täyttäneiden kohderyhmässä sekä naisten työllistymistä teollisuuteen edistävistä toimista.
Näissä esimerkeissä oli kiinnostavaa se, miten yksittäiset aloitteet ja näkyvät kampanjat voivat nostaa esiin alueen ja paikan vahvuuksia sekä tehdä siitä houkuttelevamman myös uusille ihmisille ja yrityksille.
Erityisen mielenkiintoinen oli myös nuorten osallisuutta, toimintaa ja kiinnostuksen kohteita tutkineen tohtorin Katarina Graffmanin puheenvuoro. Hän käsitteli muun muassa ryhmäkäyttäytymistä, tiettyjen vaikuttajien merkitystä trendien syntymisessä ja omaksumisessa sekä nuorten mediakäyttäytymistä ja medioiden kulutusta.
Kaikki nämä esimerkit saivat pohtimaan, miten voisimme hyödyntää omia vahvuuksiamme ja kertoa niistä entistä paremmin – ja millä tavoin kohtaamme kohderyhmämme.
Paikkamarkkinoinnin asiantuntija Helena Nordströmin ajatuksiin viitaten uskon, että meidän kannattaa ennen kaikkea vahvistaa ja kehittää sitä, mitä meillä jo on. Mistä oma paikkamme tunnetaan? Mitkä asiat tekevät siitä erityisen? Ja miten voisimme laajentaa keskustelua yksittäisistä vahvuuksista suurempiin kysymyksiin niin, ettemme jää paikallemme?

Anna tilaa ihmisille, joilla on palo kehittää
Paikan kehittäminen ei ole vain strategioita, suunnitelmia tai markkinointikampanjoita. Se on myös ihmisiä, joille paikka merkitsee jotakin ja jotka haluavat tehdä siitä entistä paremman.
Tarvitsemme asukkaita ja muita paikallisia toimijoita, jotka ovat sitoutuneita yhteiseen paikkaan ja joilla on halua ja kykyä viedä asioita eteenpäin. Heille pitää antaa tilaa ideoida ja epäonnistua sekä mahdollisuus toteuttaa visioitaan. Samalla on tärkeää viestiä heidän tekemisestään ja osoittaa, että heidän työhönsä ja yhteiseen tulevaisuuteen uskotaan.
Kaikkien ei tarvitse osallistua kaikkeen. Sen sijaan voimme luoda pieniä, intohimolla johdettuja ryhmiä, jotka vievät kehitystä eteenpäin omista lähtökohdistaan ja innostavat mukaansa uusia ihmisiä. Eri ryhmät tavoittavat erilaisia yhteisöjä ja tuovat esiin erilaisia näkökulmia. Näin syntyy monimuotoista toimintaa, joka yhdessä vahvistaa koko aluetta.
Ruotsalaisen yhteisökehittäjän Maria Svensson Wiklanderin ajatuksessa oli mielestäni paljon viisautta: yksin ei jaksa olla rohkea pitkällä aikavälillä, mutta yhdessä voimme siirtää vaikka vuoria.
Yhteistyö tarvitsee kuitenkin jonkin yhdistävän tekijän. Sen, että ihmiset kokevat asian tärkeäksi, heillä on siihen osaamista tai he tuntevat siitä aitoa intohimoa. Kun yhteinen merkitys löytyy, on helpompi sitoutua ja ottaa vastuuta.
Työyhteisötkin rakentavat paikan vetovoimaa
Samat ajatukset pätevät työelämään. Erilaiset yhteisöt houkuttelevat ihmisiä, joilla on erilaisia taustoja, kiinnostuksenkohteita ja osaamista. Myös yritykset rakentavat omaa identiteettiään työnantajina: yksi tunnetaan teknisestä osaamisestaan, toinen tietyn alan erityisosaamisesta. Suuremmissa yrityksissä eri osaamisalat voivat yhdistyä ja tutkimustieto muuttua käytännön ratkaisuiksi.
Kaikki nämä työnantajat vaikuttavat osaltaan siihen, millaisena paikka näyttäytyy ja kuinka houkuttelevana sitä pidetään. Paikan vetovoima ei siis synny vain siitä, millaisia työpaikkoja tai palveluja siellä on tarjolla, vaan myös siitä, millaista siellä on elää, työskennellä ja kuulua yhteisöön.
Vaikka osaavan työvoiman houkuttelu ei ollut seminaarin keskeisimpiä aiheita, en voi olla yhdistämättä sitä näihin keskusteluihin. Rekrytointi vie yritykseltä aikaa ja rahaa. Jos työntekijä lähtee jo vuoden kuluttua, menetetään helposti paljon siitä työstä, jota rekrytointiin ja perehdyttämiseen on panostettu.
Siksi osaajien houkuttelun rinnalla meidän pitäisi puhua enemmän siitä, miten ihmiset saadaan viihtymään ja haluamaan jäädä. Työyhteisöön kuulumisen tunne ei synny itsestään. Se rakentuu arjen kohtaamisissa, siinä, miten otamme toisemme vastaan ja miten annamme jokaiselle mahdollisuuden osallistua.
Sama pätee työpaikkojen ulkopuolella. Harrastukset, yhdistykset ja muu vapaa-ajan toiminta ovat tärkeitä paikkoja tutustua ihmisiin, löytää oma yhteisö ja juurtua paikkakunnalle.
Yhteinen paikka syntyy arjen teoista
Lopulta palaan ajatuksissani yhteisen paikan teemaan.
Alueen kehittäminen tarvitsee yhteistä suuntaa, mutta sen rinnalla tarvitaan ihmisiä, jotka innostuvat, ottavat vastuuta ja saavat muutkin mukaan. Tarvitaan tilaa erilaisille ideoille ja yhteisöille. Ja ennen kaikkea tarvitaan kokemusta siitä, että olemme tervetulleita ja että meillä on mahdollisuus olla osa jotakin yhteistä.
Tässä jokaisella meistä on oma roolinsa. Meidän ei tarvitse johtaa suuria hankkeita tai käynnistää näyttäviä kampanjoita vaikuttaaksemme siihen, millaiseksi paikkamme muodostuu.
Joskus kaikki alkaa hyvin pienestä.
Olenko minä kysynyt, mitä sinun viikonloppuusi kuului? Olenko minä kysynyt, miten sinun päiväsi on sujunut?
Paikan pitovoima rakentuu myös siitä, että ihminen kokee olevansa tervetullut, tärkeä ja osa yhteisöä. Siihen voimme vaikuttaa jokainen – omassa työyhteisössämme, harrastuksissamme ja arjen kohtaamisissa.
Ehkä juuri näistä pienistä teoista alkaa se suurempi yhteinen matka, jonka suuntaa rakennamme yhdessä.
Tapahtumaan osallistuminen oli osa Northborne – Accelerating bold futures from remote beginnings -hanketta, joka on Euroopan unionin osarahoittama Interreg Aurora -hanke. Rahoittajina toimivat myös Region Västernorrland ja Lapin liitto. Projektikumppaneina toimivat Centria-ammattikorkeakoulu, Bizmaker, Coompanion sekä Nykarleby Innovation Center.
Heidi Matinlassi
TKI-kehittäjä