Siirry sisältöön
Ajankohtaista Opiskelijalle Yhteystiedot
fi en
Haku
Haku
Blogi

Rastilipulta ennakointiseminaariin ja takaisin

Risteyksessä on rastilippu. Siitä näyttää kulkevan ukkoa ja akkaa, nuorta ja vanhaa, perheitä, porukoita, sekalaista sakkia. Metsän reunassa on väkeä kaikkeen lähtöön. Osa istuu reppujensa päällä hikisenä tutkien karttaa ja selittäen jotakin vieressä istuvalle. Suurin osa näyttää olevan vasta lähdössä. He eivät kuuntele ”hikisiä keskusteluja” – ne käydään vasta oman suorituksen jälkeen. Kaikki tuntuvat olevan tuttuja toisilleen ikään ja kokoon katsomatta. ”Miten meni? Onko äiti vielä metsässä? Minkä reitin kiersit… ”

Kuvassa kuvituskuva suunnistusrastista sekä artikkelin otsikko.

Ennakointiseminaarissa Centriassa 8. huhtikuuta istuin hiljaa ja kokosin ajatuksiani siitä, mitä kuulen. Alueemme vetovoima ja pitovoima näyttäytyivät monessa eri valossa Rasmus Aroa ja Susanna Petterssonia kuunnellessa. Teemana oli hyvinvointi ja kulttuuri pitovoimana, ja alueella lähes koko elämäni asuneena tunsin ylpeyttä siitä mitä meillä on. Tuntui kuin ensimäistä kertaa olisi myönnetty, että hyvinvointi koostuu todella paljon myös muusta kuin vahvasta teollisuudesta ja menestyjien menestymisestä. Annika Saarikko tiivisti kokonaisuuden tärkeään ajatukseen niin, että jos eläisimme 0-tilanteessa ja miettisimme, mihin kannattaa panostaa, kannattaisi satsata asioihin, jotka kasvattavat ja tukevat yhteisöjä.

Yhteisöt ja yhteisöllisyys tuntuvat siirtyvän erilaisille ruuduille. Kuulumme ryhmiin somealustoilla, ja aito yhteys katoaa. Vai olenko väärässä? Onko sinun profiilisi ja tuottamasi sisällöt aidosti omaa arkeasi kuvaavaa iloineen, suruineen, arkiruokineen ja sohvalle jumittumisineen vai haluatko, että ihmiset näkevät sinut sellaisena, mitä haluaisit tai toisaalta et ainakaan haluaisi olla… liioitteletko, käytätkö filttereitä, ovatko asennot ja ilmeet kuvissa luonnollisia – omaa itseäsi?

Aron esityksestä mieleeni jäi ajatus, jonka mukaan työpaikat luovat vetovoimaa. Paikkakunnalle tullaan, jos sillä on tarjota hyvät työn ja menestymisen mahdollisuudet. Paikkakunnalle jäädään ja tuodaan myös perhe, jos se koetaan hyvinvoinnin kannalta mielekkääksi. Pitovoimaa on pehmeiden arvojen olemassaolo.

Mistä sosiaalinen hyvinvointi syntyy?

Mitä tämä sosiaalinen hyvinvointi ja peräänkuulutettu yhteisöllisyys sitten on, ja mistä se syntyy? Käytän opetuksessa usein paikallisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden esimerkkinä Kaustisen kuntaa. Siellähän on nuorisossa erityinen piirre – oli ainakin 20 vuotta sitten, kun naapurikunnan näkökulmasta asiaa tarkastelin. Meillä on tuossa vieressä kunta, jonka jokainen yläasteikäinen osaa tanssia. Poikaporukat saattoivat pihapiirissä kisailla erilaisilla polkan ristiaskelilla ja kansantassin kuvioilla: kuka osaa nopeiten, komeimmin, näyttävimmin. Paikallinen normaalius oli sitä, että harrastetaan kansantanssia tai paremminkin kuulutaan Ottosiin ja soitetaan viulua. Kaustislaisesta tavasta viulunsoittoon saimme seminaarissa myös pienen upean näytteen.

Oma ajatteluni lähti kuitenkin erilaisen yhteisöllisyyden ja tutkitun hyvinvoinnin kentälle. Sitra julkaisi lokakuussa 2024 uutisen, jonka mukaan luonto voi tarjota Suomelle jopa satojen miljoonien eurojen hyödyn kansantautien torjunnassa. Lähiluonnon terveysvaikutuksia oli arvioitu kansantautien torjunnassa taloudellisen merkityksen näkökulmasta. Mukana oli pelkästään masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunta sekä astman lääkehoito. Selvityksen perusteella tutkijat ehdottivat Suomeen kansallista luontoterveysohjelmaa. Selvityksessä todettiin, että jos luonnon terveysvaikutukset otettaisiin laajasti hyötykäyttöön ihmisten arjessa ja osana terveydenhuoltoa, suomi voisi hillitä kansantaudeista yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Selvitystä varten tutkijat olivat käyneet läpi keskeisen pohjoismaisen tutkimustiedon luonnon terveysvaikutuksista viimeisen 20 vuoden ajalta. Suora lainaus kyseisestä Sitran uutisesta:

”Tutkimusnäyttö luonnon terveyshyödyistä on vahvaa erityisesti mielen hyvinvoinnin edistämisessä. Luontoympäristöjä tulisikin hyödyntää nykyistä enemmän mielenterveysongelmien ehkäisyssä ja nykyisten hoitomuotojen tukena”, ehdottavat tutkimusprofessori Liisa Tyrväine  Lukesta ja johtava tutkija Jaana Halonen THL:stä. 

Tieto on merkittävä, sillä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat Suomelle arviolta 11 miljardin euron vuotuiset kustannukset inhimillisen kärsimyksen lisäksi, uutisessa vielä todetaan. 

Sitra ilmoittikin Terveyttä luonnosta -luontoterveysohjelman, joka on projektina käynnissä 1.1.2025–31.1.2028 Tässä valmistellaan luontoterveysohjelmaa, joka toisi luonnon terveyshyödyt kiinteäksi osaksi suomalaista arkea ja terveydenhuoltoa. Tavoitteena on, että suomalaiset altistuisivat luonnon myönteisille vaikutuksille arjessa. 

Nyt kymmenvuotinen Terveyttä luonnosta -ohjelma on käynnistynyt, ja THL kertoo tiedotteessaan 12.3.2026 Luonnon olevan lääke moneen vaivaan. ”Kaupungistumisen ja muuttuneiden elämäntapojen myötä suomalaisten kosketus luontoon on vähentynyt. Lisäksi mielenterveyden häiriöistä on tullut merkittävä kansanterveysongelma. Ohjelman avulla haluamme tuoda lisää luontoaltistusta ihmisten arkeen ja tukea sitä kautta terveyttä”, sanoo johtava tutkija Jaana Halonen THL:stä tiedotteen mukaan.  

”Kymmenenvuotisen ohjelman aikana pyritään muun muassa siihen, että tietoisuus luonnon terveyshyödyistä ja luonnossa vietetty aika lisääntyy ja mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen parantuvat. Lisäksi luonnon terveyshyödyt pyritään tuomaan mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksiin ja suosituksiin”, tiedotteessa todetaan. 

Erikoistutkija Jaana Salmela esittää toiveen, että myös muut tahot, mukaan lukien hyvinvointialueet, työnantajat ja kunnat, lähtevät mukaan toteuttamaan ohjelman toimia.   

Pitovoimaa oman alueen poluilta

Palataan rastilipulle.  Sain käsiini Keski-Pohjanmaan kuntosuunnistustilaston. Tilastossa on seurattu vuodesta 2016 lähtien tapahtuma- ja osallistujamääriä kuntosuunnistuksessa (huom.: kilpailutoiminta on erikseen). Kuntosuunnistuksia järjestetään erityisesti sulan maan aikaan viikoittain Keski-Pohjamaallakin useilla alueilla. Kokkolan suunnistajien järjestämät maanantairastit kokoavat osallistujia eniten, mutta merkittäviä toimijoita ovat myös Perhonjokilaakson rastit ja Kalajokilaakso-rastit, eikä voi vähätellä Lestijoki-rasteja tai muitakaan toimijoita.  

Viime vuonna Keski-Pohjanmaalla oli 129 harrastussuunnistustapahtumaa, joissa oli osallistujia yhteensä hurjat 11 915. Maanatairasteilla jopa 162 osallistumista viikoittain, Perhonjoki- ja Kalajoki-rasteilla reilut 70 osallistujaa viikoittain. On huomioitava, että koronan aikaisia toimintamalleja jäi käyttöön, ja usein rastit jäävät metsään muutamaksi päiväksi niin sanottuina omatoimirasteina. Miten omatoimirasteja hyödynnetään, sen tilastointi on haastavampaa. Emme tiedä, lähteekö metsään vain kartan hommannut vai koko perhe tai ystäväporukka. 

Osallistujaluvuissa ovat mukana tiedossa olevat osallistujat. Näiden lisäksi harrastuksen mahdollistaminen edellyttää valtavan määrän talkootunteja ensin pöydän ääressä, kun radat suunnitellaan aina uuteen maastoon ja erilaisiksi, ja sitten luonnon helmassa rastilippuja ja leimasimia paikalleen vieden sekä tarkistaen, että rata vastaa karttaa. Lopulta on vielä lippujen ja leimasimien kerääminen pois ja siirto seuraavaan kohteeseen. Jos alueella oli 129 harrastussuunnistustapahtumaa, tämä tarkoittaa yli 500 radan suunnittelua ja toteutusta sekä purkua – siis lukuisia askeleita ja tunteja luonnossa. 

Pitovoiman kerrottiin syntyvän yhteisöllisyydestä, hyvinvoinnin ja kulttuurin kautta. Meillä on jo alueellamme valtava määrä toimijoita, ja mahdollisuuksia, joita voimme käyttää pitovoimatekijöinä mutta ennen kaikkea hyvinvoinnin tukena. Kun Lohtajalle tehtiin maastopyöräreitit, polku syntyi välittömästi. Reitistö otettiin käyttöön välittömästi. Frisbeegolf herättää lajina monia tunteita, mutta kiistatta kerää luontoon henkilöitä ja porukoita, jotka muutoin eivät välttämättä metsään menisi. ”Kokkolan Lappi” eli Houraatin ladut sekä kaikki muutkin lukuiset luontoliikuntaan houkuttelevat ladut ja reitit nähdään valitettavan usein päätöksenteossa enemmän kulueränä kuin kansanterveystyönä ja satsauksena pitovoimaan ja hyvinvointiin.  

Lähiluonto tarjoaa meille lukuisia mahdollisuuksia omatoimiseen ja ohjattuun harrastamiseen. Komppaan siis Saarikon ajatusta siitä, että kannattaisi satsata asioihin, jotka kasvattavat ja tukevat yhteisöjä. Luontoliikunta kaikissa muodoissaan on tällaisista asioita oivallinen esimerkki ja asia, johon kannattaa panostaa. Ei tarvitse keksiä uutta: valjastetaan olemassa olevia käyttöön ja turvataan toimintaedellytyksiä niille, jotka tätä työtä jo tekevät. 

Kiitos tilastotiedoista, Timo Ronkainen (KOS). 

Lähteitä ja lisätietoja

Taina Lieska

Lehtori (sosiaalityö)

+358504306772

Kokkola

Poutapilvi web design