Syksyn yhteishaku käynnistyy – Centriassa valinnat toteutetaan pääsääntöisesti valintakurssien pohjalta
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku käynnistyy keskiviikkona 31. elokuuta jatkuen 14. syyskuuta klo 15.00 saakka. Syksyn yhteishaussa voi hakea keväällä 2023 alkaviin koulutuksiin. Centria-ammattikorkeakoulussa on haettavana neljä monimuotototeutuksena suoritettavaa AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta. Monimuotototeutukset soveltuvat hyvin esimerkiksi työn ohessa opiskeltaviksi.
Syksyn yhteishaun hakukohteilla on käytössä eri valintatapoja.
Tradenomi (AMK), liiketalous (Pietarsaari ja Ylivieska) sekä insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka -koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintakurssiin perustuen. Terveydenhoitaja (AMK) -muuntokoulutuksessa valinta tapahtuu kirjallisen tehtävän ja videon perusteella.
Valintakurssi on Centria-ammattikorkeakoulun kyseisen koulutuksen opetussuunnitelmaan sisältyvä opintojakso – opiskelijaksi hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet saavat opintojakson sisällytettyä tutkintoonsa. Muut kurssin suorittaneet saavat suoritusmerkinnän opintojakson suorittamisesta avoimessa ammattikorkeakoulussa. Valintakurssilla arvioidaan hakijan soveltuvuutta verkko-opiskeluun, itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhakuun. Valintakurssit toteutetaan 22.9.–31.10.2022 välisenä aikana.
Syksyn yhteishaku toteutetaan Opintopolku.fi-palvelussa.
Hakuaika alkaa 31.8.2022 klo 8.00 ja päättyy 14.9.2022 klo 15.00.
Lisätietoja
Jennie Elfving
Vararehtori (opetus)
Kirsi Vuotila
Opintoasiainpäällikkö