Syksyn yhteishaku päättyi – Centrian monimuotokoulutukset kiinnostivat hakijoita ympäri Suomen
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi keskiviikkona 11.9. klo 15.00. Centria-ammattikorkeakoulussa haettavina olleisiin viiteen koulutukseen haki yhteensä 1052 opiskelijaksi pyrkivää. Hakijoiden määrä kasvoi mukavasti edelliseen syksyn yhteishakuun verrattuna, silloin hakijoita oli 980.
Suosituin hakukohde oli sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus keräten yli kahdeksan ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohti. Edellisen syksyn hakuun verrattuna sähkö- ja automaatiotekniikan hakijamäärä kasvoi merkittävästi, silloin yhtä aloituspaikkaa tavoitteli noin neljä hakijaa. Tradenomin koulutukset Ylivieskassa ja Pietarsaaressa vetivät tapansa mukaan hyvin hakijoita, sillä yhtä opiskelupaikkaa tavoittelee keskimäärin kaksi ensisijaista hakijaa. Terveydenhoitajan muuntokoulutus säilytti edelleen suosiotaan – sairaanhoitajasta tai kätilöstä pätevyytensä päivittämistä tavoittelee reilut kaksi ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohden. Sosionomikoulutukseen haluavia ensisijaisia hakijoita on kolme aloituspaikkaa kohden.
− Olemme pitkään kehittäneet monimuotopedagogiikkaa, ja se näkyy myös koulutusten vetovoimassa, summaa Centrian vararehtori Jennie Elfving.
− Hakijoita on Centrian lähialueiden lisäksi ympäri Suomen, erityisesti pääkaupunkiseudulta ja Tampereen lähistöltä. Olemme tyytyväisiä hakijoiden määrään. Uskomme, että tammikuussa meillä aloittavat opintonsa hyvin motivoituneet opiskelijaryhmät, kertoo opintoasiain päällikkö Kirsi Vuotila.
Tradenomi (AMK), liiketalous (Pietarsaari ja Ylivieska) sekä insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka -koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintakurssiin perustuen. Valintatapana valintakurssi on osoittautunut joustavaksi ja toimivaksi. Valintakurssi on Centria-ammattikorkeakoulun kyseisen koulutuksen opetussuunnitelmaan sisältyvä opintojakso – opiskelijaksi hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet saavat opintojakson sisällytettyä tutkintoonsa. Terveydenhoitaja (AMK) -muuntokoulutuksessa valinta tapahtuu kirjallisen tehtävän ja videon perusteella. Sosionomivalinnat tehdään todistusvalinnan ja AMK-valintakokeen kautta.
Opiskelupaikan saaneet aloittavat opintonsa tammikuussa 2025.
Centrian hakijapalvelut
p. 044 725 0081
hakijapalvelut@centria.fi