Nuori yhdistyksissä (FI/SE)
Miten yhdistys tavoittaa nuoret ja saa heidät mukaan toimintaan? Tämä opas kokoaa parhaat vinkit, työkalut ja kokemukset yhdistysten tueksi.
Kenelle
Yhdistyksille ja nuorten kanssa työskenteleville.
Hyödyt
Opas antaa inspiraatiota ja työkaluja yhdistyksille nuorten tavoittamiseen.
Opas on laadittu Ung i förening – -hankkeessa, jonka tavoitteena on ollut lisätä nuorten osallistumista yhdistystoimintaan ja sitä kautta saada aikaan myönteisiä vaikutuksia nuorten hyvinvointiin. Nuorten osallistuminen yhdistyksen toimintaan lisää myös yhdistysten elinvoimaisuutta.
Sisältö
Oppaassa on tehtäviä ja vinkkejä tarinankerrontaan, sosiaalisen median käytön vuosisuunnitelman laatimiseen, graafisen ilmeen suunnitteluun ja vinkkejä videoiden tekemiseen. Oppaassa kerrotaan myös, miten hankkeessa osallistettiin nuoria sosiaalisen median vaikuttajina, sekä annetaan ehdotuksia samankaltaisista toimintatavoista ja vinkkejä kohderyhmän tavoittamiseen verkostoitumistapahtumien kautta.
Oppaan pohjana on toiminut hankkeen tekemä kysely 340 nuorelle. Materiaalit on testattu työpajoissa eri puolilla Pohjanmaata toimivien yhdistysten kanssa, jonka jälkeen toimivista materiaaleista on koottu tämä opas.
Opas on saatavilla suomenkielellä ja ruotsinkielellä.
Materiaalit
Opas on Ung i förening – hankkeen (2021–2023) laatima ja julkaisema. Hanketta rahoittivat Leader Aktion Österbotten, Svenska Kulturfonden ja SFV. Hankekumppanit: Centria-ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Novia.
Ota yhteyttä
Mona Groop-Sjöholm
TKI-asiantuntija