Huiluyhtye Tuultenpesän levynjulkaisukonsertti Hemvist
Suomalais-ruotsalainen huiluyhtye Tuultenpesä konsertoi torstaina 5.11.2026 Kokkolassa, Musiikkikeskus Snellmanin Fordell-salissa. Konsertti on osa yhtyeen 10-vuotisjuhlavuotta ja uuden Hemvist-levyn julkaisukiertuetta. Konsertin tuottavat yhteistyössä Centria-ammattikorkeakoulu ja Keski-Pohjanmaan Konservatorio.
5.11.2026 klo 19:00
Fordell-sali, Musiikkikeskus Snellman, Vingenkatu 18, Kokkola
Vapaa pääsy

Tuultenpesä: Hemvist
Tuultenpesän omaleimainen sointi syntyy eri aikakausien ja perinteiden huiluista – kymmenistä erilaisista puisista pilleistä, poikkihuiluista ja nokkahuiluista, jotka myös välillä säestävät laulua. Yhteissoitto on välillä meditatiivisen kelluvaa, keinuvaa ja hengittävää, välillä transsinomaisesti sykkivää ja pyörteilevää. Toistuvat rytmikuviot ja sovitusten kerroksellisuus synnyttävät uusia sävyjä ja sointikenttiä.
Hemvist-konsertin musiikki pohjautuu vanhoihin suomenruotsalaisiin nuottikäsikirjoituksiin ja arkistoäänitteisiin. Melodiat mm. Oravaisista, Purmosta, Korsnäsistä, Sipoosta, Porvoosta ja Myrskylästä kohtaavat ruotsalaisen kansanmusiikin ja yhtyeen jäsenten omat sävellykset. Vanhat melodiat saavat uusia muotoja uusien sovitusten, improvisaation ja muusikoiden erilaisten tulkintojen ja kokemusten kautta.
Mikä on hemvist, mikä on koti? Onko se paikka, kieli, tarina – vai jotain, jonka itse luomme muistoista ja mielikuvista? Hemvist pohtii kysymyksiä kotiseudusta, sukujuurista ja johonkin kuulumisesta, siitä mitä jätämme taaksemme ja mitä kannamme mukanamme. Levy on julkaistu yhteistyössä Finlands svenska folkmusikinstitutin kanssa.
Muusikot
- Kristiina Ilmonen
- Mimmi Laaksonen
- Leena Laitinen
- Göran Månsson
- Kirsi Ojala
- Jonas Simonson
Lisätietoja
Instagram: @windonwind
Facebook: Tuultenpesä
Kirsi Ojala: kirsikka.ojala@gmail.com
Jonas Simonson: jonas@simonson.nu
Niklas Nyqvist, Finlands svenska folkmusikinstitut niklas.nyqvist@sls.fi +358 40 665 6582
Svenska kulturfonden ja Finlands svenska folkmusikinstitut ovat tukeneet konsertin toteuttamista.