Siirry sisältöön
Blogi

Vastuullinen koulutusvienti – läpinäkyvyys ja laatu keskiössä  

Centrialla on pitkät perinteet kansainvälisyyden kehittämisessä ja koulutusviennissä. Erityisesti Kiina, Kaakkois-Aasia ja Pohjois-Afrikka ovat Centrian painopistealueita opiskelijarekrytoinnissa. Suomeen ja Centriaan hakeutuu kuitenkin yhä enemmän opiskelijoita erityisesti Etelä-Aasiasta, ja tämä näkyy vahvasti hakijatilastoissa myös koko Suomessa. Koulutusviennin ja kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnin merkitys on kasvanut, kun ikäluokat pienenevät ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja kapenee.  

Kuvassa Francesca Cucinotta poseeraamassa kameralle ulkoilmassa. Kuvassa myös blogin otsikko.

Vuoden 2024 lopussa päättyneellä korkeakoulujen rahoituskaudella korkeakoulujen kansainvälisyysohjelma, Talent Boost -ohjelma ja globaalit hankkeet ovat korostaneet koulutusviennin ja kansainvälisten osaajien merkitystä ja tukeneet tavoitteita kv-opiskelijoiden määrän lisäämiseksi ja työllistämiseksi Suomeen. Näiden ohjelmien rahoituksen päättyessä siirrytään kohti lukuvuosimaksullisen koulutuksen täyskatteellisuutta, mikä tekee rekrytoinnista haastavampaa. Centrian uudessa strategiassa korostuu kansainvälisyyden läpileikkaavuus. Teemme töitä sen eteen, että pidämme yllä hyviä palveluita ja laadukasta koulutusta kv-opiskelijoille, vaikka rahoitus tähän muuttuukin.  

Seuraavalla rahoituskaudella lukuvuosimaksullinen koulutus vielä tuplaa tuoton, vaikka täyskatteellisuuden vaatimuksia jo määritelläänkin. Tämä toki houkuttelee korkeakouluja lisäämään kansainvälisten ohjelmiensa sisäänottoa. Koulutus- ja työperäinen maahanmuutto on välttämätöntä Suomelle, jos haluamme pitää kaikki alueet asuttuina ja palvelut toiminnassa. Pitkällä aikavälillä väestönkasvun edellytykset heikkenevät, mikä osaltaan lisää painetta kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnille. Kansainvälisten opiskelijoiden määrien kasvaessa huomattavasti opetus- ja kulttuuriministeriö ja korkeakoulut ovat nostaneet vastuullisuuden teemaa esiin erityisesti opiskelijarekrytoinnissa ja toiminnassa koulutusagenttien kanssa. Ministeriön määritelmän mukaan vastuullisessa yhteistyössä riskit ja hyödyt ovat tasapainossa.  

Me Centriassa jaamme huolen vastuullisuudesta ja teemme vahvasti töitä sen eteen, että kv-opiskelijarekrytointimme on avointa ja tosiasioihin perustuvaa, ja että opetuksemme on laadukasta korkeakoulutusta, joka antaa myös tukea opiskelijalle. Tuemme myös opiskelijoidemme asettautumista alueellemme ja Suomeen, autamme työnhaussa sekä teemme yritysyhteistyötä, joka mahdollistaa työllistymisen opintojen jälkeen. Monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden edistäminen on olennainen osa vastuullista kansainvälistymistä. Tämä tehtävä on koko korkeakouluyhteisöllä.  

Koulutusvienti tuottaa tuloja sekä Centrialle että kansallisesti. Vuonna 2022 koulutusviennin arvo valtakunnan tasolla oli 773 miljoonaa euroa, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Koulutusvienti sisältää koulutukseen ja osaamiseen liittyvää palvelu- ja tavaravientiä, kuten oppimateriaalien ja -ympäristöjen myyntiä ulkomaille. Suurin osa liikevaihdosta tulee oppimateriaaleista ja korkeakoulujen tutkintokoulutus- ja konsultointipalveluista.  

Centrian osalta lukuvuosimaksujen tuotto vuonna 2023 oli 4,6 miljoonaa euroa, ja kv-liiketoiminnan tuotto 500 000 euroa. Koulutusvienti on siis tärkeä osa Centrian rahoitusta. Tutkintojen osalta 18 prosenttia kv-opiskelijoista tuotti 35 prosenttia tutkinnoista vuonna 2023. Tutkinnoissakin tuotamme huomattavaa kansainvälistä osaamista alueelle ja Suomeen.  

Maahantuloa lupaprosesseineen Suomeen on pyritty sujuvoittamaan, mutta samalla on syntynyt tilanteita, joissa muutokset lainsäädännössä ovat mahdollistaneet koulutusperäisen maahantulon kanavan käyttämisen töihin matalapalkka-aloille. Useissa maissa paikalliset koulutusagentit tarjoavat palveluitaan korkeakoulupaikan hakemiseen ja maahantuloon liittyvien muodollisuuksien hoitamiseen koviakin korvauksia vastaan. On tärkeää, että kaikki tahot ymmärtävät vastuunsa koulutusviennissä ja pyrkivät aktiivisesti torjumaan uhan siitä, että opiskelija maahan tullessaan on haavoittuvassa asemassa ja huikeissa veloissa agentille.  

HERENET- ja FARMI-verkostot loivat yhteistyössä eettisen ohjeistuksen kansainvälisten koulutusagenttien kanssa työskentelyyn suomalaisille korkeakouluille kesällä 2024. Tämä ohjeistus pyrkii varmistamaan agenttien toiminnan eettisyyttä ja yhteistä vastuuta. Centriassa olemme sitoutuneet tähän, ja toimimme hyvässä yhteistyössä korkeakoulujen ja viranomaisten kesken varmistaaksemme, että opiskelijamme etenevät kohti varsinaista tavoitettaan eli laadukasta suomalaista korkeakoulututkintoa. Parhaimmillaan sitä seuraa myös työllistymistä alueelle ja Suomeen.   

Francesca Cucinotta

Director (International Affairs)