Verkostot vähentävät nurkkakuntaisuutta
Verkostot mielletään usein ajanhukaksi, kahvikerhoiksi ja turhaksi höpinäksi. Todellisuus kuitenkin on, että ilman verkostoja moni asiakastarve olisi jäänyt ratkaisematta ja liikeideat syntymättä. Yhteistyö syntyy verkostoissa, eikä se ole pahasta meille itsekseen pärjäämään tottuneillekaan.

TKI-toimijoille eri verkostoihin kuuluminen lienee välttämättömyys. Verkostoissa rakentuvat uudet ideat, löydetään hankekumppaneita ja jaetaan tietoa. Oman alan verkostojen kautta vaikuttamismahdollisuudetkin ovat paremmat kuin yksin huutaminen. Tämän blogin kirjoittajista Janilla on jo pitkä ura takana ammattikorkeakoulussa ja TKI:ssä. Silti verkostoihin kuulumisesta ei ole tullut itsestään selvää, vaan niistä on oltava kaikille osallistuville toimijoille tai henkilöille jokin hyöty, jolloin verkostot kestävät aikaa.
Verkostot muotoutuvat ajan myötä, ja toimivat henkilösuhteet jäävät elämään myös verkostojen jälkeen. Toimivat verkostot hyödyttävät niihin osallistuvia muun muassa antamalla lisää ymmärrystä toimintakentässä tapahtuvista muutoksista sekä lisäävät tietoisuutta verkostoon osallistuvien organisaatioiden toiminnasta. Parasta verkostoissa on kuitenkin verkostojen jäsenten tuki, joka helpottaa itselle vieraiden asioiden ja tilanteiden ratkaisua yhteistyöllä.
Vuosien varrella ja kehityksen muutoksissa olemme huomanneet, että nurkkakuntaisuus on jopa Pohjanmaan perillä vähentynyt. On ehkä ymmärretty, että yhteistyöllä saadaan asiakastarpeita oikeasti ratkaistua. Harvalla toimijalla on kaikkia avaimia ratkaisuun omassa organisaatiossaan. Loppupeleissä kaikki osallistuvat toimijat hyötyvät hyvästä asiakaskokemuksesta, ja se heijastuu tulevaisuudessa jokaisen toimijan toimintaan.
Verkostot vaativatkin aina aktiivisia toimijoita. Jokaisen meistä on itse tärkeää arvioida, mikä on oleellista oman työn osalta.
Hannalla tuli neljäs työvuosipäivä Centriassa äskettäin täyteen. Tätä aiemmin hän toimi yksityisessä yrityksessä. Tällöin verkostot tarkoittivat yhteistyötä toisten saman alan toimijoiden, paikallisen kunnan ja viranomaisten kanssa sekä rekryfirmojen, tavarantoimittajien ja suunnittelutoimistojen kanssa. Ylipäänsä sellaisten kanssa, jotka liittyivät suoraan tai välillisesti yrityksen olemassaoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kyseessä oli yliopiston tutkimusryhmästä yritykseksi ponnistanut idea, jolle verkostot olivat elinehto. Tätä kokemusta Hanna lähti heti soveltamaan myös nykyisessä työssään. Aika nopeasti hän huomasi, että täysin uudesta asuinpaikkakunnasta, uudesta työstä, toimialasta ja työyhteisöstä huolimatta hänellä oli paljon tuttuja, verkostoitumispyyntöjä ja tunnettavuutta positiivisessa mielessä. Aktiivisuus oli tuottanut tulosta.
Verkostot vaativatkin aina aktiivisia toimijoita. Jokaisen meistä on itse tärkeää arvioida, mikä on oleellista oman työn osalta. Centrian kokoisesta organisaatiosta löytyy yleensä aina sopiva henkilö, jonka intressit kohtaavat verkoston tarpeisiin.
TKI-työssä ilman verkostoja ja yhteistyötahoja ei synny mitään. Vaikka hakisimme pelkästään Centriana johonkin ideaan hanketta, niin silti tarvitsemme mukaan niitä tahoja, joiden hyödyksi asioita tutkitaan, kehitetään ja innovoidaan. Sama koskee Centrian tarjoamia palveluita. Sielläkään emme ole yksin. Tärkeää on tunnistaa oleelliset yhteistyökumppanit ja koko Suomen mahdollisuudet. Suomi on pieni maa, jonka piirit ovat niin sanotusti pienet. Centria tekee laajasti yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa palveluiden osalta. Lisäksi jaamme toimeksiantoja verkostoille sekä suosittelemme muita toimijoita, jotka voisivat vastata asiakastarpeeseen. Centrian roolin mukaisesti emme halua kilpailla yksityisten toimijoiden kanssa vaan hakea yhteistyön ja verkostojen kautta kaikkia hyödyttäviä kuvioita ja ratkaisuja. Meillä ei ole kaikkia avaimia ratkaisuun, vaikka palvelutoiminta pitää sisällään monenlaisia asiakkaita hyödyttäviä palveluita.
Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä.
Myös hanke voi synnyttää verkoston. Verkostot vastaavat tarpeeseen. Silloin ne säilyvät ja lähtevät kukoistamaan. Pohjois-Pohjanmaalla toteutetun KASVA-hankkeen aikana ja tuloksena perustettiin Pohjois-Pohjanmaan yrityskehittäjien ja TKI-toimijoiden verkosto. Verkosto on mielenkiintoinen ja kokoaa yhteen alueen yritysjärjestön, yrityskehittäjät sekä alueen koulutustoimijoita. Toiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja verkostoon liittyneet ovat kokeneet saaneensa paljon. Centria on yhtenä mukana ja toteuttamassa verkostoa.
Hankenikkareiden lisäksi Centrian tarve kehittää TKI-tulosten leviämistä ja hyödyntämistä on kohdannut tähän verkostoon kuuluvien tarpeen kanssa. Verkosto on hyvä yksi esimerkki julkisrahoitteisen hanketoiminnan konkreettisista tuloksista. Verkosto auttaa kaikkia toimijoita suuntaamaan omaa osaamistaan vastamaan jatkossa paremmin alueen yrityksien kehitys- ja investointitarpeita. Verkoston toimijoiden kautta on jo konkreettisesti saatu ratkottua yrityksien kehitystarpeita sekä tuettu muun muassa yrityskaupoissa.
Matkamme verkostossa on ollut aika lyhyt tähän mennessä, mutta tulokset ovat olleet jo hyvinkin merkittäviä verkoston toimijoiden yhteistyön myötä. Afrikkalaisessa sananlaskussa tiivistetään tämä osuvasti: ”Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä.”
Hanna Tölli
TKI-Koordinaattori
Jani Rättyä
TKI-päällikkö