Yhä ylös yrittää…. kohti parempaa koulutusjärjestelmää

Näin vuoden viimeisessä blogissa on paikallaan katsoa laajoja kehityskaaria. Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johto kokoontui viikolla 48 Vaasassa. Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön perinteinen seminaari. Visiotyö on edennyt hiukan verkalleen. Vaasan keskusteluissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaiset tehtävät ja niiden rooli Suomen kehittämisessä olivat aiempaa enemmän esillä.

Merkityksellistä oli myös keskustelun sävy. Haluan ajatella, että Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläisen loppukeskustelussa käyttämä puheenvuoro tiivisti seminaarin tuloksen: yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on omat tärkeät tehtävänsä, ja tarvitsemme niitä molempia.

Tämän toteamuksen pohjalta meidän on mahdollista päästä eteenpäin, niin vision valmistelussa kuin koko korkeakoulujärjestelmän kehittämisessä. Olennaista on ymmärtää, että molemmille korkeakoulusektoreille riittää Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen kannalta tärkeää tehtävää.

Antaa korkeakoulujen kehittyä

Ammattikorkeakoululaitos juhlii ensi vuonna 30 toimintavuottaan vakinaisena. Ensimmäisten vakinaisten ammattikorkeakoulujen toiminta alkoi elokuussa 1996.

Miksi historiaa on hyvä peilata? Siksi, että se antaa perspektiiviä myös tämän päivän keskustelulle. Se auttaa meitä ymmärtämään maailmaamme paremmin.

30 vuotta on lyhyt aika. Yliopistojen kehitystä voidaan tarkastella maailmalla tuhansissa vuosissa, Suomessakin sadoissa. Sinä aikana ne ovat saaneet nykyisen muotonsa.

Mitä suomalaiset yliopistot ovat? Katedraalikoulun, gymnaasin, teknisen reaalikoulun, polyteknillisen koulun, kauppaopistojen ja opettajaseminaarien perillisiä.

Niiden perustamiselle on ollut syy. Oli se sitten kirkon tarve kouluttaa papistoa ja kirjureita tai kruunun tarve virkamiehille. Yhteiskunnan kehittyessä tarpeet ovat muuttuneet ja moninaistuneet.

Suomen teollistuminen synnytti tarpeen insinööreille, maanmittareille ja muille teknillisesti suuntautuneille virkamiehille sekä teollisuuden tarvitsemille ammattilaisille. Taloudellinen modernisaatio puolestaan nosti esille tarpeen kaupallisen koulutuksen kehittämiselle. Vastaavia esimerkkejä löytyy kaikkien yliopistojen tieteenalojen taustalta.

Jostakin kehityksen on lähdettävä

Työelämän rakennemuutos on ammattikorkeakoulujen synnyn perimmäinen syy. Ne eivät syntyneet pedagogisena kokeiluna vaan vastauksena osaamisvajeeseen ja koulutustason nostotarpeeseen. Havahduimme siihen, ettei perinteinen yliopistomalli yksin riittänyt uudistuvan työelämän tarpeisiin. Tarvittiin uudenlaista, käytännönläheistä ja työelämään kytkeytyvää korkeakoulutasoista toimijaa.

Ammattikorkeakoulut ovat edelleen matkalla. Niitä ei voi arvioida lopullisina rakenteina vaan kehittyvinä instituutioina, joiden potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty. Niiden on saatava kasvaa täyteen mittaansa, jotta ne voivat vastata uuden työvoiman, soveltavan osaamisen, tutkimuksen kaupallistamisen sekä innovaatio-, osaamis- ja teknologiansiirron vaatimuksiin.

Tämä ei tapahdu sääntelyllä tai roolien kaventamisella vaan mahdollistamalla kehitys.

Kun ammattikorkeakoulut vahvistuvat omassa tehtävässään, koko korkeakoulujärjestelmä vahvistuu. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut eivät ole vastinpareja vaan toisiaan täydentäviä toimijoita.

Niiden välinen yhteistyö ei synny käskyistä vaan keskinäisestä arvostuksesta ja selkeästä työnjaosta. Tämä edellyttää molemmille sektoreille vapautta kehittyä omista lähtökohdistaan. Kehityksen tuloksena on toimivampi ja tehokkaampi korkeakoulujärjestelmä sekä mahdollisuus kilpailukyvyn, talouskasvun ja koulutustason nostamiseen.

Ammattikorkeakoulut on nähtävä täysivaltaisina työelämäkorkeakouluina

Ammattikorkeakoulut ovat aidosti aikuisia silloin, kun ne pystyvät itse kehittämään osaamistaan ja rakentamaan syvää, vastavuoroista vuorovaikutusta työelämän kanssa. Työelämäkorkeakouluina ammattikorkeakoulut ovat valmiita silloin, kun ne pystyvät kouluttamaan tarvittaessa vaikka koko oman henkilöstönsä.

Tähän tarvitaan uudenlainen EQF8-tason koulutus, joka yhdistää tutkimuksellisuuden, soveltamisen ja kehittämistyön aitoon työelämän oppimisympäristöön. Haaste on kova. Käytännössä tavoite tarkoittaa sitä, että korkeakoulun ja työelämän oppimisprosessien on kyettävä sulautumaan yhteen. Tähän tehtävään yliopistot eivät pysty, eikä niiden tarvitsekaan. Sitä varten ovat ammattikorkeakoulut.

Kahden aikuisen liitto, jossa yliopistot ja ammattikorkeakoulut seisovat rinnakkain, tukee, turvaa ja kasvattaa Suomea. Liiton osapuolena ammattikorkeakoulut huolehtivat, että käytännönläheinen osaaminen on koko Suomen ja sen yritysten saavutettavissa, ei vain niiden toimijoiden, joilla on valmiudet yhteistoimintaan yliopistojen kanssa.