Yhteistyö selviytymisen edellytyksenä

Seuraan hetken erästä herraa. Hän näyttää siltä kuin olisi vieraillut lukemattomilla messuilla elämänsä aikana, aivan kuin hän olisi osa sitä messuosastoa, jota hän nyt isännöi. Hän on tottunut kävijä, mutta selvästi väsynyt ja hieman energiavajeessa. Yhtäkkiä nainen koputtaa häntä olkapäälle, ja hänen kehonkielensä muuttuu silmänräpäyksessä. Ryhti suoristuu, hymy levenee ja silmät kirkastuvat. Kättelystä näkee, että tuttavuus on melko uusi, ilmeistä puolestaan, että tapaaminen oli odottamaton – mutta tärkeä.

He keskustelevat hetken. Nainen poistuu miehen ja hänen väliaikaisen linnakkeensa luota esite kädessään (kyllä, ihan oikea, fyysinen esite). Energinen ilme viipyy miehen kasvoilla vielä hetken. Hän kirjoittaa jotain muistikirjaansa.

Ehkä tässä sai alkunsa uusi yhteistyö, jonka avulla voi jatkaa luomista, parantamista, kehittämistä ja ongelmien ratkaisemista. Sitä me nimittäin teemme: kehitämme ratkaisuja, jotka tehostavat toimintaa, säästävät kustannuksia, parantavat laatua, luovat kasvua ja vastaavat ratkaisemattomiin kysymyksiin ja haasteisiin. Erikoistumme, opimme uutta ja löydämme uusia polkuja. Viemme organisaatioitamme ja sitä kautta yhteiskuntiamme eteenpäin.

Haluamme eteenpäin, riippumatta siitä, mitä kehitämme tai millä toimialalla toimimme. Yhteistä meille on myös se, ettemme pysty tekemään tätä yksin. Meillä ei yksinkertaisesti ole kaikkia tarvittavia aineellisia tai aineettomia resursseja ratkaistaksemme kaikkia ongelmia omin voimin. Tarvitsemme muita, ja tarvitsemme apua matkallamme.

Mistä sitten löydämme tarvitsemamme avun? Löytääksemme sopivan toisen osapuolen yhteistyöhön teemme selvitystyötä eri tavoin, esimerkiksi keskustelemalla alamme kollegoiden kanssa. Joskus vierailemme messuilla tai teemme yritysvierailuja löytääksemme potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Vai pitäisikö niitä kutsua toimittajiksi? Toimittajiksi, jotka siis ”myyvät” meille jotakin? Hetkessä siitä tulikin hieman erilaista, eikö?

Emme välttämättä halua, että meille ”myydään” jotakin. Haluamme itse valita, mitä ja millaista apua tarvitsemme. Me tiedämme itse, mikä on meille oikein. Kukaan ei saa johdatella meitä yhteistyöhön, joka ei sovi meille tai lopulta palvele meitä. Kukaan ei saa huijata meitä. Kukaan ei toisin sanoen saa käyttää meitä hyväkseen, eihän?

Tarvitsemme toisiamme saavuttaaksemme tavoitteemme, viedäksemme kehitystä eteenpäin ja toivottavasti tehdäksemme maailmasta hieman paremman.

On mielenkiintoista, miten tarve avulle, tuelle ja järkevälle yhteistyölle voi niin nopeasti saada negatiivisen sävyn. Eikö olekin kiehtovaa, miten jokin niin perustavanlaatuinen kuin yhteistyö ja aito arvonvaihto voi muuttua epäilyttäväksi? Herää kysymys, miten näin on käynyt.

Villi arvaukseni on, että näin on aina ollut. Näen mielessäni, kuinka kivikauden ihmiset vaihtoivat tavaroita: piikiveä nahkoihin, riistalihaa työkaluihin ja meripihkaa välineisiin. Resursseja vaihdettiin ryhmien ja perheiden välillä, joskus pitkienkin etäisyyksien päähän. Kyse oli selviytymisestä. Oli oltava varma, että vaihdettava tavara oli riittävän laadukasta, sillä muuten talvi saattoi olla viimeinen. Samalla voin kuvitella, että joskus tarjottiin tavaroita, jotka eivät olleet aivan niin hyviä kuin annettiin ymmärtää. Se tehtiin oman perheen selviytymisen vuoksi.

Ei siis ehkä ole vaikea ymmärtää, miksi käsitteet kuten myynti, toimittaja, sopimukset ja toimitusehdot kantavat toisinaan negatiivista kaikuja ja herättävät epäluuloa. Kyse on lopulta luottamuksesta: siitä, että voimme luottaa vastapuolen ymmärtävän meitä ja tarpeitamme ja että meillä itsellämme on riittävän selkeä käsitys siitä, mitä vastapuoli edustaa. Yritämme varmistaa oikeat valinnat erilaisten asiakirjojen, sopimusten ja ehtojen avulla, ja joskus sekään ei riitä.

Yksi asia on kuitenkin varma: emme pärjää ilman toisiamme, ilman resurssien vaihtoa. Tarvitsemme toisiamme saavuttaaksemme tavoitteemme, viedäksemme kehitystä eteenpäin ja toivottavasti tehdäksemme maailmasta hieman paremman.

Ja niin seisomme messuosastoillamme myymässä, tai kuljemme messukäytäviä etsien sitä, mitä itse tarvitsemme. Emme manipuloidaksemme, suostutellaksemme tai tullaksemme huijatuiksi vaan löytääksemme kumppaneita yhteistyöhön: ratkaisuja sekä ihmisiä, joihin voi luottaa. Jotta voimme jatkaa luomista, parantamista ja kehittymistä. Jotta voimme selviytyä.