Siirry sisältöön
CentriaNews-sidosryhmälehti

“Yhtenä maamme vaikuttavimpana TKI-toimijana voimme tuoda ajankohtaista osaamista alueellemme”

Palvelupäällikkö Sofia Mattila liittyi Centrian tiimiin tammikuussa 2025. Hänen tehtävänsä on kehittää Centrian kemia- ja materiaalipalvelutoimintaa sekä siihen liittyvää palveluvalikoimaa.

OSAAMISEN JA TEKNOLOGIAN SIIRTO I PALVELUTOIMINTA

TEKSTI Riikka Tervonen
KUVA Markus Kunelius

Hymyilevä henkilö nojaa kaiteeseen. Taustalla näkyy kirjasto.

Centrian palvelupäällikkö Sofia Mattila

Tärkeässä osassa tehtävää on välittää Centrian osaamista ja teknologiaa paikalliselle elinkeinoelämälle. Mattilan tausta on ruotsalaisessa sekä suomalaisessa elinkeinoelämässä, jossa hän vietti 18 vuotta ennen Centrialle siirtymistä. Aikaisemmat työtehtävät ovat olleet pääasiassa ohjelmistokehityksessä, terveysteknologia-alalla sekä muoviteollisuudessa.

– Tärkeimpiin tehtäviini Centriassa kuuluu olla kuuntelemassa sekä poimimassa ajankohtaisia tarpeita liittyen yritysten kaikenlaiseen kehitystoimintaan (osaaminen, teknologia, tuote, menetelmät) toimien lähellä paikallisia yrityksiä ja organisaatioita, Mattila kertoo.

– Centrian yksi kolmesta strategiapilareista on ”alueen elinvoima ja kumppanuus”, eli haluamme vaikuttaa positiivisesti alueen elinvoimaan eri tavoin. Yhtenä maamme vaikuttavimpana TKI-toimijana voimme tuoda ajankohtaista osaamista alueellemme, auttaa elinkeinoelämää laajasti kehitystoiminnassa, ennakoinneissa ja muutokseen valmistautumisessa. Yritykset ja organisaatiot voivat konkreettisesti saada meiltä tukea kehitystyöhönsä kolmella eri tavalla; hankkimalla tuotekehitys- ja asiantuntijapalveluita, osallistumalla tutkimushankkeisiin sekä tarjoamalla henkilöstölleen Centrian laajoja jatkokoulutusmahdollisuuksia, Mattila kertoo.

Centrian alueella on mahtavia näkymiä tuleville vuosille.

– Toivon alueemme yrityksille resilienssiä kestää epävakaita aikoja ja tietenkin paljon myötätuulta meneillä oleviin ja tuleviin hankkeisiin. Erityisesti toivon kuitenkin alueen yrityksille voimaa strategioidensa implementointiin, Mattila sanoo.

– Monissa yrityksissä osataan tehdä hyvin vaikuttavia strategioita, ja markkinaymmärrys ja -kokemus on suurta. Haasteita syntyy useasti siinä vaiheessa, kun strategia tulisi herättää henkiin ja saada koko organisaatio elämään sitä kehityksen ja muutoksen moottorina. Tähän tarvitaankin muun muassa erinomaista ihmisjohtamista, monipuolista viestintää, sinnikkyyttä ja vierellä kävelemistä, joustavuutta, hyviä verkostoja ja ketterää osaamisen kehittämistä, Mattila toteaa.

– Olkaa rohkeasti ja matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos teillä on kehitettävää omassa toiminnassanne, mutta polku on vielä etsinnässä!

Ota yhteyttä

Sofia Mattila

Palvelupäällikkö