Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Apua yritysten EU-rahoituksiin ja innovaatioprosesseihin

EUBoost-hankkeessa vahvistetaan keskipohjalaisten yritysten kykyä hyödyntää EU-rahoitusta ja kansainvälisiä innovaatioekosysteemejä.

Uudet innovaatiot ja kilpailukyky luodaan yhä useammin kansainvälisissä innovaatioekosysteemeissä. Yhteisenä ekosysteeminä tunnistetaan verkostot, jotka rakentuvat suorien EU-rahoitteisten hankkeiden ympärille. Pk-yritysten osallistuminen hankekonsortioihin on monien EU-ohjelmien edellytys. Keskipohjalaisille yrityksille avautuu nyt oiva tilaisuus päästä hankekonsortioihin mukaan esimerkiksi EUBoost-hankkeen kautta. –  Olemme saaneet mukaan jo hakuvaiheessa useampia paikallisia yrityksiä Keski-Pohjanmaan alueelta ja toivomme heitä lisää, kertoo hankkeen projektipäällikkö Leena Toivanen

Juuri käynnistyneessä EUBoost-hankkeessa jaetaan EU-osaamista sekä kannustetaan ja opastetaan yrityksiä mukaan EU-hankkeisiin. Yrityksille tarjotaan konkreettista ruohonjuuritason tietoa hakuprosesseista ja rahoituskanavista sekä käytännön oppeja hankkeissa toimimiseen. –  Keski-Pohjanmaalla on saatu vähemmän kansainvälistä rahoitusta verrattuna muihin Suomen alueisiin. Olisi tärkeää, että alueemme yritykset pääsisivät kansainvälisen rahoituksen piiriin, pohtii Toivanen.  

Hankkeen aikana yrityksille esitellään ja luodaan myös matalan kynnyksen etenemispolkuja, joilla innovaatiotoiminnasta tehdään sekä mielekästä että inspiroivaa, ja samalla tuetaan esimerkiksi uusien ideoiden ammentamisessa ja oivaltamisessa. Lisäksi hankkeessa rakennetaan alueellista toimintamallia siihen, miten innovaatioita kehitetään Horizon- ja muiden suorien Euroopan komission hankehakujen ja niiden valmistelujen imussa. 

Kuvassa projektipäällikkö Leena Toivanen Centrian Kokkolan kampuksella.
Projektipäällikkö Leena Toivanen johtaa EUBoost-hanketta. Kuva: Marika Hautala 

Centria koordinoi ja toteuttaa hankkeen yhdessä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kanssa. Hankkeeseen osallistuu kokeneita EU-rahoituksen asiantuntijoita, joilla on kokemusta sekä hankkeiden hakijoina että myös EU-hakemusten arviointiroolista Euroopan tasolla.  

Yksi heistä on EUBoost-hankkeen projektipäällikkö Leena Toivanen, joka on työskennellyt Centriassa kahdeksan vuotta, ensin asiantuntijana ja myöhemmin projektipäällikkönä ja TKI-koordinaattorina.  – Minulla on kaupallisen alan koulutus, mutta työskenneltyäni koko Centrian urani ajan digitalisaatiohankkeissa, on se laajasti tuonut ymmärrystä innovaatioiden hyödyntämisestä kaupallisesti kansainvälisissä verkostoissa. Toivasella on myös pitkä kokemus hankehauista ja kansainvälisyydestä. Hänen kohdallaan toteutuvasta projektipäällikön ja hankevalmistelijan kombinaatiosta on hyötyä erityisesti tässä hankkeessa. – Eri alojen yritykset ovat tervetulleita mukaan ilman, että tarvitsee olla digitalisaation asiantuntija. Kartoitamme ryhmiä, jotka tarjoavat sopivia ratkaisuja erilaisten yritysten tarpeisiin, muistuttaa Toivanen.  

Hankkeessa kerättyjen kokemusten pohjalta pystytään organisoimaan toiminta-alueen innovaatiotoimintaa ja luomaan kansainvälisen rahoituksen hankkimiseen asiantuntijaverkosto, jolla on yhteinen päämäärä, tunnistetut vastuut ja roolit. Hankkeen myötä myös alueen aktiivinen innovaatiotoiminta ja sen ympärille luodut osaamisklusterit tehdään kansallisesti ja kansainvälisesti näkyviksi. Näillä toimenpiteillä nostetaan alueen profiilia ja houkutellaan osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa. 

EUBoostia rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Keski-Pohjanmaan liitto. Hanke jatkuu aina vuoden 2026 elokuun loppuun saakka.  

Linkin kautta voit ilmaista kiinnostuksesi EUBoost-hanketta kohtaan ja esittää toiveita liittyen sen toteuttamiseen: Terveiset ja toiveet EUBoost-hankkeelle: Webropolilla luotu kysely 

Lisätietoja:

Leena Toivanen

TKI-koordinaattori