Asiantuntijaesittelyssä Sofia Mattila
Mattila toimii TKI-palvelupäällikkönä kemian ja biotalouden palveluissa.
Sofia Mattila on aloittanut tammikuussa 2025 työnsä Centriassa TKI-palvelupäällikkönä, keskittyen pääasiallisesti Centrian kemian ja biotalouden palveluihin ja asiakkaisiin.
Mattila on ekonomiksi valmistumisensa jälkeen työskennellyt aiemmin 17 vuotta yksityisellä sektorilla. Hän on työskennellyt ohjelmistoalan yrityksissä ja valmistavassa teollisuudessa. Yritykset, joissa Mattila on työskennellyt, ovat olleet kansainvälisiä toimijoita, joissa tutkimus- ja kehitystoiminta on ollut syvällä identiteetissä, Mattila kertoo. – Minua innostaa erityisesti jatkuva kehitys ja parantaminen sekä tuotteiden että toimintatapojen osalta, ja haluan uudessa tehtävässäni olla apuna ja tukena alueemme yrityksille näissä asioissa. Näen, että Centrian toiminnalla vahvistetaan alueemme yrityksiä, ja voimme olla kumppanina vielä lähempänä alueemme yritysten toimintaa tukemassa tutkimushankkeiden, tuotekehityspalveluiden ja koulutuspalveluiden osilta, Mattila toteaa.
– Toivottavasti nähdään pian joko uusien ideoiden ja palveluiden merkeissä tai sitten alueemme jalkapallokentillä, missä suurin osa vapaa-ajastani kuluu!