Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys, Uutiset

Autonomisen koneohjauksen tutkimusta ja kehitystä käynnistetään yritysten hyödyksi Keski-Pohjanmaalla

Autonomous work machines (AUWO)-hanke käynnistyi huhtikuussa 2025 ja tuo Keski-Pohjanmaalle uudenlaista teknologista osaamista autonomisten työkoneiden kehittämisessä. Hankkeen tavoitteena on käynnistää autonomisen koneohjauksen tutkimustyö ja rakentaa kehitystyössä sekä pilotoineissa tarvittavat alustat, joiden avulla kehitettyjä ratkaisuja voidaan pilotoida Keski-Pohjanmaan alueen yrityksille.


Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama, kaksi ja puoli vuotta kestävä hanke luo perustan uusille teknologisille ratkaisuille, joita alueen yritykset voivat hyödyntää tulevaisuudessa. AUWO-hanke toteutetaan ryhmähankkeena, jossa Centria-ammattikorkeakoulu toimii päätoteuttajana ja koordinaattorina. Muut toteuttajat ovat Jyväskylän yliopisto sekä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä.

Hankekokonaisuus koostuu sekä investointi- että kehityshankkeista, joiden avulla rakennetaan tarvittavat alustat tutkimus- ja pilotointitoiminnalle. Investointihankkeen myötä Centria-ammattikorkeakoululle hankitaan kaivinkone ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle dumpperi. Molemmille organisaatioille hankitaan myös autonomisen koneohjauksen vaatimat anturit, keskusyksiköt ja tiedonsiirtolaitteet. Näiden avulla voidaan kehittää ja testata älykästä sensoritekniikkaa sekä autonomisia ohjausjärjestelmiä käytännössä.

Hankkeen projektipäällikkö Marjut Koskela Centria-ammattikorkeakoulusta kertoo hankkeen lähteneen liikkeelle lupaavasti.

– Hankkeen kickoff pidettiin huhtikuussa, ja sen jälkeen olemme säännöllisissä yhteispalavereissa suunnitelleet hankkeen investointeja ja etenemistä. Yhteistyö on lähtenyt käyntiin sujuvasti, Koskela kertoo.

Lisätietoja

Marjut Koskela

TKI-koordinaattori

+358407299937

Ylivieska


Euroopan Unionin osarahoittama