Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Centria toi kulttuuriperintöä ja palvelumuotoilua Keski-Pohjanmaan matkailufoorumiin

Työpajoissa pohdittiin kulttuuriperinnön matkailullista potentiaalia ja kehitettiin matkailualan yhteistyötä. Centrian asiantuntijat johdattivat osallistujia luovien ideoiden kautta kohti uusia innovatiivisia matkailutuotteita ja yhteistyökuvioita.

Keski-Pohjanmaan Matkailufoorumi järjestettiin tänä vuonna Perhossa ja Kaustisella. Vuosittaisessa tapahtumassa alueen matkailualan toimijat, hankkeet ja järjestöt kokoontuvat inspiroitumaan, verkostoitumaan ja kehittämään yhdessä tulevaisuuden matkailua. Päivien aikana kuultiin inspiroivia puheenvuoroja ajankohtaisista teemoista ja vaihdettiin ajatuksia alueen kehittämisestä. Centrian asiantuntijat olivat mukana tukemassa yrityksiä oman toimintansa kehittämisessä ja yhteistyön lisäämisessä.  

Suunnitellessasi oman alasi tapahtumaa, ole yhteydessä tiimeihimme: Tutkimme ja kehitämme kanssasi – Centria, ja katsotaan mitä voisimme tehdä yhteistyössä! Centrialla on käynnissä noin sata hanketta, ja meiltä löytyy eri aloilta ajantasaista tietoa sekä fasilitointiosaamista.  

Kehittäminen saa olla myös hauskaa: kulttuuriperinnön hyödyntämistä matkailussa pohdittiin mm. bingon avulla.  
Kuva: Sara Kåll-Fröjdö. 

Matkailufoorumissa Centria veti kaksi työpajaa. Kulttuuriperintö matkailutuotteiksi -ideatyöpaja mietittiin kulttuuriperinnön matkailullisen potentiaalin tunnistamista ja sen hyödyntämisen edellytyksiä. Ilmoille nousi upeita ideoita: monia meille arkisia asioita voisi tarjota suurina elämyksinä matkailijoille! Työpajan lopuksi pelattiin bingoa, joka samalla kannusti miettimään matkailutuotetta myös toteuttajan ja koko yhteisön kannalta. Työpajan materiaalit oman kulttuurimatkailutuotteen suunnittelun tueksi löydät täältä: Työpajan materiaalit  

Toisessa työpajassa pohdittiin palvelumuotoilun keinoin yrityksen oman roolin tunnistamista ja vahvistamista matkailun kentällä. Keskustelu eteni yhteisten näkökulmien etsimiseen alueellisen yhteistyön lisäämiseksi. Työpajaa vetämässä ollut Centrian Johanna Hautamäki iloitsee työpajan tuloksista: 

– Tilaisuudessa käännettiin katse yrityksen ja palveluntuottajan näkökulmasta matkailijan kokemukseen. Osallistujat ideoivat hyvällä pöhinällä luovasti uusia elämyksiä. Toivottavasti näistä lähtee uusia ajatuksia matkailun kehittämiseen alueen yhteistyönä. 

Uusia yhteistyökuvioita ideoitiin intensiivisesti Keski-Pohjanmaan matkailufoorumissa. 
Kuva: Johanna Hautamäki. 

Lisäksi Centrian Tulevaisuuden tapahtumien Keski-Pohjanmaa -hanke esittäytyi ja isännöi verkostoitumistilaisuutta. 
 

Matkailufoorumin työpajoja toteuttaneet Centrian hankkeet: 

ICH North on Euroopan unionin Interreg Aurora -ohjelman rahoittama hanke, joka edistää musiikillisen perinnön eteenpäin siirtämistä Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa sekä Saamenmaalla. ICH North -hanketta rahoittaa Euroopan unionin Interreg Aurora –ohjelma. 

Sara Kåll-Fröjdö

TKI-asiantuntija

+358404879634

Kokkola



 
PK-yritysten TKI-polku -hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus.

Johanna Hautamäki

TKI-asiantuntija



 
Tulevaisuuden tapahtumien Keski-Pohjanmaa -hanketta rahoittaa Keski-Pohjanmaan liitto (AKKE).

Julia Vaahtera

TKI-asiantuntija