Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Centriassa on perustettu datatalouden tutkimusryhmä

Tutkimusryhmän tavoitteena on lisätä alueemme yritysten ja organisaatioiden tietoa ja osaamista datataloudesta uutena tulovirtana.

Kuvassa asiantuntija istuu oranssissa tuolissa
Kuvassa datatalous tutkimusryhmän vetäjä Leena Toivanen. Kuva: Marika Hautala

Dataa syntyy jatkuvasti kaikkialla ympärillämme, sitä kerätään talteen eri lähteistä ja tallennetaan jalostamista varten. Yritysten kyvyllä hyödyntää saatavilla olevaa dataa on oleellinen merkitys niiden kilpailukyvylle ja kannattavuudelle. Kaiken kokoiset yritykset ja organisaatiot voivat löytää hallustaan dataa, josta joku verkostoissa voisi hyötyä. Tämä ei välttämättä vaadi edes suuria toimenpiteitä tai investointeja, sillä datan jakamisen työkalut ovat jo olemassa. Datan hyödyntämiseen liittyy kuitenkin erilaisia käytänteitä sekä eettisiä ja kestäviä valintoja, jotka pohjautuvat EU-tason linjauksiin ja paikallisesti parhaisiin ekosysteemeihin. Centria edistää datataloutta tarjoamalla tietoa aiheesta, auttamalla tunnistamaan datatalouden tuomia mahdollisuuksia ja kehittämällä osaamista tänä keväänä perustetun datatalouden tutkimusryhmän kautta.

– Teemme yhteistyötä yritysten ja julkisen sektorin kanssa tukeaksemme datasta saatavia taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä tulovirtoja. Suomessa on kehitetty korkealaatuisia teknisiä datan jakamisen ratkaisuja, jotka eivät kalpene eurooppalaisillakaan lavoilla. Seuraava askel on valjastaa teknologiat pohjaksi uusiin liiketoimintamalleihin. Tutkimusryhmäämme kuuluu niin liiketalouden kuin teknologiankin asiantuntijoita. Itse keskityn erityisesti liiketoimintamalli-innovaatioihin eri toimialoilla, kertoo väitöskirjatutkija, TKI-koordinaattori Leena Toivanen, joka toimii datatalouden tutkimusryhmän vetäjänä.

Osaamiskeskittymä tukee alueen datatalouden kehittymistä

Centrian datatalouden osaamiskeskittymä lisää tietoa ja taitoa datatalouden liiketoimintamalleista ja innovaatioista. Nopeiden kokeilujen avulla erilaisia toimintamalleja ja innovaatioita pyritään testaamaan ja siirtämään käytäntöön alueen yrityksissä ja organisaatioissa. Lisäksi rakennetaan syvällistä osaamista datatalouden teknisestä liiketoimintaympäristöstä ja sen toteuttamisesta. Tähän kuuluvat muun muassa datainfrastruktuurit, data-avaruudet, välityspalvelut ja älykkäät sopimukset.

Tutkimusryhmä tekee tiivistä yhteistyötä muiden tutkimusryhmien kanssa muun muassa vastuullisen liiketoiminnan kehittämiseen ja tekoälyyn liittyen. Centria on myös mukana Data Spaces Alliance -verkostossa, jonka tavoitteena on edistää datataloutta Suomessa.

Lisätietoja

Leena Toivanen

TKI-koordinaattori