Erilaisuutta on erilaista

Kahta täysin samanlaista ihmistä ei ole. Kaikki me olemme jollain tavalla erilaisia: sisäisesti, ulkoisesti, toiminnallisesti, ihan muuten vaan taikka sitten jonkinlaisena yhdistelmänä näitä. Kuitenkin joitakin pidetään tavallisina, ja muut ovat sitten niitä erilaisia. Mikä erilaisia yhdistää? Ehkä vain se, miten ympäristö heidät kokee – ja miten he kokevat itsensä. Tämän tarkempi tuumailu vienee paljon enemmän aikaa kuin yksi blogikirjoitus, joten jätetään se hautumaan. Se, onko tälle edes olemassa yksiselitteistä vastausta, on itsessään jo hyvä kysymys. 

Erilaiset eivät ole keskenänsäkään samanlaisia. Heillä yleensä on enemmän yhteistä tavallisten kanssa kuin muiden erilaisten kanssa. Kaksi erilaista voi olla keskenään hyvinkin erilaisia, ainakin niissä mitoissa, missä ihmiset nyt ylipäänsä voivat olla erilaisia. Yksi tulee toisesta kulttuurista, toinen taas on autismikirjolla ja kolmannella on ollut vaikea lapsuus. Kaikki ovat erilaisia kuin muut, mutta eivät sen samanlaisempia keskenään kuin muidenkaan kanssa. Siksi erilaisuus monesti johtaa yksinäisyyteen tai ainakin rajoitetumpaan sosiaaliseen kanssakäyntiin. Se taas monesti johtaa sosiaalisten taitojen surkastumiseen ja siten lisääntyneeseen poikkeavana pidettyyn käytökseen. Näin syntyy kierre, joka vahvistaa ulkopuolisuuden tunnetta. 

Kierteen voi välttää peittämällä oman erilaisuutensa. Englanninkielisissä neuropoikkeavien keskusteluryhmissä ja aiheen tutkimuksissa käytetään termiä masking. Esimerkiksi autismikirjolla oleva henkilö jäljittelee havaitsemiaan sosiaalisia käytäntöjä sopiakseen joukkoon. Usein hän ei kuitenkaan ymmärrä niitä, ja iso osa niistä voi jäädä kokonaan havaitsematta. 

Toiminta ei koske vain neuropoikkeavia vaan esimerkiksi kulttuuriltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan valtavirrasta poikkeavia. Suomessakin asiasta keskustelu on heräillyt, mutta ei vielä noussut suureen tietoisuuteen. 

Kokonaiskuvan saamiseksi on tavoitettava kaikki ääripäät, ja tietenkin kaikki niiden väliltä. Syrjäytyneet ei-peittelijät, ei-syrjäytyneet peittelijät, syrjäytyneet peittelijät ja ei-syrjäytyneet ei-peittelijät. Ja saatava heidät vielä rehellisesti kertomaan kokemuksensa. Tähän kun yhdistetään vielä mahdollisesti puutteelliset tai poikkeukselliset kommunikointi- ja tunnetaidot, voi hyvin ymmärtää miksi aiheen tutkiminen on haastavaa. 

Tärkeää on siis huomata, että erilaiset ovat myös keskenään erilaisia eivätkä muodosta yhtenäistä ryhmää, vaikka ulkopuolelta niin voi näyttää. 

Julkaistuissa tutkimuksissa käy kuitenkin esiin, kuinka jatkuva itsensä peittäminen on henkisesti raskasta. Sillä voi olla suuria mielenterveydellisiä haittavaikutuksia. Henkilö peittää omia luontaisia ominaisuuksiaan. Hän ei välttämättä ole edes itse tästä tietoinen, vaan se voi olla lapsuudessa yrityksen ja erheen kautta opittu tapa. Jos toimit ryhmästä poikkeavasti, jäät sen ulkopuolelle. Ihmisen kaltaiselle laumaeläimelle ryhmän ulkopuolelle jääminen on perustavanlaatuinen uhka. 

Meillä kaikilla varmaan on joskus ollut hiljainen työkaveri, joka ei osallistu yhteisiin keskusteluihin, tai ainakaan ei puhu omista asioistaan. Moni meistä varmaan on ainakin joskus käyttäytynyt näin, ainakin uudella työpaikalla. Väliaikaisesti siis. Mutta joillekin tämä on oma normaali: pysyvää tai ainakin toistuvaa. Mahdollisia syitä on monia, mielenkiinnon tai kulttuurin eroista neuropoikkeavuuteen tai joukkoon kuulumattomuuden tunteeseen. 

Janan toisella puolella: kuulostaako koko ajan jostain innostunut työkaveri tutulta? Ehkä se on se sama tai muutama sama asia, tai joka kerta uusi asia. Hän ei joka tapauksessa osaa olla olematta innoissaan jostakin. Edelleen toivottavasti kaikki innostumme välillä jostain. Mutta jollekin se on arkipäivää ja voi merkittävästi haitata paitsi työntekoa myös omaa elämää. Mahdollisia syitä edelleen löytyy, erilaisista neuropoikkeavuuksista lähtien. 

Tärkeää on siis huomata, että erilaiset ovat myös keskenään erilaisia eivätkä muodosta yhtenäistä ryhmää, vaikka ulkopuolelta niin voi näyttää. 

Centrian strategiassa vuosille 2025–2028 on tunnistettu monimuotoisuus ja osaamisen arvostaminen merkittäviksi osiksi meidän arvopohjaamme. Tälle pohjalle perustuu myös Centrian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma (2025–2027), koska meillä nähdään myös käytännössä erilaisuus voimavarana. Miten teidän työpaikallanne? Millaisia käytäntöjä teillä on? 

Kirjoituksessa on hyödynnetty seuraavia lähteitä

Centria-ammattikorkeakoulu a. Strategia 2025–2028. Saatavissa: https://net.centria.fi/wp-content/uploads/2024/10/STRATEGIA-2025-2028_w.pdf.

Centria-ammattikorkeakoulu b. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2025–2027. Saatavissa: https://net.centria.fi/wp-content/uploads/2025/01/Centria-ammattikorkeakoulun-tasa-arvo-ja-yhdenvertaisuussuunnitelma-2025-2027.pdf.

Gardiner, J. H. 2025. “Why can’t you be normal?”: an urgent call for social and institutional inclusivity of neurodivergent scientists in STEM workplaces. mBio 0:e00873-25. Saatavissa: https://doi.org/10.1128/mbio.00873-25.

Miller, D., Pearson, A. & Rees, J. 2021. ”Masking Is Life”: Experiences of Masking in Autistic and Nonautistic Adults. Autism in Adulthood. Saatavissa: https://doi.org/10.1089/aut.2020.0083.

MOT Finnish: erilaisuus. Sanakirja.fi: MOT-sanakirjat. Saatavissa: https://www.sanakirja.fi/motsuomi/finnish-finnish/erilaisuus.

Ojalammi, J. 2024. Stigmatisoitu erilaisuus haastaa pohtimaan ”elettyä” ihmiskäsitystä. Diakonian tutkimus, 1S. Saatavissa: https://doi.org/10.37448/dt.141550.

Praslova, L. N. 2025. The Strain of Masking: Reclaiming Our Neurodivergent Selves. Psychology Today 20.7.2025. Saatavissa: https://www.psychologytoday.com/us/blog/positively-different/202411/the-strain-of-masking-reclaiming-our-neurodivergent-selves.