Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Kansainvälinen yhteistyö vie satamien teknologiaa uudelle tasolle

Marisens-hanke käynnistyi kick-off-tapahtumalla Hollannin Eindhovenissa.

Kansainvälinen Marisens-hanke potkaistiin virallisesti käyntiin helmikuun lopussa Hollannissa. Eindhoven University of Technology isännöi kick off-tapahtumaa, jossa hankekonsortion edustajat kävivät keskustelua kolmevuotisen hankkeen aikataulusta ja toimipiteistä. Ehdittiin myös keskittyä hankkeen teemoihin ja teknologian yhteiskehittämiseen. 

Kick off- tapahtuma oli erittäin onnistunut ja kaikki osatoteuttajat olivat erittäin kiinnostuneita yhteistyöstä laajasti yli maarajojen. Löysimme heti yhteistyön mahdollisuuksia eri maiden toteutuksiin. Tämä on hyvä lähtökohta hankkeen alkuvaiheessa kohti onnistunutta hanketoteutusta, toteaa Centrian projektipäällikkö Tomi Tuomaala

Marisens-hanke käynnistyi kick-off-tapahtumalla Hollannin Eindhovenissa. KUVA Tomi Tuomaala 

Marisens on kansainvälinen hanke, jonka tavoitteena on automatisoida merenkulun infrastruktuurin tarkastus ja merialueiden monitorointi hyödyntämällä energiatehokkaita Edge-laitteita, autonomisia ajoneuvoja ja tekoälyä. Suomessa Centria AMK, Offcode Oy, Luode Consulting Oy ja Optoseven Oy tekevät yhteistyötä. Tuomaala Centriasta ja kehitysjohtaja Antti Takaluoma Offcode Oy:stä edustivat suomalaista hanketyöryhmää Eindhovenissa paikan päällä. Muut Suomen osatoteuttajaorganisaatiot osallistuivat kokoukseen Teamsin välityksellä. 

Marisens on ajankohtainen hanke, sillä teknologian tuomat mahdollisuudet ovat kehittyneet erittäin nopeasti. Hankkeen myötä uusimpia teknologioita päästään nyt kehittämään satama-alueiden sekä osatoteuttajayritysten hyödyksi asiantuntevan hankekonsortion voimin, kertoo Tuomaala. 

Suomen konsortion tehtävänä on toteuttaa satama-alueisiin soveltuva monianturijärjestelmä, joka tunnistaa satamaliikennettä ja niiden vaikutusta ympäristöön, prosessoi dataa jo reunalla sekä hyödyntää energian harvestointia ympäristöstä laitteiden omavaraisen toiminnan varmistamiseksi. Hankkeen pilotoinnit on suunniteltu toteutettavaksi Pohjois-Suomen satamaolosuhteissa. 

Suomalaiset toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä laajan kansainvälisen tutkimus- ja yritysverkoston kanssa. Hankkeen demonstraatioita käsittelevässä työpaketissa suomalaisen monianturijärjestelmän kehitystä täydennetään kumppaneiden ulkomailla kehittämillä anturiratkaisuilla, jotka hyödyntävät muun muassa edistyneitä painetun elektroniikan valmistusprosesseja. Uusimpia anturiteknologioita integroidaan osaksi Suomen konsortion kehittämää alustaa ja pilotoidaan sekä kotimaisissa satamaympäristöissä että mahdollisuuksien mukaan myös ulkomailla. 

Marisens tarkoittaa meille Suomen hankepartnereille verkostojen ja osaamisen kehittymistä merialueiden monitorointiin. Se tarjoaa myös mahdollisuuden jalkauttaa Centriassa lukuisissa hankkeissa kehitettyä data-analytiikkaa sekä tietoliikenne-, pilvipalvelu-, tekoäly- ja droneasiantuntemusta satama-alueiden teknologiakehitykseen, sanoo Tuomaala. 

Business Finland rahoittaa hanketta. Hankkeen valmisteluprosessia on tukenut Eureka Xecs; kansainvälinen Eurekaklusteriohjelma, joka tukee elektroniikan komponentteihin ja järjestelmiin (ECS) liittyviä tutkimus- ja innovaatiohankkeita tarjoamalla alustan kumppanien löytämiseen, konsortioiden rakentamiseen ja rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämiseen. 

Lisätietoa

Tomi Tuomaala

TKI-asiantuntija

+358504016141

Ylivieska