Siirry sisältöön

Tutkimus ja kehitys

RoboSoten ohjausryhmä kokoontui etänä

Koronarajoitusten ollessa edelleen voimassa alueellamme hankkeen ohjausryhmän kokous pidettiin etänä Teams-sovelluksen avulla. Kokouksessa käytiin läpi hankkeen viimeisimmät saavutukset ja todettiin hankkeen toimenpiteiden onnistuneen oikein hyvin …


Teknologiatoimittajat ja sotetoimijat tapasivat virtuaalitapaamisessa

RoboSote-hanke järjesti 2.2. virtuaalisen tapaamisen, jossa hankkeen toiminta-alueen sotetoimijoille kerrottiin sekä hankkeessa jo tehdyistä pilotoinneista, että kevään 2021 mahdollisuuksista pilotointeihin. Tapaamiseen oli kutsuttu mukaan myös …


Sointu hurmaa Kannuksessa – katso YLE:n tekemät uutisoinnit

YLE kävi tutustumassa Kannuksen Ritarinkannuksessa testattavana olevaan Centrian RoboSote-hankkeen CRDL-vuorovaikutuslaitteeseen, joka muuttaa ihmisten välisen kosketuksen erilaisiksi ääniksi. Kannuksen testaajien keskuudessa Sointu-kutsumanimen saanut laite on kehitetty …


Yetitablet viihdyttää ja yhdistää

RoboSoten demolaite on ollut huhtikuun jälkeen Soiten kolmessa eri yksikössä (Lumikonkortteli, Maria-Katariinan talo ja Pilventupa) koekäytössä ja siitä on saatu paljon mukavia kokemuksia.  Laitetta on …


Projektityöntekijät tutustuivat RoboSoten uusiin liikuntalaattoihin

RoboSote investoi pilotti- ja demonstraatiokäyttöönsä liikuntalaatat. Projektityöntekijät koulutettiin niiden käyttöön etänä ja osa oli paikan päällä kokeilemassa laitteiden toimintaa. Laitteistotoimittajan mukaan liikuntalaatat on tarkoitettu “tasapainon, …


RoboSote: Pilotoinnit käynnissä erityisjärjestelyin

RoboSote pilotoi teknologiaa viriketoiminnassa: Soiten pitkäaikaisia asumispalveluja, tilapäishoitoa ja tutkimus- ja kuntoutusjaksoja tarjoavaan yksikköön on toimitettu kokeiltavaksi Yetitablet. Laite on suuri tablet-tietokone, jonka kosketusnäytöllä voi …


RoboSote: Etäseminaari ikäteknologian etäratkaisuista

6.5.2020 klo 12.30-16.00 Vallitseva poikkeustila on pakottanut myös sote-alan ennennäkemättömään digiloikkaan ja etsimään uusia keinoja toiminnan tueksi. Monet toimijat joutuivat maaliskuussa suhteellisen yllättäen uudenlaisen tilanteen …