Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Kouluttajaesittelyssä Teppo Pirnes

Nivalasta kotoisin oleva tieto- ja viestintätekniikan lehtori Teppo Pirnes aloitti Centriassa työt tänä syksynä.

Lehtori Teppo Pirnes Robo3D Labin tiloissa Vierimaantien kampuksella. Kuva: Marika Hautala

Teppo Pirneksellä on Centriassa paljon kontakteja aiempien työtehtävien kautta, ja hän on ollut mukana myös erilaisissa yhteishankkeissa Centrian kanssa edellisen työnantajan toimesta. Hanketoiminta onkin hänelle hyvin tuttua varsinaisen substanssiosaamisen lisäksi. Aiemmissa työtehtävissään Pirnes on toiminut tietohallintopäällikkönä, koulutuspäällikkönä, ja ollut opetuskentällä monenlaisissa tehtävissä.

– Opetuspuoli tuntuu omalta, Pirnes toteaa.

Koulutukseltaan Pirnes on filosofian maisteri (tietotekniikka, koulutusteknologia) ja AMK-insinööri (tieto- ja viestintätekniikka). Opetuksessa hänen pääasialliset vastuualueensa ovat O365-sovellukset (vai pitääkö jo sanoa M365?), mutta tarvittaessa häneltä taipuu vaikka logiikkaohjelmointi. Opetuksen saralla Pirnestä kiinnostaa erityisesti opetusmateriaalien ja varsinkin verkko-opetuksen kehittäminen.

Centrian yrityskohtaisissa koulutuksissa hän on kouluttanut tänä syksynä erityisesti MS Excel –ohjelmaa. Pirnes luo parhaillaan myös itseopiskelumateriaalipakettia Excel- ja Word-ohjelmista.

Pirneksen työajasta osa on resursoitu hankkeeseen, jossa tuotetaan avointa opetusmateriaalia muun muassa Azure-pilvipalveluihin. Hänellä on hyvä tausta kyseiseen tehtävään, sillä Pirnes on aiemmin toiminut muun muassa sertifioituna Microsoft-kouluttajana (MCT, MCSE) ja myös vastannut eri organisaatioiden tietohallinnon palveluista. Lisäksi Pirnes on ollut hyvin laaja-alaisesti opetusalan erilaissa tehtävissä aina opetuksesta hallintoon.

Vapaa-aikanaan tieto- ja viestintätekniikan lehtori suuntaa yleensä erilaisten ulkoilma-aktiviteettien pariin. Usein seuranaan on myös vaimo Satu ja pieni münsterinseisoja Sylvi.

– Käymme yhdessä hiihtämässä, polkujuoksemassa, vaeltamassa, marjastamassa, sienestämässä ja metsästämässä. Tosin metsästämässä vaimo ei ”metsästä” ja kalastamaankaan vaimo ei ole vielä innostunut, vaan sinne ”joudun” kysymään muita kavereita tai menemään yksin, Pirnes heittää pieni hymyn virne kasvoillaan.

Lisäksi Pirnes on intohimoinen ruuanlaittaja. Hän ylläpitää Teponkeittiö-blogia ja jakelee ruokakokemuksiaan myös IG:ssä.

– Ruuanlaitossa minua kiinnostaa uusien asioiden kokeileminen ja reseptien “tuunaaminen”. Blogin kirjoittamisen aloitin, koska onnistuneiden kokeilujen jälkeen piti saada reseptit talteen. Myös ystävät kyselivät reseptejä, niin johonkinhan ne piti kirjoitella ylös.

Parasta Centrialla on Pirneksen mukaan se, että pystyy hyvin paljon vaikuttamaan omaan työhön ja suunnittelemaan sen. Kollegoilta ja esimieheltä saa kuitenkin aina tukea tarvittaessa.

Ota yhteyttä

Teppo Pirnes

Lehtori, (tieto- ja viestintätekniikka)

+358505985932

Ylivieska